Norjan Bokhylla on helppo leimata rikkaan öljymaan utopistiseksi hankkeeksi. Mutta kun katsoo lukuja tarkemmin, ne mahtuisivat myös Suomen budjettiin.
Googlen yritys perustaa maailman suurin sähköisten kirjojen kauppa takeltelee tuomioistuimissa. Se on kuitenkin havahduttanut monet huomaamaan, että maailmassa on miljoonia kirjoja, joita ei voi ostaa mistään. Jos Spotify ja iTunes pystyvät pyörittämään musiikkipalvelua, jossa on yli miljoona levyä, eikö kirjallisuuden puolella voisi kehittää samantapaista?
Suomessa sähkökirjojen myynti muodostaa toistaiseksi vain prosentin kirjamarkkinoista. Kirjastot ovat ryhtyneet tarjoamaan e-kirjoja asiakkailleen, mutta kokeilut ovat kompastelleet kilpaileviin formaatteihin ja hankaliin sopimusehtoihin.
Ranska on käynnistänyt ReLire-ohjelman, jonka puitteissa 1900-luvulla julkaistut ranskankieliset kirjat saadaan luettavaksi sähköisessä muodossa. Hanke toteutetaan kansalliskirjaston ja kustantajien yhteistyönä. Norjassa mennään pitemmälle. Bokhylla-palvelussa 1900-luvun norjalaiset kirjat tulevat olemaan vapaasti kansalaisten luettavina. Laskun maksaa valtio. Palvelussa on jo yli satatuhatta kirjaa, mutta se on käytettävissä vain Norjan rajojen sisällä. Kaikki kirjat saadaan verkkoon vuoteen 2017 mennessä.
Bokhyllan ”äiti” on Norjan kansalliskirjaston, Nasjonalbiblioteketin johtaja Vigdis Moe Skarstein. Astuttuaan virkaan kymmenen vuotta sitten hän ilmoitti kirjaston siirtyvän digitaaliseen aikaan. Kulttuuriministeriön tuella kirjasto käynnisti kokoelmien digitoinnin. Hanke käsittää kirjat, lehdet, äänitteet, radio- ja televisio-ohjelmat ja paljon muutakin. Digitaalisessa kirjastossa on jo reilusti yli 300 000 kirjaa. Kokonaisuudessaan työn arvioidaan kestävän 20–30 vuotta, uutta materiaalia tulee koko ajan.
Skarstein kertoo, että yhden sivun digitointi maksaa noin kaksi kruunua. Kaksisataasivuisen kirjan digitointi maksaa siis alle 50 euroa. Tähän sisältyy tekstin muuttaminen hakukelpoiseen muotoon (OCR). Osa aineistosta jää tekijänoikeudellisista syistä kirjaston sisäiseen käyttöön. Vapaasti ladattavissa on Henrik Ibsenin tuotanto ja 20 000 muuta kirjaa, joiden oikeudet ovat vanhentuneet.
Norjassa ryhdyttiin kuitenkin jo varhain selvittämään, miten suojattu aineisto saataisiin laajempaan käyttöön. On tuhlausta digitoida kirjoja, joita voi lukea vain kirjaston päätteeltä. Sähköinen lainakirjasto Bokhylla alkoi pienestä kokeilusta vuonna 2007, mutta tavoitteeksi tuli saada verkkoon kaikki 1900-luvulla Norjassa julkaistut kirjat. Niitä on 250 000. Luvussa ovat mukana kaikki kirjallisuuden lajit, myös käännöskirjallisuus. Nasjonalbiblioteket on tehnyt sopimuksen Kopiostoa vastaavan Kopinorin kanssa. Valtio maksaa nettikäytöstä vuotuisen lisenssimaksun.
Yhteistyössä tekijöiden kanssa
Miten ihmeessä norjalaiset tekijät ovat suostuneet siihen, että kirjat ovat maksutta luettavissa netissä? Eikö Bokhylla merkitse kirjallisuudelle samaa kuin piratismi musiikkiteollisuudelle?
Bokhyllan suunnittelu on sujunut alusta alkaen tiiviissä yhteistyössä tekijäjärjestöjen kanssa. Vuonna 2007 alkanutta kokeilua on ohjannut työryhmä, jossa on yhtä paljon kirjaston ja tekijäjärjestöjen edustajia. Vuonna 2012 palvelun taloudellisista vaikutuksista tehtiin käyttäjätutkimus. Tämän jälkeen Nasjonalbiblioteket ja Kopinor sopivat palvelun vakiinnuttamisesta ja korvausten suuruudesta.
Kysymykseen on helpompi vastata, jos sen esittää toisin päin. Mitä kirjailijat hyötyvät, jos kirjat eivät ole netissä? Vuoden 2000 jälkeen ilmestyneet kirjat eivät ole mukana. Vain harvat voivat toivoa, että 1900-luvulla julkaistuista teoksista otetaan uusia painoksia. Pienessä maassa kustantajat eivät juuri julkaise vanhaa kirjallisuutta e-kirjoina. Kirjailijat, jotka uskovat vanhemmilla teoksillaan olevan myyntiä, voivat poistaa ne palvelusta.
Kopinorin Hege Dössland kertoo, että Bokhyllaan suunnitelluista 250 000 kirjasta on poistettu vain 3500. Kirjasto maksaa 33 äyriä sivulta. Vuonna 2017 korvauksia arvioidaan kertyvän 1,8 miljoonaa euroa. Korvaukset yhdestä kirjasta ovat pieniä, mutta tekijälle lisätuloa.
Bokhyllalla on nykyisin noin 80 000 käyttäjää kuukaudessa. Tutkimuksesta ei löytynyt tukea väitteelle, että palvelu vähentäisi kirjojen myyntiä, päinvastoin. Käyttäjistä 20 % kertoi ostaneensa kirjoja, joita olivat löytäneet verkosta. Hieman pienempi määrä arvioi jättäneensä kirjan ostamatta, kun se oli luettavissa maksutta. 13 % oli yrittänyt ostaa kirjan, mutta sitä ei ollut saatavilla.
Kirjoja ei voi ladata omalle laitteelleen eikä tulostaa paperille. Tämä ei tue ajanvietelukemista. Melko pieni osa käyttäjistä ilmoitti lukeneensa kokonaisia kirjoja. Suurin osa oli lukenut joitakin lukuja tai selannut kirjoja. Tietokirjoja on luettu kaksi kertaa niin paljon kuin kaunokirjallisuutta.
Suomi ei digitoi kaikkea
Suomessa kukaan ei haaveile kaiken digitoinnista. Hiljattain verkkoon avattu Kansallinen digitaalinen kirjasto tarjoaa portin kirjastojen ja arkistojen luetteloihin, mutta sen kautta löytyvä digitaalinen aineisto koostuu pääasiassa kuvista, vanhasta tekijänoikeusvapaasta kirjallisuudesta sekä uusista opinnäytteistä ja virallisjulkaisuista.
Kansalliskirjaston digitointisuunnitelma vuosille 2014–2016 painottaa sanoma- ja aikakauslehtiä ja tarkoin valikoituja aineistokokonaisuuksia, kuten arkkiveisuja ja Pohjanmaan mystikoita. Kirjallisuuden puolella pääkohteena on suomen- ja ruotsinkielinen, tekijänoikeusvapaa kaunokirjallisuus, joka julkaistaan tarkistettuina teksteinä toimituksellisessa kontekstissa. Aineiston valinta tapahtuu yhteistyössä asiakkaiden kanssa, mutta kohderyhmänä on tiedeyhteisö, ei yleisten kirjastojen käyttäjät kuten Norjassa.
Ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm muistuttaa, että Fennicaa, suomeksi tai Suomea varten tuotettua kirjallisuutta on reilusti yli 800 000 yksikköä. ”Kysymys koko aineiston digitoinnista on enemmänkin teoreettinen. Tekijänoikeuksien selvittämiseen tai maksamiseen ei liene maassa resursseja. Tällä hetkellä esitämme sanoma- ja aikakauslehdistön digitointia, koska sillä on suuri merkitys suomalaisen identiteetin muodostumisessa. Suomessa on itsenäisyyden aikana ilmestynyt yli 2 000 sanomalehteä, joista useimmat ovat kuolleet. Olemme hyvin huolestuneita monikulttuurisen Suomen näkyvyydestä tässä tilanteessa. Esimerkiksi puoluelehdet, työväenlehdet, paikallislehdet ja erilaisten vähemmistöjen lehdet on ehdottomasti tuotava digitointiohjelmaan.”
Ekholm painottaa valikoinnin merkitystä. ”Kansalliskirjaston intressissä on digitoida keskeinen suomalainen kirjallisuus, niin että se muodostaa käyttökelpoisia ja mielekkäitä kokonaisuuksia, jotka rakentavat suomalaista identiteettiä ja kulttuurihistoriaa. Digitointi ei ole mielestäni pelastusoperaatio, vaan uutta valintapolitiikkaa.”
Suojatun aineiston julkaisemista koskevat neuvottelut ovat Ekholmin mukaan inertian tilassa, mikään ei tunnu liikahtavan. ”Ei tätä voi vain sysätä Kansalliskirjaston ongelmaksi”, hän jatkaa. ”Tämä on mitä suurimmassa määrin yleisten kirjastojen aineistoa. Esimerkiksi tablettilainauksen lisääntyessä näkisin tässä erilaisia kaupallisiakin mahdollisuuksia.”
Aika näyttää
Monet pitävät Bokhyllaa rikkaan öljyvaltion utopistisena hankkeena. Niukkuuden aikana valikoiva digitointi on varmaankin järkevää. Viiden tai kymmenen vuoden kuluttua on kuitenkin hyvä katsoa, kumpi strategia oli parempi. Norjalaiset ovat osoittaneet, että suurten kirjamäärien digitoinnissa päästään merkittäviin kustannussäästöihin. Valintakin maksaa. Norjalaiset ovat myös saaneet tekijöiden kanssa aikaan toimivan sopimuksen, kun Suomessa väännetään kättä pikkuasioista. Tukussa on helpompi ostaa kuin vähittäin.
Kun katsoo Norjan lukuja tarkemmin, ne mahtuisivat myös Suomen budjettiin. Ei ole kyse Guggenheim-luokan hankkeesta. Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa vuosittain 2,2 miljoonaa kulttuuriperinnön digitointiin. Norjan mallilla 250 000 kirjaa olisi digitoitu 5–10 vuodessa. Pekka Himasen tulevaisuustutkimuksen hinnalla olisi jo digitoitu neljätoistatuhatta kirjaa.
Tekijöille Norjassa maksettavat korvaukset ovat samaa luokkaa kuin varastokirjaston vuotuinen valtionapu. Verkkojakelu kai vähentäisi myös varastokirjaston kustannuksia?
Norjan malli pakottaa ajattelemaan digiajan kirjastojärjestelmää, valintoja ja aikataulua. Onko todella utopistista digitoida jollakin aikataululla kaikki?
******
TESTAA BOKHYLLA
Bokhyllaa voi testata norjankielisillä sivuilla https://www.nb.no/. Valitse ”Avansert sök”. Oletusarvona on digitaalisen aineiston haku. Jos haluat hakea kaikkea, vaihda ”Filtrer innhold” vaihtoehtoksi ”Alt”.
Hae esimerkiksi ”Henrik Ibsen” tai ”Et dukkehjem”. Osassa tulosjoukosta on vain metadata. Jos teoksen kohdalla lukee ”tilgang for alle”, se on ladattavissa pdf-muodossa. ”Tilgang for norske IP-adresser” viittaa teoksiin, jotka ovat luettavissa vain Norjassa.
