Kuvataiteilija Katja Tukiainen lukee sanomalehden aamulla, tohtorintutkimukseen liittyvää kirjallisuutta päivällä ja muita kirjoja illalla.
Katja Tukiainen tunnetaan erityisesti vaaleanpunaisen värin käytöstä ja tyttöhahmoista, jotka seikkailevat niin hänen maalauksissaan, installaatioissaan kuin sarjakuvakirjoissaan. Tukiaisen teokset ovat ansainneet hänelle Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu-palkinnon sekä Muotoilun valtionpalkinnon.
Parhaillaan hän tekee väitöskirjaa Kuvataideakatemiaan, mihin iso osa hänen lukemisestaan liittyy. Myös Tukiaisen vapaa-ajan kirjavalikoima on tietopitoista: häntä kiinnostavat taiteilijaelämäkerrat ja historiaan pohjaava kaunokirjallisuus. Ne taas inspiroivat hänen työtään.
”Voisin esimerkiksi heti maalata muotokuvan jokaisesta Historian jännästä naisesta.”
Milloin opin lukemaan
”Opin lukemaan kuusivuotiaana Carl Barksin käsikirjoittamien ja piirtämien sarjakuvien äärellä. Äidilleni tuli Aku Ankka jo pikkutyttönä 50-luvulla, ja nuo lehdet on säästetty huolella. Muistan vieläkin sen oivalluksen tunteen, kun kirjaimet muodostuivat merkityksellisiksi sanoiksi silmieni edessä.”
Rakkain kirjallinen hahmoni
”Rakkain ja vanhin tuttavani on Peppi Pitkätossu, kiehtovin on Colette. Sekä Coletten tuotanto että hänen oma elämäntarinansa koskettavat.”
Miten järjestän kirjani
”Kotonamme on kirjahylly makuuhuoneessa, ruokasalissa, olohuoneessa ja lapsen huoneessa. Lisäksi minun ja mieheni yhteisessä ateljeessa on kolme kirjahyllyä. Meillä on siis seitsemän kirjahyllyä.”
Kirja, jonka luin viimeksi
”Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin.”
Miksi tartuin äänikirjaan
”Minua kiinnosti Mirva Saukkolan cosy crimeksi kuvailtu romaani, koska nykydekkarit ovat minulle liian raakoja. Minulla ei kuitenkaan ole aikaa lukea asiapitoisten kiinnostuksen kohteideni lisäksi juurikaan viihdekirjallisuutta, joten latasin Saukkolan kirjan äänikirjana. Seuraavaksi latasin Maria Pettersonin Historian jännät naiset, vaikka minulla on se myös fyysisenä kirjana.”
Kaunein kirja
”Sophie Callen Double Game.”
Noloin kirja
”Eräällä ihmisoikeustyömatkallamme Intiassa olimme koko perhe hyvin sairaana, jokainen vuoron perään. Lentokentältä olin ostanut Da Vinci -koodin, ja koska emme sairaina päässeet opettamaan, ehdin yllätyksekseni lukea kirjan. Minusta kirja oli jännä, mutta mieheni mielestä vähän nolo. Kirja näkyy yhdessä valokuvassa hotellihuoneemme yöpöydällä, ja olen tehnyt kyseisen valokuvan pohjalta maalauksen nimeltä Poika makaa kuumeessa Mahabalipuramissa. Maalaukseni on nykyisin Amos Rexin museon kokoelmassa. Nolo kirja tulikin ikuistettua siis ihan kunnolla.”
