EBLIDA (European Bureau of Library, Information and Documentation Associations) perustettiin 20 vuotta sitten lobbausjärjestöksi, jonka tehtävänä oli käyttää kirjastojen ja muiden informaatioalojen ääntä Euroopan poliittisissa elimissä. Ideana oli, että kun tärkeitä päätöksiä kerran tehdään Brysselissä, myös alan äänen pitää kuulua siellä, eikä vain kansallisissa parlamenteissa.
HOMMAAN liittyi pari pientä ongelmaa. Ensinnäkin, koska Hollanti tarjosi EBLIDAlle tilat, toimisto sijoitettiin Brysselin sijasta Haagiin. Toisekseen, koska ranskalaisilla on omat painavat käsityksensä kulttuuripolitiikasta, jo varhain päätettiin, että tekijänoikeuksista ei päätetä Euroopan parlamentissa, vaan kansallisella tasolla.
SYNTYI EBLIDA, joka lobbasi asiaa, jonka päätösvalta oli siirretty kansallisiin parlamentteihin. Joista yksikään ei sijainnut lähelläkään Haagia. Tämän seurauksena EBLIDA alkoi taantua juhlapuheorganisaatioksi. Tiedättehän: kokoonnutaan, kehutaan ja skoolataan, mutta mitään ei tapahdu.
NÄISSÄ MIETTEISSÄ en odottanut mitään perin rytisyttävää matkatessani EBLIDAn vuosikokoukseen ja -konferenssiin Kööpenhaminaan. Olin väärässä. Keikka oli ihan parhaasta päästä, kun yhtäkkiä tajuttiin porukalla, että ei tämä homma ole niistä tekijäinoikeuksista kiinni. Lainkaan.
KUN PUHUTAAN e-kirjoista ja niiden lainaamisesta, kukaan ei ole lakkauttamassa tekijäinoikeuksia. Eivät kustantajat, eivät kirjastot, eivätkä kuluttajat. E-kirjojen lainaamisessa kyse siitä, millaisen sopimuksen kirjastoala solmii kustantajien kanssa. Siinä ei sovita tekijäinoikeuksista. Kyse on vain ja ainoastaan ehdoista ja tekniikasta, joilla äärettömästi monistettavaa tuotetta saa lainata ilmaiseksi siten, että kopioita on vain rajallisesti saatavilla.
TÄTÄ ASIAA voi ajaa kahta kautta: voimme luoda painetta lainsäätäjien suuntaan, tavoitteena jonkinlaiset pakotteet suhteessa kustantajiin ja oikeudenhaltijoihin. Tai voimme liittoutua ja käydä neuvottelemaan kustantajien kanssa ehdoista, joilla e-kirjoja lainataan.
LAINSÄÄDÄNTÖREITTI on pidettävä auki siltä varalta, että kustantajat eivät suostu sopimaan, mutta neuvottelureitti on parempi. Jos jonkun asian edistämiseksi säädetään laki, prosessi on hidas ja vaikeasti peruutettavissa. Puhumme lisäksi alasta, joka kehittyy nopeasti, ja jonka tilaa emme mitenkään voi kuvitella edes viiden vuoden päähän. On järjetöntä, ja samalla melkein mahdotonta, säätää laki jonka tehtävänä on ohjeistaa maailmaa josta emme vielä tiedä mitään.
TÄLLÄ HETKELLÄ Euroopan kuudesta kustannusalan jättiläisestä vain kolme sallii kirjojensa lainaamisen kirjastoissa. EBLIDA on hyvä työkalu tällaisten neuvotteluiden käymiseksi, ja sellaisen yhteisen eurooppalaisen käytännön luomiseksi, johon sitten voi vedota kansallisillakin tasoilla.
REITTI ON ainakin auki. EBLIDAn konferenssissa puhunut Kirjastoseuran entinen puheenjohtaja europarlamentaarikko Tarja Cronberg tuntui enemmän kuin valmiilta ajamaan kirjastojen asiaa. Toivottavasti EBLIDA myös tajuaa tarttua tilaisuuteen.
