Digitaitojen opetuksessa on tehty raskaita virheitä. Siksi Suomessa on yhä puoli miljoonaa digitaidotonta, sanoo digikouluttaja.
”Katselen tabletilla Yle Teemaa ja Katsomoa ja muuta mukavaa. Nyt hain pankkitunnukset, jotta voisin jotain laskujakin maksaa joskus”, sanoo 85-vuotias Eila Saarinen.
Hän on yksi digikurssin osallistujista.
”Naapuri innostui ensin ja sai minut mukaan. Aiempaa kokemusta laitteista ei ole”, Saarinen sanoo.
Kurssin vetäjä Marko Torppala on aloittamassa kokoontumista Hartolassa, pienessä 3000 asukkaan kunnassa noin tunnin ajomatkan päässä Lahdesta pohjoiseen.
Torppala asui yli 10 vuotta Kanadassa ja työskenteli vapaaehtoisena muistisairaiden parissa. Siellä hän kertoo löytäneensä kutsumuksen vanhusten auttamiseen. Häntä kiinnostaa ihmisten innostaminen ja pelkojen voittaminen. Hän arvelee tietävänsä vastauksen siihen, miten Eila Saarisen kaltaiset vanhukset oppivat käyttämään tablettia ja älypuhelinta. Päättäjien pitäisi kuulla Torppalan ajatukset pian, sillä Suomessa on eri arvioiden mukaan jopa puoli miljoonaa digitaidotonta.
“Tietokoneiden käytön opetuksessa on tehty raskaita virheitä”, Torppala sanoo.
Torppalan yrityksen Linkkitiimin järjestämällä kurssilla käy viikoittain yli 50 eläkeläistä kahdessa kunnassa, Hartolassa ja Pertunmaalla. Vanhin kävijä on 90-vuotias. Monella on PC ja älypuhelin. Käytynä on useita kansanopiston kursseja. Työelämästä on muistona turhautuminen siitä, miten tietokoneet tuotiin nenän eteen ja käskettiin olla tekemättä virheitä.
Kurssin rahoittaa valtiovarainministeriön Auta-hanke, jossa etsitään uusia tapoja opettaa digitaitoja. Kurssin kautta välitetään palautetta eteenpäin ministeriöön.
Kokeileminen erottaa Torppalan kurssin perinteisistä kansanopiston kursseista. Jokaisella on laite kädessä opastuksen aikana. Muuten oppi ei tartu. Lisäksi opettaja näkee heti, onko opetus mennyt perille.
Torppalan mielestä oppimisen esteenä on usein pelko.
“Ryhdyn poistamaan pelkoa sanomalla, että sinun ei tarvitse edes koskea laitteeseen, jos et halua.”
Myös huumori on tärkeä keino pelon lievittämiseen.
“Sanon, että stressin ottaminen on rangaistuksen uhalla kielletty. En tosin ole vielä keksinyt, mikä rangaistus on.”
Pöhinää ja naurua
Kirjasto on mukana kurssilla. Kirjastosta saa lainata tabletteja kotiin ja henkilökunta on Torppalan tunneilla apuohjaajina. Alun perin ryhmä kokoontui kirjastossa, mutta paikka vaihdettiin terveyskeskuksen ruokalaan, kun kirjaston tilat kävivät ahtaaksi.
Torppala on havainnut, että ihmiset oppivat digiä parhaiten silloin, kun kokoonnutaan porukalla.
“Siellä on tunnelma, jota on vaikea kuvailla. Siihen kuuluu pöhinä ja nauru ja rohkeus kokeilla. Se tuntuu kaikista hyvältä.”
Tavoitteena on kasvattaa kurssilla vertaisohjaajia, joiden digiosaaminen jää kuntaan elämään kurssin loppumisen jälkeen.
Digillä on kiire
Suomen kaltaisella maalla on nyt kova kiire saada kansalaiset oppimaan digiä.
“Digi tuli jo, mutta kukaan ei ottanut vastuuta siitä, miten kaikki saataisiin mukaan. Se on ollut järjestöjen ja kirjastohenkilökunnan innostuksen varassa. Digitaitojen puute lisää yhteiskunnallista eriarvoisuutta”, Torppala sanoo.
Marko Torppala on huomannut, että kirjastot antavat asiakkailleen hyvin vaihtelevaa digitukea.
“Kukaan kirjastossa ei ole saanut koulutusta digituen antamiseen, joten osaaminen on kirjaston työntekijän oman harrastuneisuuden varassa”, Torppala sanoo.
“Pienellä paikkakunnalla saattaa sen vuoksi olla hyvin vähän digiosaamista. Yhdessä lähikunnassa kirjaston henkilökunta oli yksissä tuumin sitä mieltä, että ei mitään digijuttuja tänne.”
Kiinnostaako romuralli?
Torppalan mukaan heti alussa ihmisiltä pitää kysyä, mitkä asiat heitä kiinnostavat ja mihin he haluaisivat käyttää laitetta.
“Valtion määräys ei motivoi oppimaan. Sen sijaan kysyn, kiinnostaako sinua katsoa Youtubesta romurallia tai ottaa yhteys läheisiin kuvapuhelulla tai pelata pasianssia. Kipinä löytyy muualta kuin hyötykäytöstä, mutta opittuja taitoja voi käyttää hyödylliseenkin.”
Myös nuorten digiosaamisessa on puutteita.
“Vaikka vietetään paljon aikaa netissä, niin hyötykäytössä taidot ovat rajalliset. Kun pitäisi tehdä CV tai hakea tukea kelasta, ei ole taitoja.”
Eila Saarinen kertoo, että kurssin jälkeen hän aikoo lunastaa itselleen noin 300 euroa maksavan tabletin.
”On se ajanvietettä ainakin”, hän sanoo.
Silti Saarinen hyväksyy sen tosiseikan, että uuden oppiminen on vaikeaa.
”Ei tällä iällä oppi mene perille. Pitää kerrata useampaan kertaan. Kunhan nyt jotakin oppii”, Saarinen sanoo.
