Palkittu dekkaristi on oppinut mestarikeskittyjäksi pakon sanelemana.
Dekkaristi Arttu Tuomisen polttoainetta on kahvi – ainakin toistaiseksi. Jo etukäteen hän on päättänyt, että jos jonain päivänä vatsa ei enää kestä, kahvinjuonti saa jäädä.
Tapa alkoi edellisestä työpaikasta, jossa työpiste oli kahvihuoneen vieressä. Aamulla siellä odotti teollisuuspannu täynnä kahvia.
”Otin ensimmäisen kupillisen heti ensi töikseni, pian tuli ensimmäinen kahvitauko, sitten lounastauolla tietysti jälkkärikahvi…”
Työpaikan vaihdon jälkeen päivän ohjelmassa oli vain kaksi kahvitaukoa. Tuomisen pää oli kahvivajeen vuoksi jatkuvasti kipeä, joten hän hankki keittimen omaan työhuoneeseensa.
Päivävuorosta yövuoroon
Kotona kahvimuki ei ole ensimmäisenä aamulla kädessä. Huomion vievät yksi koululainen ja kaksi päiväkoti-ikäistä lasta.
”Siinä sitten hokee lapsille, että syökää puurot ja pukekaa päällenne, kun yrittää samalla itse ajaa partaa ja pestä hampaita”, Tuominen kertoo nauraen.
Viime talven Tuominen oli virkavapaalla työpaikaltaan eli Porin kaupungin ympäristöinsinöörin hommista. Tauon aikana syntyi Hyvitys, Tuomisen kuudes ja Deltaksi nimetyn sarjan toinen romaani. Deltan ykkösosasta Verivelasta kirjoittaja sai Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon.
Kun lapset on saatu päivän touhuihin ja kirjoittamistyö voi alkaa, Tuominen ottaa mukaansa puoli pannua kahvia. Ilman sitä kirjoittamistyö ei lähde liikkeelle.
Itse työ tapahtuu tehokkaasti. Koska ensimmäiset romaanit syntyivät ”yövuorossa”, eli päivätyön päätyttyä ja lasten mentyä nukkumaan, Tuominen on oppinut olemaan hukkaamatta aikaa.
”Silloin oli pakko saada tekstiä puserrettua lyhyessä ajassa. Jos jäisin odottamaan, koska flow tulee, en olisi saanut ikinä mitään valmiiksi.”
Tarina on raskas
Tuomisen aikaansaamista edistää sekin, että hänelle tarinankerronta on prosessin raskain vaihe. Hänellä on yleensä hurja kiire saada tarina valmiiksi, jotta hän pääsee editointikierroksilla parantamaan tekstiä kohti lopullista muotoa.
”On huono merkki, jos kirjoitusvaiheessa alkaa käydä vanhoja läpi ja muokkailemaan niitä. Se on kuin varoituskello, joka kertoo, että keskityn epäolennaiseen, koska ajatus ei toimi enkä pääse eteenpäin.”
Tuominen asettaa kullekin päivälle sanamäärätavoitteen. Jos yhtenä iltana laiskottelee, sen löytää edestään seuraavana päivänä. Jos taas päivä on hyvinkin tehokas, hän saattaa jättää yövuoron väliin.
”Silloin otan kirjan käteen tai katsotaan elokuva. Palkinto on se, että voi välillä rentoutua.”
Paras hetki työssä on se, kun teksti on omasta mielestä valmis ja sen voi antaa koelukijalle. Tuomisen koelukijana on oma vaimo, jonka reaktioita lukiessa Tuominen seuraa tarkasti. Jos lukija uppoutuu tekstiin, se käy hyvästä palautteesta, mutta jos hän näyttää kakovan, työtä on vielä edessä.
”Vaimoni on hirveän suora ihminen, joten arvostan häntä koelukijana paljon. Ja muutenkin tietysti!”
VINKKI:
Tapani Bagge on joskus sanonut, ettei inspiraatiota kannata odottaa, vaan on istuttava alas ja houkuteltava inspiraatio paikalle työtä tekemällä.
