Julkisista tunnustuksista huolimatta Juhani Karilan itseluottamuksen ydin kumpuaa siitä, että hän uskaltaa olla itse itseensä hyvin tyytyväinen.
Joka aamu Karila huijaa itseään. Kun herätyskello soi, hän nousee heti ja miettimättä ylös. Siten sänky ei ehdi houkutella jäämään vetelehtimään ja unen lämpö karisee kehosta vauhdilla.
Aamutoimet ovat mukava tapa aloittaa päivä, sillä kun kaiken tekee aina suurin piirtein samassa järjestyksessä, rutiinit tuntuvat kuin alkulämmittelyltä tuottaville töille.
”Aamuisin uskon alkavaan päivään. Välillä sitten päivä kosahtaa, mutta alkumeininki on aina hyvä.”
Työkseen Karila on sekä kirjailija että toimittaja, ja lokakuussa julkaistiin hänen ensimmäinen pitkä romaaninsa Pienen hauen pyydystys. Kun hän voitti J.H. Erkon kirjoituskilpailun vuonna 2010, raati kutsui Karilan tyyliä ”huh-proosaksi” tekstin vauhdikkuuden ja yllättävyyden vuoksi.
Ensimmäinen porras
Yleensä päivän ensimmäinen työ odottaa tietokoneella. Aloitettavana tai keskeneräisenä on joko lehtijuttu tai kaunokirjallinen teos.
Karilan mielestä tilanteeseen vaikuttaa ratkaisevasti se, onko edessä tyhjä tiedosto vai jo valmista tekstiä. Jotta valkoinen näyttö ei alkaisi ahdistaa, hän yrittää – huh-proosan tyyliin – lähteä liikkeelle mahdollisimman vikkelästi.
”Vähän kuten nousen heti herätyskellon soidessa, yritän alkaa kirjoittaa saman tien edes jonkinlaista tekstiä, vaikka se olisi roskaa eikä ihan asiastakaan. Täytyy olla jokin pieni savimöntti, jota lähteä muovailemaan.”
Karila sanoo tunnistavansa alitajuisesti, kun vastaan tulee originaali tai hyvä ajatus. Vaikka hän tietää, että idea voi vielä muovaantua moneen otteeseen, ensimmäisen portaan ylittämisestä tulee hyvä fiilis.
Hankalina hetkinä lohtua tuo se, että oivaltavia virkkeitä rakentuu jossain vaiheessa väistämättä. Karila tietää olevansa hyvä: hän muistaa jo alakouluikäisenä nauraneensa omille teksteilleen, kun hän kirjoitti omien sanojensa mukaan ”päättömyyksiä” äidinkielen ainekirjoituksessa.
Siksi ulkopuolinen palaute tai palkinto ei ole luovan työn ajuri.
”Kirjoittaminen on itseluottamukseni ydinaluetta. Saatan olla kaikessa muussa epävarma, mutta kirjoittajana uskallan olla hirveän tyytyväinen itseeni.”
Maailmojen rakennusmestari
Karila on yhtä aikaa sekä ankara että armollinen itselleen. Päivän kosahtaminen tarkoittaa hänelle sitä, että iltapäiväkolmelta huomaa kirjoittaneensa vain yhden virkkeen ja aikaa on tuhraantunut vaikkapa sosiaalisen median selaamiseen.
Armollisuus kumpuaa siitä, ettei hän ryhdy piiskaamaan itseään tai pode huonoa omaatuntoa koko päivää. Märehtimisen sijaan hän tarttuu kalenteriin ja kirjaa loppuviikolle tavoitteet, joiden täyttymisestä ei lipsuta.
Kamalinta työssä eivät ole ne hetket, kun mikään ei suju. Työn karmivin puoli on sen staattisuus, sillä Karila kärsii selkävaivoista, eikä jatkuva istuminen tee hyvää.
Kivunkin voittaa silti fiilis siitä, että voi itse rakentaa kokonaisia maailmoja ja kehrätä niitä aina vain paremmiksi ja yksityiskohtaisemmiksi.
”On rikkaus, että on saanut sellaisen kyvyn ja vielä tajunnut harjoittaa sitä – ja sitten vielä saa tehdä sitä työkseen.”
