Etusivu> Ajankohtaista > Pohjoismaiset kirjastoseurat vaativat selvitystä Venäjän asemasta IFLA:ssa

Pohjoismaiset kirjastoseurat vaativat selvitystä Venäjän asemasta IFLA:ssa

Venäjän kirjastoseura ei ole enää IFLA:n jäsen

Pohjoismaiset kirjastoseurat ovat lähettäneet kansainväliselle kirjastojärjestölle IFLA:lle vetoomuksen, jossa pyydetään selvennystä Venäjän kirjastoseuran nykyisestä jäsenyydestä järjestössä. Huolenaiheena on, että Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan seurauksena miehitetyillä alueilla sijaitsevia kirjastoja on saatettu liittää Venäjän kirjastoseuraan ilman niiden omaa tahtoa.

Kirjastoseurat vaativat IFLA:n hallitusta vahvistamaan, onko Venäjän kirjastoseura edelleen järjestön jäsen, ja selvittämään, onko se ottanut miehitetyillä alueilla toimivia kirjastoja osaksi toimintaansa virallisesti tai epävirallisesti. Tällainen toiminta olisi vastoin IFLA:n eettisiä periaatteita.

Vetoomuksessa korostetaan, että Ukrainan tukeminen on osa eurooppalaista yhteisvastuuta ja demokraattisten arvojen, kulttuuriperinnön sekä kansainvälisen oikeuden puolustamista. Pohjoismaiset kirjastoseurat painottavat, että IFLA:n ei tule missään muodossa oikeuttaa tai normalisoida miehitystä.

IFLA:n hallitukselta saadussa vastauksessa todetaan, että Venäjän kirjastoseura ei ole tällä hetkellä IFLA:n jäsen ja että hallitus päätti jo maaliskuussa 2022, ettei IFLA osallistu mihinkään Venäjän federaatiossa järjestettäviin fyysisiin tapahtumiin tai webinaareihin, jos järjestäjänä on Venäjän federaatioon kytköksissä oleva venäläinen instituutio.