Viktoria Hislopin palkittu esikoisteos alkaa vuodesta 2001, jolloin englantilainen, 25-vuotias Alexis Fielding lähtee Kreetalle tutustumaan kreikkalaisiin juuriinsa ja selvittämään, miksi äiti ei halua puhua menneisyydestään ja sukunsa vaiheista.
Kreetalla hän tapaa äitinsä vanhan ystävän, ja suvun traaginen tarina alkaa paljastua. Se vie hänet Spinalongalle, autioituneelle saarelle, joka toimi aikoinaan leprasiirtolana. Siellä hänen isoisoäitinsä Eleni vietti loppuelämänsä.
Kirjassa seurataan Elenin elämää Spinalongalla, ja tämän lasten, Annan ja Marian elämää ilman äitiä Plakalla. Eletään aikaa, jolloin saksalaissotilaat hyökkäsivät Kreetan saarelle toisen maailmansodan aikaan. Äidin sairastuminen heittää varjonsa tyttärien elämään, Maria sairastuu kesken häävalmisteluiden ja joutuu muuttamaan saarelle. Annankaan tarina ei ole sen onnellisempi.
Sairastuneiden saarta ja terveiden mannerta yhdistää Elenin mies Giorgis, joka työkseen kuljettaa saarelle sairastuneita, ja ruokaa sekä muita tarvikkeita. Giorgisin rakkaus vaimoaan ja tyttäriään kohtaan, ja hänen surunsa välittyvät tarinasta vahvasti. Hyvää ja vaatimatonta miestä käy syvästi sääliksi, kun hän joutuu kuljettamaan saarelle vaimonsa ja myöhemmin myös tyttärensä.
Surullisesta aiheestaan huolimatta tarina on valoisa ja kaunis. Se romuttaa vanhan kauhukuvan kelloa kilkuttavista, elävältä mätänevistä spitaalisista. Lepraa oli erityyppistä, eivätkä kaikki sairastuneet välttämättä edes näyttäneet sairailta. Spinalongalla lepraan sairastuneet elivät niin normaalia elämää kuin mahdollista; tekivät töitä, pitivät kauppaa, rakastuivat ja jotkut jopa paranivat. Saarella spitaaliset saivat elää ja kulkea vapaasti, vailla osoittelua ja inhoa.
Saari antaa uutta tietoa Kreetan historiasta ja sairaudesta, joka on ongelma vielä tänä päivänäkin kehitysmaissa. Samalla se on kiehtova ja mukaansatempaava romaani, jonka vahva tunnelma jää mieleen vielä pitkään lukemisen jälkeenkin.
Viktoria Hislop: Saari, Bazar (2012), 475 sivua.
