Jatkuvaa uudistumista ja itseohjautuvuutta

Kyselyn mukaan kirjasto- ja tietopalvelualan ammattilaisille on tärkeää oman osaamisen kehittäminen, parempi suoriutuminen työtehtävissä sekä kokemus välttämättömyydestä tässä ajassa.

Kyselyyn vastanneet ilmaisivat olevansa kohtuullisen paljon valmiita satsaamaan omaa aikaansa oman ammatillisuuden kehittämiseen. Lisäksi oman motivaation ja itseohjautuvuuden merkityksellisyyden kokeminen koetaan ammatillisuuden kehittymisessä erittäin merkittäväksi.

Jatkuvan uudistumisen ja elinikäisen oppimisen muutostuulet puhalsivat jo organisaatioihin. Kirjasto- ja tietopalvelualalla työskenteleviä koskevat aivan samanlaiset haasteet kuin muissakin tehtävissä toimivia. Kirjastojen arjessa näkyvät digitalisaation ja elinikäisen oppimisen vaateet monella tapaa. Uuden tiedon hankinta oman ammatillisuuden ja osaamisen kehittämiseksi on välttämätöntä tänä päivänä kaikille kansalaisille. Voi olla, että kirjasto- ja tietopalvelualan ammattilaiset ovat jossain määrin etuoikeutetussa asemassa siinä mielessä, että kirjastoalan ammattilaisilla ovat tiedonhaku- ja informaatiolukutaidot hyvin hallussaan. Lukuisia tietokantoja on käytettävissä ja käyttötaitoakin omataan.  Mutta oma juttunsa on se, että käytämmekö tiedonhankintataitojamme myös itsemme hyväksi, tietokantoja ja muita saatavissa olevia aineistoja, kirjallisuutta, koulutuksia eli etsimmekö uutta tietoa myös oman itsemme hyväksi ja kehittämiseksi. Millainen on motivaatio kirjasto- ja tietopalvelun ammattilaisella kehittää omaa ammatillisuuttaan ja osaamistaan?

Oulun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelualan tutkinto-ohjelmassa tekemäni opinnäytetyön tutkimuskyselyn tulos osoittaa, että oman ammatillisuuden ja siihen liittyvän tiedonhankinnan merkitys oman työn kannalta on erittäin tärkeää enemmän kuin puolelle vastanneista. Kyselyyn vastasi 155 erilaisissa kirjasto- ja tietopalvelualan tehtävissä toimivaa eri puolilta Suomea. Opinnäytetyö Kirjastot uuden edessä – riittävätkö eväät? Kirjastoammattilaisen oman osaamisen kehittäminen on julkaistu Theseus.fi:ssä.

Motivaatio, ajan ja rahan käyttö oman itsensä kehittämisessä

Tärkeimpiä motiiveja uuden tiedon hankkimiseen ovat oman osaamisen kehittäminen, oman ammatillisuuden kehittyminen asiantuntijaksi, parempi suoriutuminen työtehtävissä kuin yhtä lailla uuden tiedon hankinta koetaan välttämättömäksi tässä ajassa omalle työlle. Unohtamatta mielenvirkistystä ja ajattelun avartumista. Nähdäänpä uuden oppimisen lisäävän työssäjaksamista sekä työmotivaatiotakin.

Digitalisaatioyhteiskunnan tuomat mahdollisuudet näkyvät kattavasti tiedonhankintakanavien käytössä. Webinaarikoulutukset ovat tätä päivää, sen tiedämme kaikki. Kuitenkin useat ammattilaiset pitävät työpaikan ulkopuolelle koulutukseen menemistä tärkeänä verkostoitumisen kannalta. Saman alan ihmisten tapaamisen ja kanssakäymisen nähdään antavan uutta puhtia omaan työhön. Kyselyyn vastanneet ovat valmiita melko runsaasti satsaamaan omaa aikaansa itsensä kehittämiseen. Oman rahan satsaamisen määrä ei ollut aivan yhtä merkittävää, vaikkakin muutamat vastanneista ovat siihenkin valmiita. Yli puolet vastaajista toivoi työorganisaatioltaan tukea työajallisesti, taloudellisen tuen ohella. Lisäksi useilla oli toive työtovereiden kannustavasta ja myönteisestä suhtautumisesta kollegan kouluttautumiseen. Se ei ole itseltä pois, jos kollega menee koulutukseen/on koulutuksessa. Työyhteisön suhtautumisella nähdään olevan merkitystä sekä koulutukseen hakeutumisessa, että oman ammatillisuuden kehittymisessä. Jaettu vastuu kantanee siis pitemmälle.

Yhteistä hyvää rakentamassa

Työyhteisön hyvän työskentelyilmapiirin ja yhteisöllisyyden nähdään vahvistuvan myönteisyyden ja kouluttautumisen kautta. Mutta yhtä lailla sillä tuntuu olevan vaikutusta yksilön kokemaan työhyvinvointiin, ilmenee kyselyyn tulleista avoimissa vastauksissa. Työyhteisön kehittämisen ja hyvinvoinnin nähdään olevan kaikkien vastuulla, riippumatta ammattinimikkeestä. Työyhteisön tulevaisuuden rakentaminen tapahtuu vuorovaikutteisuudella ja myönteisellä suhtautumisella itsensä kehittämiseen – elinikäisen oppimisen hengessä. 

Tulevaisuusorientaatio näkökulma oli opinnäytetyössä tärkeä elementti, sillä kirjastoissa tehtävä työ on muuttunut varsin merkittävällä tavalla etenkin viime vuosina. Muutokset jatkuvat uusien strategioiden ja lakimuutosten siivittäminä, joten hyvin luonnollista, että myös opinnäytetyö käsittelee nykyistä, että tulevaa tilannetta. Tutkimuksen tietoperustan mukaan, itsensä kehittämisen ja oman motivaation merkitys vahvistuu kaikissa organisaatioissa riippu matta siitä onko julkista tai yksityisen tuottamaa palvelutoimintaa.

KUVIO 1 Millaisia asioita haluaisit oppia lisää, jotta tuntisit ammatillisuutesi kehittyvän, vastaajat saivat valita annetuista vaihtoehdoista 1-3 itselleen tärkeintä/ajankohtaisinta. Em. lisäksi myös muunlaisia kouluttautumisen tarpeita nousi esille kuten johtamiskoulutukset, avoin tiede, kansainvälinen yhteistyö, tietosuoja, tulevaisuuden tutkimus, tilasto-osaaminen, robotiikka, tekijänoikeus, kirjallisuusosaaminen ja sisällöntuntemus.

Myös itseohjautuvuus nähdään merkittävänä tekijänä työskenneltäessä organisaatioissa. Tulevaisuuden tutkijoiden mukaan itseohjautuvuus on kykyä ottaa itsestä vastuuta ainakin siinä määrin, että ihminen omaa kykyä toimia ilman ulkopuolisen jatkuvaa ohjausta ja kontrollin tarvetta. Tärkeimpänä tekijänä itseohjautuvuudessa nähdään olevan, että henkilö on itsemotivoitunut. Hänellä pitäisi olla halu pysyä liikkeessä ja tehdä asioita omaehtoisesti ilman ulkoista pakottamista. Päämääränä tulisi olla tavoite, mitä kohti hän itseohjautuu. Itseohjautuvuudella tarkoitetaan siis omiin työtehtäviin varsinaisesti kuuluvien teknisten taitojen ohella kykyä johtaa itse itseään ajanhallinnan, tehtävien asetannan, resurssien hallinnan ja priorisointitaitojen hallintaa. Tuskin täysin tuntematonta tietoa kirjasto- ja tietopalvelualan ammattilaiselle tänä päivänä, sillä elinikäinen oppiminenhan koskee kaikkia ihmisiä tässä alati muuttuvassa maailmassa. Kouluttautumisen tapoja ja mahdollisuuksia on tarjolla, kunhan vain niihin tartutaan rohkeasti.

Lue lisää!