Taidan olla oikein malliesimerkki liberaalin kirjastopolitiikan ja monipuolistuneen aineistohankinnan merkityksestä.
KIRJASTO on antanut minulle kaiken. Työn, elämän ja älyllisen suuntautuneisuuden.
Kun olin seitsemän, luin lastenosastolta kaiken. Kun täytin 12, siirryin hapuillen aikuisten osastolle enkä palannut.
Väli-ikä lapsuuden ja melkein-aikuisuuden välissä on jännittävä. Ihminen tietää jo niin paljon – ja mitä ei tiedä, päättelee ja täydentää.
Niinpä luin arvovaltaisen Alvar Aallon suunnittelemassa Jyväskylän pääkirjastossa kilokaupalla salatieteitä, Freudia ja Jungia, suomennettua eroticaa ja underground- ja omakustannesarjakuvia. Tavasin koulupäivien jälkeen eri julkaisuja lehtiosastolla: Arsia, Tähtivaeltajaa, Porttia, Sarjainfoa, Parnassoa, Nuorta Voimaa, Filmihullua.
Bibliophilos ja Kulttuuritutkimus menivät jo vähän siinä rajoilla, mutta koska oli aikaa, niin yrittää piti. Teinivuosina kaikki kelpasi, ja kaikki kiinnosti.
SITTEMMIN olen ollut kirjoittamassa kahta tietoteosta eroottisesta kirjallisuudesta. Rupesin toimittajaksi ja erikoistuin sarjakuviin. Olen kirjoittanut kymmeniin niistä lehdistä, joita nuorena innolla luin. Näin kirjasto meitä heittelee.
Taidan olla oikein malliesimerkki liberaalin kirjastopolitiikan ja monipuolistuneen aineistohankinnan merkityksestä. Keltaisen, paperisen korttini ensimmäinen leima oli vuodelta 1978, olin silloin kokonaista kaksivuotias. 1980-luvun mittaan kirjastojen levyosastot kehittyivät, ja sarjakuvia alettiin parantuneen tarjonnan myötä ajatella osana kirjastojen toimintaa.
USKON valistukseen. On oikein, että ihminen pyrkii kehittymään ja vaikuttamaan siihen, että yhteiskunnasta tai ihmiskunnasta tulee parempi. Kirjat ja kirjastot ovat yksi tie sillä matkalla.
Siihen en kuitenkaan usko, että sivistystä voi kaataa ihmisten päähän. Intohimon on herättävä ensin. Yllykkeenä voi toimia melkein mikä tahansa, niin minullekin kävi. Luin Enid Blytonia [lausutaan Enid Blyton] – ja pian luin G. H. von Wrightiä. Muistan vieläkin niiden typerien lasten nimet ja heidän syömänsä moninaiset ruokalajit, mutta ei se johtanut siihen, että olisin kasvanut täysin kieroon.
KIRJASTO opetti käsittelemään tietoa ja suuntautumaan kohti uutta. Ehkä se opetti myös sietämään yllätyksiä. Olin jo yliopisto-opiskelija, kun sain selville jotain ratkaisevasti yllättävää ja lapsuuteni perusteita horjuttanutta. Enid Blyton olikin nainen!
Kirjoittaja on tietokirjailija ja toimittaja.
