Lukuilo on monelta hukassa.
Selvisin kouluajan matematiikan tunneista alkuun kohtuullisen hyvin, kunnes yhden parin viikon sairastelujakson jälkeen kymmenvuotiaana putosin kärryiltä. Siitä eteenpäin lukion loppuun asti matematiikan tunnit, läksyt ja kokeet olivat minulle lähinnä painajaista. Vasta aikuisena muiden opintojen myötä käytännön matematiikka tuli tutummaksi ja poisti osan pelosta, ja se on auttanut elämässä. Voi kai sanoa, että matematiikan osaamisesta tuli osa arjen sujuvuutta.
Lukutaito on varmasti vielä tärkeämpi taito ainakin suurimmalle osalle ihmisistä. Nykyään yhä useampi on pudonnut siinä kärryiltä.
Tänä keväänä valmistuneen Opetus- ja kulttuuriministeriön tilaaman kirja-alan selvityksen yhtenä tärkeänä pontimena on huoli lukutaidon rappeutumisesta. Toki kyse on niinkin järisyttävästä asiasta kuin suomen kielen tulevaisuudesta tai ylipäätään säilymisestä ja siitä että onko meillä jatkossa kotimaisilla kielillä kirjoitettua kirjallisuutta. Selvityksessä on paljon kirjastoasiaa, kuten pitääkin, mutta itsestäänselvyytenä tällaista kirjastojen huomioimista ei voi pitää.
Olen tottunut hokemaan, että kirjastot levittävät lukemisen ilosanomaa. Hokeman olen jostain kuullut, joten oletan, että sitä on käytetty laajemminkin. Ilosanoma ja lukuilo ovat kuitenkin osoittautuneet asioiksi, jotka ovat yhä useammalta hukassa, oli kyseessä sitten lapsi, nuori tai aikuinen. Joillakin ihmisillä tähän liittyy myös uhmaa, kuten vaikkapa lukututkija Riie Heikkilä on todennut. Miten brändätä lukutaito vielä tärkeämmäksi arjen selviytymistaidoksi, johon ei saisi tarttumaan minkäänlaisia identiteettileimoja?
Kirjailijoilla, kuvittajilla ja kääntäjillä sekä kustantajilla ja kirjastoilla on kohtalonyhteys, josta ei pääse irti, vaikka osa kustantajista sitä välillä e-kirjojen osalta kokeileekin. Kirjastojen tarjonnan säilymisen edellytyksenä ovat toimivat kaupalliset markkinat. Onneksi Suomessa vallitsee laaja yhteisymmärrys siitä, että kirjastolaitoksen tulee tarjota kirjoja ilmaiseksi. Tämä on hyvinvointivaltion tarjoama sivistyspalvelu meille kaikille. Näin tulee olla tulevaisuudessakin.
Kirja-alan selvityksessä valotetaan kattavasti kirjastojen kirjatarjonnan lähihistoriaa ja etsitään ratkaisuja sille, miten lukutaitoa saadaan kirjastojen avulla parhaiten tuettua. Osa ratkaisuista edellyttäisi kuntien ja valtion tehtävien uusjakoa. Tällä hetkellä voi olla hankalaa nähdä horisontissa sellaista poliittista myötätuulta saavaa ratkaisua, jolla kunnat kovin laajasti pystyisivät satsaamaan kirjastoihin enemmän.
”Kirjaston tehtävä lukemisen edistämisessä on korkealle arvostettu prioriteetti”, toteaa selvitys. Sitä meidän on hyvä toistaa ja saada kirjastojen ääni kuuluviin muuallakin kuin vastuuministeriön tontilla.
Kirjoittaja on Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja.
