Aloitin Kirjastolehden päätoimittajana kolme vuotta sitten. Koko tänä aikana minulta on eniten toivottu sitä, että lehdessä olisi enemmän juttuja […]
Aloitin Kirjastolehden päätoimittajana kolme vuotta sitten. Koko tänä aikana minulta on eniten toivottu sitä, että lehdessä olisi enemmän juttuja […]
Teoksessaan Venho kuvaa Sylvi Kekkosen ja tämän edesmenneen ystävän Marja-Liisa Vartion yksityistä keskustelua, sekä kuvanveistäjä Essi Renvallin ponnisteluja Sylvin muotokuvan […]
Suurnopeuskameralla kuvattu video lasikantisen moottorin palotilasta on kieltämättä vaikuttavan näköinen, mutta ymmärtääkö siitä moottorin toimintaperiaatteen? Entä moottorin ympärillä olevat apulaitteet […]
Sen sijaan kaikki poliitikot rakastivat kirjastoa ja kaikki muistuttivat siitä, että kirjastolla oli tärkeä rooli oman sivistyksen rakentamisessa. Tämä oli […]
Vietin viime vuoden lopulla kolme antoisaa iltapäivää Nuorisomuuntaja-valmennuksessa, jossa Itä-Suomen kirjastolaisia viritettiin entistä parempaan kuosiin nuorten kohtaamisessa ja kirjaston nuorisotyössä. […]
Minä olen palannut kypsemmillä kymmenilläni balettitunneille. Ensin kävin tunneilla kerran viikossa, mutta sitten yhä useammin. Tässä taannoin nakutin ruokakaupan maksupäätteeseen […]
Muistan itse silmät tähtinä miettineeni, että kirjastossahan jakamistalous ja yhteisomistus toimii siis niinku ihan oikeesti, toisin kuin vaikka kotikommuunissani, jossa […]