Toukokuussa 2024 mie sain puhelun Kirjastoseuran toiminnanjohtaja Juhalta ja hetken verran luulin, että oon saanut seurasta jostain syystä kenkää. Edelleenkii ajattelen, että sekin kuulostaa paljon todennäköisemmältä kuin tulla valituksi vuoden kirjastokehittäjäksi.
Mutta niin vaan miut valittiin. Mie olen kirjastobisneksessä kokenut ihan mielettömiä onnenhetkiä, mutta vieläkin meinaa olla roska silmässä kö tuota hetkeä miettii.
Isoin hyöty palkinnosta on henkisellä puolella. Mie kirjoitan tätä postausta työpisteelläni, jota somistaa kaikenlaista työhön kannustavaa. Kummilasten kuvia, kielipoliisin haalarimerkki. Kysy kirjastonhoitajalta -meililistan viesti, johon on laskettu kuinka monta kirosanaa Saakelin satasessa on. Dick Bruna -Fingerporin ja muiden hassutteluiden vieressä on tuloste palkintoperusteista niin, että näen sen aina kun on tarpeen. Siinä lukee isolla: ”Pian tekemä työ on tulevaisuustyötä nuorten ja kirjaston puolesta.”
Niin paljon kö kirjastohommista nautinkin, on miulla välillä ihan hirveän vaikeaa. Kaipaan usein muutosta ja toisenlaista ajattelua. Tulevaisuustyö ei ole helpointa hommaa. Pomoni sanoo, että oon luonteeltani sataprosenttisesti kehittäjä. Tämän vuoksi miulla onkin yllättävän usein tarve katsella palkintopaperia ja muistuttaa ihteäni siitä, että hemmetti, onhan sillä jotain saatu aikaankin. Tunnustus tekee näkyväksi. (Vierestä löytyy suurennos Lassista ja Leevistä, jossa Lassi nauraen toivoo itselleen dynamiittia. Siitäkin saa voimia!)
Ja kuten arvata saattaa, miehän lesottelin palkinnolla kaikissa mahdollisissa yhteyksissä, vaikka päädyinkin edelleen vastaamaan puhelimeen omalla nimelläni. Paikallislehti Karjalainen uhrasi hitokseen palstamillimetrejä filosofiselle ajattelulleni (jossa kehotin lukemaan fiiliksen mukaan esimerkiksi Seiskaa). Itsenäisyyspäivänä pääsin kättelemään presidenttiä tantussa, jonka paikalliset amikset miulle suurella ammattitaidolla sekä suunnittelivat että toteuttivat. Taksissa matkalla linnaan mie ajattelin, että onpa outoa olla tässä takapenkillä eikä ulkona osoittamassa mieltään.
Palkintoon kuuluville rahoillekin löytyi käyttöä. Sinä kesänä söin tuoreita mansikoita aina kun mieli teki. Yhdeltä hyväntekijältä sain punklehti Toisen vaihtoehdon lähes kaikki julkaistut numerot priimakuntoisena, kunhan vastineeksi tekisin lahjoituksen eläinten suojeluun. Oli rahaa tehdä sekin. Lehdet puolestaan lahjoitin Varastokirjastoon, jonka kokoelmista ne puuttuivat. Sekä minun että tämän hyväntekijän ajatuksena oli, että sitä kautta ne olisivat laajasti ihmisten saatavilla. (Tätä mie vähän kadun nyt.) Ja sitten mie rilluttelin! Kiitos erityisesti sille konkarikollegalle, joka tuon neuvon antoi jo samana iltana.
Nyt kun miun pitäisi keksiä tälle kirjoitukselle lopetus, ajatukset siirtyvät jo tuleviin Kirjastopäiviin. Siellä kehittäjäpalkinnon saa seuraava propellipää tai -päiden porukka.
Kohta jollain puhelin soi.
Blogitekstin on kirjoittanut Joensuun seutukirjaston informaatikko Pia Rask-Jussila, joka palkittiin vuoden kehittäjä -palkinnolla Kirjastopäivillä Kuopiossa vuonna 2024.
Seuraavat henkilöpalkinnot jaetaan kesäkuussa Oulun Kirjastopäivillä – kuka tulisi palkita, ehdota nyt!