Laatusarjakuva uhkaa jäädä kirjasto-ostoissa jalkoihin. Kustantajat kaipaavat kirjastonhoitajille sarjakuviin liittyvää valistusta.
Kirjastojen yhtenä valttina on pidetty monipuolista valikoimaa. Ihannekuvissa kirjastot panostavat laatuun eivätkä kaihda pieniäkään kustantamoja, koska ne tekevät kulttuuritekoja. Sarjakuvien kohdalla tämä ihanne ei aina toimi.
Huuda Huuda on yksi monista suomalaisista sarjakuvapienkustantamoista, jotka rikastuttavat alan tarjontaa. Vuonna 2006 perustetulla Huuda Huudalla on kuitenkin ollut vaikeuksia saada julkaisujaan myytyä kirjastoihin.
”Kustantamomme on pieni, ja siksi kirjastomyynti on talouden ja jatkuvuuden kannalta olennaista. Aikaisemmin ehkä kolmannes kustantamomme myynnistä on mennyt kirjastoihin. Lukumäärät ovat vähäisiä, mutta meille tärkeitä”, Huuda Huudan julkaisija Tommi Musturi sanoo.
”Usein olemme saaneet tilauksia siinä vaiheessa, kun albumimme ovat päässeet Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan laatutukilistalle. Se on hienoa, mutta kirjojen tilaaminen niiden ilmestyessä auttaisi meitä kustantamona vielä enemmän.”
Tänä syksynä Huuda Huudan myynti kirjastoihin näyttää tippuneen draamaattisesti.
”Meidän on pakko keksiä uusia myyntikanavia, jotta toimintamme voi jatkua.”
Kirjasto on paikka näkyä
Sarjakuvassa pienkustantamojen merkitys on vielä suurempi kuin kaunokirjallisuudessa. Suuret kustantamot (poikkeuksena WSOY) julkaisevat sarjakuvia vähän ja keskittyvät silloinkin jo myyviksi todettuihin tapauksiin.
Pienkustantamot rikastavat kotimaista sarjakuvatarjontaa ja kääntävät merkittäviä teoksia maailmalta. Huuda Huudan tämän vuoden kirjoista esimerkiksi belgialaisen Brecht Vandenbroucken White Cube, Hanneriina Moisseisen Isä ja Jarno Latva-Nikkolan Ukkometsola kuuluisivat Suomen jokaiseen kirjastoon siinä missä Savukeitaan ja Poesian teokset kaunokirjallisella puolella.
Miksi näin ei ole?
”Kirjastonhoitajat ovat usein kirjallisesti sivistyneitä. Sarjakuva taiteenlajina tunnetaan heikommin. Monista kirjastoista saattaa löytyä keskikokoisien kustantamojen kuten Liken ja Sammakon sarjakuvatuotanto kauttaaltaan, mutta pienempiin ei tartuta”, Musturi harmittelee.
”Meillä kirjastomyynti on senkin vuoksi tärkeää, että se on paikka näkyä ja olla olemassa. Emme voi ostaa tilaa sanomalehdistä tai Kirjavälitykseltä.”
Valistukselle tarvetta
Pari vuotta sitten Huuda Huuda markkinoi kirjojaan kirjastoihin poikkeuksellisella tavalla.
”Lähetimme Suomen yleisiin kirjastoihin kirjeen, jossa tarjosimme kaikkia vanhoja julkaisujamme valikoimiin, postikuluja vastaan.”
Tuloksena yhteensä 87 kirjastoa tilasi kaikkiaan 2 000 kirjaa.
”Tilaajat olivat lähinnä pieniä kirjastoja maakunnista. Päättelimme, että suurten kaupunkien kirjastoilla on jo tuotantoamme aika kattavasti. Valitettavasti kampanja ei johtanut moniin uusiin tilauksiin myöhemmin.”
Juupajoella kasvanut, nykyään Tampereella asuva Musturi on huolestunut tietämyksen ja -tarjonnan keskittymisestä muutamaan kaupunkiin, ennen kaikkea Helsinkiin. Kirjastoilla on tärkeä rooli koko maan sarjakuvasivistyksen kannalta.
”Moni on löytänyt intohimon sarjakuviin tai niiden piirtämiseen tutustumalla kirjastojen tarjontaan. Siksi olen miettinyt, että sarjakuvan vientiprojektit pitäisi aloittaa Suomesta. Siihen kuuluisi esimerkiksi kirjastoväen informoimista, ihan klassista valistustyötä. Keskeiset sanomalehtisarjakuvat kyllä tunnistetaan, mutta entä taidelähtöisemmät tekijät?”
Tuntematonkin voi myydä
Arktinen Banaani on sarjakuviin erikoistunut kustantamo. Vuodesta 1995 toimineen ja keskikokoiseksi kasvaneen Arktisen Banaanin kustantajan Harto Pasosen näkökulma on toisenlainen.
”Meidän kirjastomyyntimme olivat pitkään heikkoja. Muistan kaukaisuudesta ne ajat, jolloin kirjastoihin kuulemma tilattiin hyvin julkaisuja. Meillä se ei näkynyt silloin, nyt on jotain toivoa.
Kirjasto-ostoissa pärjäävät sarjakuvat, jotka myyvät muutenkin hyvin.
”Viiviä ja Wagneria ja Fingerporia menee joitakin satoja kappaleita. Jos sarjakuva on uusi ja tekijät tuntemattomia, myynnit ovat hyvin heikkoja: 50–60 kappaletta koko maassa.”
Arktinen Banaani on alkanut julkaista myös kaunokirjallisuutta. Pasosen mukaan siihen suhtaudutaan erilaisella asiantuntemuksella ja paneutuneisuudella.
”Sarjakuvien kirjastomyynnissä vaikuttaa ratkaisevasti, tunnetaanko tekijä entuudestaan tai onko sarja valmiiksi suosittu. Romaanien kohdalla kirjastotilaukset ovat isompia, ja aivan tuntematonkin tekijä saattaa päästä hyviin myyntilukuihin.”
”Syksyn julkaisuistamme Marja Toivion Lastani et tapaa -romaania on tilattu melkein saman verran kuin Viiviä ja Wagneria. Ajankohtainen kysymys lapsen huoltajuudesta ilmeisesti vetosi.”
Kirjoittaja on sarjakuviin erikoistunut kriitikko ja tietokirjailija.
”Nimikekohtainen vaihtelu on suurta”
Sarjakuvista Helsingin kirjastoissa vastaava hankintasihteeri Renni Honkanen yhtyy osittain kustantajien näkemyksiin.
”Olen tehnyt pistohakuja Turun, Tampereen ja Lahden kirjastotietokantoihin. Niiden perusteella sarjakuvatarjonta on marginaalisempaa kuin pääkaupunkiseudulla. Pelottaa ajatella, mikä on tilanne pienissä kunnissa. Miljoonan ihmisen pääkaupunkiseutu on tässäkin asiassa erilainen neljään miljoonaan muuhun suomalaiseen nähden.”
”Pääkaupunkiseudulla melkein jokainen isompi kirjasto pystyy hankkimaan suuren osan sarjakuvanimikkeistä. Minun kokemukseni mukaan sarjakuvan hankinta pääkaupunkiseudulla on pikemminkin kasvanut kuin vähentynyt. Nimikkeiden määrä on kuitenkin kasvanut sen verran, että yksittäisiä kirjoja hankittaneen kappalemääräisesti aiempaa vähemmän pääkaupunkiseudullakin. ”Nimikekohtainen vaihtelu on myös suurta. Kirjastot joutuvat miettimään sitä, mikä kävijöitä kiinnostaa. Jos hankkii liikaa tuntemattomien tekijöiden albumeja, ne eivät välttämättä liiku. Se heijastuu tuleviin valintoihin.”
Eikö kirjastoilla ole myös sivistystehtävä?
”Sen ja arkisen todellisuuden kanssa tässä tasapainotellaan. Määrärahat supistuvat, mutta kirjaston toimikenttä vain laajenee laajenemistaan.”
