TALOUDEN taantuma tuntuu iskeneen Suomeen ennätysvauhdilla. Vielä muutama vuosi sitten talous näytti nousujohteiselta eikä monenkaan kirjaston tilanne vaikuttanut katastrofaaliselta. Mutta kuinkas kävikään? Vuodessa monen suurenkin kaupungin tilanne romahti. Muun muassa teknologiateollisuuden irtisanomiset ovat vaikuttaneet radikaalisti monien kuntien talouteen. Omassa kaupungissani kurja rahatilanne tuli todella nopeasti eteen, nyt kaivellaan kirstun pohjaa ja kaikki saavat osansa säästöistä.
SE on vain hieman nurinkurista, sillä mihinkäs ihmiset menevät kun on enemmän aikaa ja vähemmän rahaa käytettävissä? No, aika moni tulee kirjastoon. Kotona lopetetaan lehtien tilaaminen ja kirjojen ostaminen, vaikka on enemmän aikaa. Kirjasto tarjoaa paitsi ilmaisen aineiston myös sosiaalisen tilan, jos kotona ahdistaa ja ajatukset pyörivät samojen asioiden ympärillä. Siellä on hyvä ilmapiiri, hyvä hengittää. Kirjastossa ei tarvitse ostaa mitään, ei ole pakkoa mihinkään. Se tarjoaa eräänlaisen hiljaisuuden retriitin sitä haluaville, ilman korvausta. Voi vaan olla ja samalla sivistää itseään.
MUTTA kirjastot on taas kerran laitettu ahtaalle, ajettu nurkkaan. Omassa kaupungissani valtuusto päätti keväällä, että kaikki kirjastopisteet tulee säilyttää – meillä niitä on aika monta. Sinänsä positiivinen viesti päättäjiltä, että kirjastoja ei haluta lakkauttaa. Mutta jos samalla otetaan pois selviytymiskeinot, ollaan aika mahdottoman yhtälön edessä. Kaupungissa on virkojen ja tehtävien täyttökielto, ja sattumoisin edessä monta eläköitymistä ja vanhempainvapaata juuri samalle vuodelle.
SAMALLA väestölle pitäisi tarjota entistä enemmän kirjastopalveluja, jopa laajentaa aukioloja. Millä taikatempulla tämä tehdään? Meillä mietitään kuumeisesti uusia malleja toteuttaa kirjastopalveluja. Ketä me aletaan? Asukastupia, nuorisotaloja, kouluja vai Kelaa? Käytetäänkö vapaaehtoisia pitämään kirjastoja auki? Itsepalveluratkaisut tekevät tuloaan. Selvää on, että yksin ei pärjätä. On pakko solmia kumppanuuksia, hyödyntää yhteistä henkilöstöä ja tiloja.
PAKON edessä ihminen pystyy mihin vaan. Luulen, että aika monelle kirjastolle on käymässä näin. Luovuus on ainoa keino selviytyä eteenpäin. Vanhoilla konsteilla ei enää pötkitä pitkälle, ei edes lähelle. Kirjastot ovat jälleen kerran se pieni, mutta kaikkia kuntalaisia palveleva organisaatio, mistä on niin helppo säästää. No, kaikki joutuvat laihdutuskuurille, ei tässä yksin olla.
MUTTA kirjastoväen täytyy pitää ääntä omasta puolestaan, ei sitä kukaan muu tule pitämään. Kirjastoseuralla on myös merkittävä rooli kirjastojen äänen kuulumisessa. Seuran kannanotot ja puheenvuorot eri yhteyksissä ovat nyt entistäkin tarpeellisempia. Sekä suuren kirjaston johtajana että kirjastoseuran hallituksen jäsenenä koen velvollisuudekseni pitää kirjastojen lippua entistä korkeammalla ja joka tilanteessa. Varsinkin näinä vaikeina aikoina se on välttämätöntä. Nurkassa ollaan taas, mutta vain kääntymällä toiseen suuntaan sieltä päästään pois.
