IHMISET tulevat jatkossakin kirjastoihin etsimään luettavaa, mutta rinnalle kasvaa muita kirjastossa käymisen tapoja. Joka toinen kirjastokäynti liittyy jo muuhun kuin kirjojen lainaamiseen.
VIELÄ pari vuotta sitten kirjastokenttä tuntui jakautuneen niihin, jotka kantoivat huolta kirjastojen kokoelmista ja niihin, jotka innostuivat digitalisoitumisen avaamista mahdollisuuksista. Nyt jakolinja on menettänyt merkityksensä. Kuntien rahoituskriisi on yhdistänyt kirjastoväen niiksi, jotka ovat huolissaan kirjastojen rahoituksesta ja tulevaisuudesta.
MEIDÄN on mietittävä millaisia kirjastot tulevat olemaan viiden, kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua ja sitä, miten ne voivat taata riittävän palvelutason ihmisille asuinpaikasta riippumatta. Samalla olisi hyvä vakuuttaa kuntapäättäjät siitä, että vaikka kustantajat joku päivä saisivatkin sähkökirjoja markkinoille, kirjastot tulevat säilymään jokseenkin nykyisen kaltaisina paikkoina pitkään.
IHMISET tulevat jatkossakin kirjastoihin etsimään luettavaa, mutta rinnalle kasvaa muita kirjastossa käymisen tapoja. Joka toinen kirjastokäynti liittyy jo muuhun kuin kirjojen lainaamiseen, vaikka julkisessa keskustelussa juuri kirjan lainaaminen on kirjaston olemassaolon ainoa peruste.
TÄSTÄ ei voi päätellä, että kirjan merkitys olisi vähenemässä. Kirjojen viereen vaan rakentuu muuta. Varsinainen ristiriita liittyy ehkä enemmän kirjastossa käymisen kokemukseen, kuin itse käynnin syyhyn.
Kirjaa on lähestytty hiipien ja kuiskaten. Muu toiminta on taas usein äänekkäämpää, eikä hiljaisuus enää kata koko kirjastoa.
KIRJASTOT ovat aina toimineet kansalaisyhteiskunnan tukipalveluna. Nyt tuo rooli on tulossa näkyvämmin esiin. Kirjastojen hiljaisuus on tarkoittanut sitä, että niissä ollaan yhdessä yksin. Äänekkäämpi kirjasto taas on sosiaalisempi, yhteisöllisempi ja ehkä yhteiskunnallisempikin. Eri kaupungeissa ja kaupunginosissa on asukastiloja, jotka muodostavat kansalaisyhteiskunnan kaikkein paikallisimman verkoston. Helsingissä puhutaan myös lähidemokratiatiloista.
OLISI mielenkiintoista pysähtyä pohtimaan, voisivatko nämä kansalaisyhteiskunnan paikalliset toimintayksiköt ja kirjastot lähentyä toisiaan. Tavalla tai toisella.
Olisi hyvä miettiä myös sitä, miten kirjastojen piilofunktiot tai vähemmän näkyvät tehtävät saisi paremmin käännettyä esille. Tuolla rahoituspuolella puhaltavat nimittäin sellaiset tuulet, että hyville argumenteille olisi käyttöä.
