Eriarvoisuus kirjastojen toiminnassa näkyy entistä selvemmin.
Kirjoittaisin mielelläni iloisen, positiivisen ja hauskan vuosikatsauksen. En siihen kuitenkaan pysty. Liki kaikki vuoden aikana tapahtuneet hauskat sattumukset ovat olleet naurua kyynelten läpi ja rankimman jälkeen hirtehishumoristisia. Tv-ohjaaja Tunna Milonoff tiivisti vuoden 2025 perusolemuksen täydellisesti: ”Burnout ei johdu työn määrästä, vaan työn epämäärästä”.
Ihmisen muisti on armelias. Ehkä siksi kirjaston vuosi tuntuu moneen aiempaan vuoteen verrattuna tapahtumaköyhältä. Tämä vuosi oli lähinnä seuraavan vuoden odottamista. Pelonsekaisin tuntein. Sivistyksen ja kulttuurin alas ajaminen ja niitä kohtaan tietoisesti masinoitu vihamielisyys eivät lupaa tuleville vuosille hyvää. Hyvää ei lupaa sekään, että tämä on ollut lopullinen pahuuden normalisoinnin vuosi. Historia on moneen kertaan osoittanut, mihin se johtaa. Se osoittaa sitä tälläkin hetkellä.
Kirjastolla on arvot ja kirjaston pitää edistää demokratiaa, mutta ovatko nämä ristiriidassa keskenään? Kirjaston pitää olla suvaitsevainen ja tasa-arvoinen, mutta samalla toimia demokratiaa rapauttavia voimia vastaan. Siksi kirjasto ei hyväksy esimerkiksi fasismilarppaajien toimintaa tiloissaan.
Larppaajat ovat kehittäneet tästä voittavan konseptin. Suhtauduttiin heihin ja heidän mahdollisesti kirjastossa järjestämiinsä tapahtumiin millä tavalla tahansa, se on aina heille eduksi. He joko pääsevät tavoitteeseensa tai pääsevät uhriutumaan. Kyse on häviävän pienestä ryhmästä asiakkaita, mutta yhdenlainen oire yhteiskunnan pahoinvoinnista se siitä huolimatta on. Kuten valtakuntamme poliittinen tilanne tällä hetkellä muutenkin.
Eriarvoisuus kirjastojen toiminnassa näkyy entistä selvemmin, vaikka edes alan omat toimijat eivät sitä välttämättä ymmärrä. Maailma on toisenlainen, kun sitä katsoo pienen tai keskisuuren kirjaston henkilökunnan silmin. Lakisääteisten tehtävien hoitaminen on niissä tehty vaikeaksi, jopa mahdottomaksi. Useissa kirjastoissa henkilökuntamäärä on vedetty niin minimiin, että jo päivittäisen perustoiminnan tekeminen tuottaa hankaluuksia.
Samaan aikaan pitäisi kehitellä hankkeita, mutta ei niitäkään voi määräänsä enempää tehdä. Hankkeet vaativat ideoita, aikaa ja sijaisia, eikä aina keksi mitään sellaista uutta, johon voisi hankerahaa hakea. Hankerahoituksen hakeminen vain siksi, että saisi hankerahoitusta, ei ole järkevää. Hankkeet myös ovat usein sellaisia, että niiden oppeja ei iänikuisen resurssipulan takia voi hankkeen päätyttyä hyödyntää.
Kivojakin asioita vuoden aikana tapahtui, kuten miellyttäviä asiakaskohtaamisia. Eräs ihana senioriasiakkaamme tuli tietopalveluun kirjalistan kanssa. Luin listaa myhäillen. Tässähän on pelkkiä hyviä kirjoja! Sen sanottuani huomasin kyseessä olevan tekemäni vinkkauslista, jonka olin asiakkaalle pari viikkoa aiemmin vinkkauskeikallani antanut. Hän luki kaikki listan kirjat. Ehkä työlläni kuitenkin on jokin merkitys.
Kirjoittaja on kirjastonhoitaja Imatralla.
