Ei ole itsestään selvää että kirjastoammattilaiset automaattisesti puolustavat jokaista rapistuvaa ostarikirjastoa.
OLEN istunut Helsingin kirjasto- ja kulttuurilautakunnassa puoli vuotta. Helsingissä kirjastopolitiikan mukava puoli on se, että resursseja on useimpiin muihin kuntiin verrattuna vähintäänkin kohtalaisesti. Kirjastojen määrä saattaa olla jopa kasvussa eli ihan koko ajan ei tarvitse jakaa puutetta ja kurjuutta, niin kuin monessa väestöltään taantuvassa kunnassa.
TOINEN positiivinen asia on päätöksentekoprosessi: kirjastotoimenjohtaja esittelee kirjastoasiat kulttuurilautakunnalle henkilökohtaisesti, ja itse asiassa koko kirjastotoimen johtotroikka on paikalla jokaisessa lautakunnan kokouksessa. Joissakin kaupungeissa kirjastotoimenjohtajaa ei edes kutsuta kirjastoasioita käsittelevään lautakuntaan.
VAIKKA päätös voi muuttua huomattavastikin kiertäessään lautakunnasta kaupunginhallituksen kautta valtuustoon, valmistelijoilla on valtaa. Siksi olisi tärkeää, että kirjastot olisivat valmisteluprosessissa mukana.
TÄSSÄ vähän esimakua kunnallisen päätöksenteon realiteeteista tähän asti oppimani perusteella: Kuntapolitiikassa vaikuttaa kaksi toisilleen vastakkaista voimaa: kuntien taloushallinto vetää jokaista ruuvia mahdollisimman kireälle, kansalaiset taas haluavat parempia palveluita, mahdollisimman lähellä ja tietenkin ilmaiseksi.
SÄÄSTÖPAINEET johtavat siihen, että taloushallinto esittää leikkauksia. Lautakuntiin ja valtuustoihin saapuvissa virkamiesesityksissä vähennetään palvelupisteitä, “säästetään seinissä”, lyhennetään aukioloja tai korvataan ihmisiä automaateilla.
KANSALAISET taas puolustavat kirjastojaan juuri sellaisina kuin ne ovat. Niistä ei haluta luopua, mistään hinnasta.
POLIITIKOT toimivat tässä välissä, kuunnellen toisella korvalla kansalaisia, toisella kuntansa talousjohtoa. Usein kansalaiset vetävät pidemmän korren, sillä ketään ei ole koskaan valittu poliittiseen luottamustoimeen kunnan taloushallinnon äänillä.
TÄMÄ johtaa konservatiiviseen kirjastopolitiikkaan. Kansalaiset ja heidän palautettaan vastaanottavat poliitikot yrittävät säilyttää mitä säilytettävissä on, uudet avaukset taas saattavat tuntua jopa uhkaavilta. Kuten olen itsekin tässä hitaasti oppinut, ei ole mitenkään itsestään selvää että kirjastoammattilaiset automaattisesti puolustavat jokaista rapistuvaa ostarikirjastoa, jos vaihtoehtona on yhdistäminen isommaksi, nykyaikaiseksi yksiköksi.
TÄLLAISESSA tilanteessa olisi hyvä, jos kirjastot osaisivat tuoda oman viestinsä tehokkaasti esiin. Ja se taas ei ole helppoa, koska kunnan virkamiehet eivät voi ryhtyä politikoimaan kirjoitellakseen paikallisiin lehtiin ihan mitä tahansa.
TALOUSHALLINNON ja kuntalaisten toiveiden krooninen ristikkäisyys mahdollistaa kuitenkin sen, että kirjastoammattilaistenkin ääni voitaisiin saada kuulumaan noiden napojen välistä. Voisi olla todella hyödyllistä kokoontua yhdessä pohtimaan, miten tämä voitaisiin tehdä.
