Kirjastolehden uusi juttusarja pureutuu pienten kirjastojen yksinäisyyteen.
Aloitin Kirjastolehden päätoimittajana kolme vuotta sitten. Koko tänä aikana minulta on eniten toivottu sitä, että lehdessä olisi enemmän juttuja pienten kirjastojen arjesta. Viime kesän Kirjastopäivien palautteesta kävi ilmi, että ihmiset kaipaavat lisää asiaa pienistä kirjastoista.
Olen lupaillut, että näitä juttuja tulee lisää. Nyt ajatus on muhinut siihen pisteeseen, että tästä lehdestä lähtien pyrimme saamaan joka numeroon jutun jostakin pienestä kirjastosta. Uuden sarjan nimi on Yksin kirjastossa.
Suomessa on 12 kuntaa, joiden kirjastossa työskentelee vain yksi työntekijä. Niiden lisäksi on kolmisenkymmentä kuntaa, joiden kirjastoissa toinen työntekijä on esimerkiksi puolipäiväisenä. Moni myös työskentelee yksinään ison paikkakunnan pienessä sivukirjastossa.
Pienellä paikkakunnalla yhdellä ihmisellä voi olla vastuullaan koko kunnan kulttuuripalvelut. Yksin työskenteleminen vaatii renessanssi-ihmisen kykyjä: pitää tuntea vanha ja uusi kirjallisuus, kirjastojärjestelmät, olla digitukihenkilö ja osata kohdata hyvin kirjava asiakaskunta.
Pienessä kirjastossa saattaa käydä niin, että kirjastosta tulee elämäntehtävä, eikä sieltä malta pysyä poissa kesälomallakaan.
“Pienten kirjastojen työntekijät ovat asialle omistautuneita ja tunnollisia. He tuntevat asiakaskunnan hyvin, mutta ovat yksinäisiä. He tarvitsisivat sparraajaa, kun pitäisi omaksua uusia tapoja tehdä töitä”, kertoo ylitarkastaja Kristiina Kontiainen aluehallintovirastosta.
Oodi-huuman jatkuessa on ilo huomata, että pienet kirjastot saavat myös yhä enemmän huomiota. Esimerkiksi Lappeenrannassa järjestetään 11. lokakuuta pienten kirjastojen toinen johtajapäivä, jossa puhutaan esimerkiksi digituen antamisesta.
Joulukuun puolivälissä Serbiassa puolestaan järjestetään pienten kirjastojen kansainvälinen konferenssi.
Pelkosenniemen kirjastossa yksin työskentelevä Elisa Tolppanen kertoo jutussamme, että kun hän ymmärsi vastaavansa koko kirjastosta yksin, iski kauhu.
Työn määrä yllätti, eikä hän ollut varma, kuinka selviäisi kaikesta.
Omatoimikirjastot yleistyvät. Tarvitaanko yhtä työntekijää? Näin asiaa pohtii Tolppanen:
“Kirjastoissa pitäisi olla ainakin yksi ihminen, jonka läsnäoloon voi luottaa. Inhimillinen, välitön vuorovaikutus on hirvittävän tärkeää kaikille. Se voi olla asiakkaalle päivän kohokohta.”
Oletko yksin töissä kirjastossa? Lähetä minulle sähköpostia: ville.vaarne ät fla.fi
