Suurin haasteeni teinien suhteen on se, että heitä mahtuisi kirjastooni lisääkin. Välillä äänenvoimakkuus tietty nousee ja vaikkei mäkihypystä ole tietoakaan, niin v-tyyli on silti käytössä.
Vietin viime vuoden lopulla kolme antoisaa iltapäivää Nuorisomuuntaja-valmennuksessa, jossa Itä-Suomen kirjastolaisia viritettiin entistä parempaan kuosiin nuorten kohtaamisessa ja kirjaston nuorisotyössä.
Mitä jäi taskuun?
Ensin laitettiin perusasiat kohdilleen. Lörppäsuisena savolaisena miusta on kovasti lohdullista, että vuorovaikutuksella on iso rooli. Moikataan tullessa ja mennessä, höpötellään kun sopiva sauma sattuu kohdalle. Ennenaikaisena uudenvuodenlupauksena päätin, että panostan tähän entistäkin enemmän. Ainoaksi kohtaamiseksi ei saa ikinä jäädä pelkkä pelisäännöistä muistuttaminen ja käytökseen puuttuminen. Säännöthän toki tarvitaan, ettei olla kuin siat vatukossa. Mieluiten sellaiset, jotka on tehty yhdessä nuorten kanssa ja joita päivitetään säännöllisesti.
Työkalulaatikko täyttyi myös keinoilla haistattelun ja muun ei-niin-kivan käytöksen hanskaamiseen. Oma tontti haltuun ja maltti peliin ensin. Jos kiukku ei ole tsunamitasoista, pelkkä kuulluksi tuleminen monesti riittää. Eniten tekemistä voi olla puhenopeuden pitämisessä normaalissa, hidastamisesta nyt puhumattakaan.
Haistatteluun kelpo kommentti on ”tuo nyt oli aivan turhaa”, tarpeeksi väsähtäneellä äänensävyllä. Toisto on ystävä: sitä kannattaa pyytää niin kauan, kunnes asia tullee ihmismäisesti suusta ulos. Lisään sanavarastooni myös lauseen: ”Sanopa uudelleen niin, että miekin ymmärrän.”
Suurin haasteeni teinien suhteen on se, että heitä mahtuisi kirjastooni lisääkin. Välillä äänenvoimakkuus tietty nousee ja vaikkei mäkihypystä ole tietoakaan, niin v-tyyli on silti käytössä.
Mutta siinäpä se. Ehkä satunnaisesti roskia lattialla, mutta ei huumekauppaa tai ilkivaltaa. Enemmänkin kilpailua muiden lähialueen houkutusten ja hengailupaikkojen kanssa. Jaksan olla näin positiivinen kirkasotsa siksi, etten ole joutunut lujasti vääntämään nuorten kanssa koskaan, päivästä ja viikosta toiseen, kyllästymiseen ja väsymiseen asti. Tuttua on kuitenkin tiskivuoron ristiveto siitä, että kaikki viihtyisivät: kirjaan uppoajat, porukalla pelaajat, huomiota kaipaavat. Kokonaan uusiakin sanoja opin. Yksi niistä on kasvutehtävä. Nuorten tehtävä on haastaa, tehdä eroa itsensä ja aikuisten välillä. Mie olen otettu, jos se läheiseksi koettu aikuinen olen välillä myös minä.
Kirjoittaja on informaatikko Joensuun pääkirjaston lasten ja nuorten osastolla.
