Saamelainen dokumentaristi Suvi West on joutunut laittamaan kodin kirjat uuteen järjestykseen lasten kasvettua.
Utsjoella kasvanut mutta Helsingissä asuva Suvi West tunnetaan televisiotöistään ja dokumenteistaan, joista viimeisin on vuoden alussa ensi-iltansa saanut Eatnameamet – Hiljainen taistelumme. Elokuva kertoo saamelaisia syrjivästä politiikasta ja kolonialismin painosta. West luki dokumenttia varten paljon saamelaista kirjallisuutta.
Hän lukee ammattinsa tueksi muutenkin.
”Mulla on päässä paljon kysymyksiä ammattiini liittyen, esimerkiksi eettisyyteen ja epäonnistumisiin liittyviä. On ollut tosi tärkeää päästä peilaamaan niitä omia tunteita muihin luovan alan tekijöihin. Oli esimerkiksi hienoa lukea Maria Peuran Antaumuksella keskeneräinen.”
Kirja, e-kirja vai äänikirja?
”Käytän nimenomaan kirjaa, mutta olen nyt pari kertaa kokeillut äänikirjan kuuntelemista. Lenkkeillessä kuuntelin Koko Hubaran esseekokoelman Ruskeat tytöt. Teksti nosti esiin toiseuden kokemuksiin liittyviä ja niistä kumpuavia kipuja. Siksi se ei ollut hyvä eli energisoiva lenkkikirja.”
Kirja, joka minulla on kesken
”Mulla on kesken kaksi kirjaa: toinen on Mirja Hämäläisen Avoimet suhteet ja toinen Candace Bushnellin Onko vielä sinkkuelämää?. Mä luen niitä vuorotellen vähän energiatasosta riippuen.”
Kirja jonka luen seuraavaksi
”Kaverini Inger-Mari Aikio lähetti juuri kirjapaketin. Siellä on hänen kirjoittamansa tietokirja Buolbmatjávrri eallin, joka kertoo Pulmankijärven historiasta. Sen aloitan seuraavaksi. Siellä oli myös pari hänen lastenkirjaansa, joita luen lapsille.”
Suosikkikirjailijani
”Luen ehkä 90-prosenttisesti naiskirjailijoita, ihan vaan kulloiseenkin aiheeseen liittyvän kiinnostuksen vuoksi. Samastuminen on mulle tärkeää. Täytyy kuitenkin sanoa, että yksi mieskirjailija, josta olen kovasti tykännyt, on Arno Kotro. Hänen tuotantonsa ja kirjoitustyylinsä jotenkin uppoavat minuun. Anna-Leena Härkönen on myös yksi kestosuosikki.”
Suosikkihahmoni
”Rakkain hahmo on setäni [Jovnna-Ande Vestin] kirjoittamasta kirjasta, jonka nimi on Poropolku sammaloituu. Se kertoo mun isoisästä, jota en koskaan ehtinyt tavata.”
Kirjahyllyni
”Meillä on kaksi kirjahyllyä. Ne on värikoodattu ja kielikoodattu ja aika täynnä. Nykyään kirjahyllyt on myös sensuroitu. Etenkin kun esikoinen oppi lukemaan, lapset halusivat käydä meidän hyllyämme läpi. Meillä oli hyllyssä sellaista lapsille ei-sopivaa materiaalia: esimerkiksi dokumentaarista sarjakuvaa, jossa on sotaa, ja Jan Saudekin taidevalokuvakirja, jossa on alastomia ihmisiä ehkä eroottisestikin kuvattuna. Niistä kirjoista piti sitten keskustella.”
