Minna Maijala kirjoittaa hienossa esseekokoelmassaan Punaiset kengät, että pelko saa ihmisen kaipaamaan vahvaa johtajaa. Minä lisäisin pelon rinnalle surun, ja vahvuuden rinnalle yksiselitteisyyden.
Minä olen palannut kypsemmillä kymmenilläni balettitunneille. Ensin kävin tunneilla kerran viikossa, mutta sitten yhä useammin. Tässä taannoin nakutin ruokakaupan maksupäätteeseen pin-koodini sijaan balettikoulun ovikoodin. Silloin minulle valkeni kuinka valtavan paljon siellä on tullut käytyä.
Miksi sitten olen näin addiktoitunut balettitunteihin? En vain siksi että baletti on vanhastaan suuri rakkauteni. Syvempiäkin syitä on.
Balettikoulu sijaitsee Helsingin Kampissa. Matkalla kuljen ohi metroon kiiruhtavien ihmisten ja aikaa tappavan nuorison. Kelassa asioivien maahanmuuttajien, jotka eivät ymmärrä mitä heille sanotaan, nuorten sekakäyttäjien joilla paperit eivät pysy kädessä. Vanhusten, jotka eivät ole peseytyneet pitkään aikaan. Naisvartijan, joka repii sammunutta spurgua maasta ylös, ja virolaisten raksamiesten jotka nauravat vieressä molemmille.
Usein tästä tulee surullinen ja hätääntynyt olo. Silloin on ihanaa päästä balettitunnille. Siellä olo on aina rauhallinen. Baletin säännöt ovat yksiselitteiset, ja kaikki tottelevat niitä. Asennot ja liikkeet voi tehdä vain oikein tai väärin. Ei ole harmaita alueita. Oppilaiden rivit ovat suorat ja kaikki tehdään yhtaikaa opettajan käskyjen mukaan.
Tunnilla ei kyseenalaisteta baletin totuuksia. Ei kysytä miksi jalkaterät pyritään avaamaan 180 astetta kun se on lähes mahdotonta? Balettikoulussa aukikierto on itsestäänselvä ihanne, vaikka ulkomaailmassa siinä ei ole mitään järkeä.
Mutta ei ulkomaailmassakaan järkeä tunnu olevan. Siellä olen pitkin päivää eettisten valintojen edessä, mutta teen niin tai näin, sillä ei ole mitään vaikutusta. Vastuun ja voimattomuuden tunne on paha ristiriita. Silloin helpottaa kun pääsee paikkaan jossa kaikki on selkeätä. Yksinkertaisuus tuntuu ylellisyydeltä.
Minna Maijala kirjoittaa hienossa esseekokoelmassaan Punaiset kengät, että pelko saa ihmisen kaipaamaan vahvaa johtajaa. Minä lisäisin pelon rinnalle surun, ja vahvuuden rinnalle yksiselitteisyyden. Ahdistus helpottaa, kun johtaja kertoo säännöt: tämä on oikein ja tämä väärin, piste.
Me harrastamme balettia, tai pidämme matematiikasta tai ranskan opiskelusta, koska niiden säännöt luovat järjestyksen ja harmonian illuusion kaaoksen keskelle. Sen illuusion avulla me pärjäämme. Samaa vaivaa hoitavat myös poliittiset ääriliikkeet, tuhoisalla tavalla vain.
Kello viiden salongin haastattelussa Maijala totesi, että kaikkein tärkeintä tässä ajassa on tiedostaminen. Tietoisuuden kasvattamisesta on balettipohdinnoissanikin kyse. Surun ja pelon mekanismien ymmärtäminen on ainoa tapa selvittää myös se, miten niitä voisi hoitaa tavalla joka ei tuhoaisi yhteiskuntaa, vaan rakentaisi sitä.
