Tanskalainen huolettomuus tuntuu tarttuneen Oodin johtajaan Anna-Maria Soininvaaraan.
Anna-Maria Soininvaara pyytää odottamaan hetkisen. Helsingin keskustakirjaston johtajalla on tänäänkin minuuttiaikataulu. Hän naputtaa seisomakorkeudella olevan työpöydän läppäriä, sulkee sen ja istuu alas.
Hän on heti täysin läsnä tilanteessa. Jämptinä, mutta herkästi hymyilevänä.
Oodiin on haastateltu työntekijöitä kiivaassa tahdissa. Tätä haastattelua tehtäessä heitä on valittu jo 44. Millaisia kirjastoammattilaisia etsitään?
”Monipuolisia, kielitaitoisia, kaikenlaisissa tilanteissa pärjääviä, stressiä kestäviä ja sellaisia, jotka eivät pelkää uutta”, Soininvaara luettelee.
Työhaastatteluissa hän on maalannut hakijoiden eteen joulukuuun kolmannen päivän aamun, jolloin Oodin oven takana on tuhannen ihmisen jono.
”Kaikki ovat vakuuttaneet, että yhtään ei pelota ja että asiakkaiden kanssa toimiminen on ihan parasta. Tänne on tulossa energistä sakkia.”
Oodiin tulee 49 työntekijää, joiden lisäksi on jo aikaisemmin valittu kaksi palvelupäällikköä, kaksi palveluesimiestä ja tietenkin johtaja. Julkista hakua ei ole ollut, vaan kaikki siirtyvät Oodiin muista Helsingin kirjastoista.
Tämä on herättänyt kirjastomaailmassa ihmetystä ja huolta. Miksi ei tule uusia vakansseja ja miten pärjätään niissä kirjastoissa, joista väkeä lähtee? Onko totta, että Oodi saatiin rakentaa sillä ehdolla, että yhtään uutta työntekijää ei palkata?
”Siinä väitteessä on vedetty vähän mutkat suoriksi. Helsingin valtuusto antoi Oodin käyttömenoille säästötavoitteen. Henkilökunta on suurin menoerä. Emme voineet perustaa uusia vakansseja. Vaihtoehtoja ei käytännössä ollut”, Soininvaara selvittää.
Apua Tanskasta
Henkilökunnan määrä tuntuu melko vähäiseltä kirjastoon, joka on auki arkisin kello 8–22 ja viikonloppuisin kello 10–20 ja josta tulee todennäköisesti Suomen suosituin.
Oodissa luotetaan logistiikan uudistukseen, robotiikkaan, uuteen teknologiaan ja älykkääseen kellutukseen. Jos ei nyt sokeasti, niin lujasti ainakin.
”Logistiikan uudistus vapauttaa työvoimaa ja auttaa samalla myös niitä kirjastoja, joista ihmisiä lähtee”, Soininvaara sanoo.
Oodia on suunniteltu yhdessä Tanskan Aarhusissa sijaitsevan loistavan Dokk1-kirjaston kanssa. Dokk1 on tunnettu siitä, että energia suunnataan tapahtumiin ja ihmisten houkuttelemiseen kirjastoon. Ja siellä konsepti toimii.
Älykkään kellutuksen ohjelma ja kirjojen massakäsittely ovat tanskalaista perua. Aarhusissa varauksetkin hoituvat lokeronoutoina. Aineistot ovat sekaisin parinkymmenen kirjan laatikoissa. Lappuja ei ole. Asiakkaat noutavat varauksensa lokeronumeron perusteella.
Vaikuttaa siltä, että Soininvaaraan on tarttunut tanskalaista huolettomuutta ja suurpiirteisyyttä. Hän käyttää usein sanoja joustava ja luova.
Oodissa robottikädet poimivat hihnalta varatun aineiston. Alun perin asiakkaiden piti nähdä kädet lasiseinän takaa. Toiminto oli pakko siirtää kellariin, josta palautetut kirjat siirtyvät itsekseen kulkevilla vihivaunuilla ylös Kirjataivaaseen.
Mitä sitten tehdään, kun robotilla on huono päivä ja vihivaunut törmäilevät miten sattuu?
”Sitten laitetaan kyltti, että tätä palvelua ei nyt ole. Toimimme joustavasti tilanteen mukaan, meillä on luovaa jengiä töissä. Asiat tuppaavat yleensä järjestymään.”
Ehkä kriittisintä aikaa ovat kuukaudet Oodin avaamisesta huhtikuulle 2019, jolloin älykäs kellutus ja uusi logistinen järjestelmä vasta alkavat toimia. Siihen saakka pitää vain yrittää pärjätä.
Ei politiikkaa
Anna-Maria Soininvaaralle Oodin sijainti eduskuntataloa vastapäätä on kutsu yhteiskunnalliseen vuoropuheluun. Mannerheimintien toisella puolella tehdään päätöksiä, joiden idut voivat syntyä Oodin kansalaiskeskusteluissa.
Hän on pyöritellyt mielessään ohjelmakonsepteja, kuten ”viikon kansanedustaja”, mutta puoluepolitiikkaa Oodissa ei puhuta.
”Kansanedustajia voidaan pyytää puhumaan esimerkiksi kirjoista, leffoista, peleistä tai mistä tahansa kulttuurisista sisällöistä. Oodi on myös käsillä tekemisen ja verstaiden paikka.”
Tapahtumia on runsaasti, mutta ajatuksena on, että että ne kietoutuvat jotenkin lukemisen ympärille. Esimerkiksi lasten ja perheiden alueesta ei tehdä villiä puuhamaata, vaan lapset halutaan saada lumoutumaan tarinoista.
Musiikkitapahtumiinkin Soininvaara haluaa uuden näkökulman: kansanmusiikkia, musiikkitalosta striimattuja konsertteja, yhteislaulua. Miksei bändejäkin.
CD-levyjä Oodiin ei tule, vaikka nuotteja ja musiikkikirjoja hankitaankin. Lainauksen lasku on ollut niin massiivista.
”Olen ollut tässä jyrkkä, eikä henkilökunta ole välttämättä samaa mieltä. Kirjasto Kympin CD-levyt siirtyvät Pasilaan, joten ei niiden lainaus lopu”, hän perustelee. Äänensävy kertoo, että asia on loppuunkäsitelty.
Asiakas tietää paremmin
Soininvaaralle hyvä asiakaspalvelu tarkoittaa sitä, ettei asiakasta katsota yläviistosta vaan silmien tasalta. Asiakkaat tietävät tarpeensa.
Hän kertoo, kuinka nuorena kirjastonhoitajana ehdotti lukuvinkkejä pyytäneelle iäkkäälle miehelle sotakirjoja.
”Hän, sodassa ollut mies, sanoi minulle, ettei halua lukea sotakirjoja vaan rakkausromaaneita. Se oli hyvä opetus.”
Asiakaspalvelun yhtälöön kuuluu toki myös kirjaston sivistystehtävä. Sivistystä on viime aikoina pidetty pölyisenä museokamana, mutta oikeasti se on kultapölyä, jota asiakas ei välttämättä osaa kysyä tai odottaa.
Turvallisuus tärkeää
Kun Oodia ryhdyttiin vuosia sitten suunnittelemaan, maailmassa tai ainakin Suomessa tuntui olevan nykyistä vähemmän uhkia. Nyt kirjaston turvallisuuteen suhtaudutaan vakavasti. Vahtimestari- ja vartijapalvelut ostetaan ulkopuolelta.
Soininvaara on tarkka siitä, miten vartijat kirjastossa käyttäytyvät.
”Oodista pitää luoda sekä turvallinen että avoin kirjasto. Vartijoiden täytyy olla yhtäaikaa sekä jämptejä että miellyttäviä. Tännehän tulevat aivan kaikki kansalaiset.”
Soininvaara on havainnut, että iso osa asiakkaista kaipaa kirjastoon rauhallista tilaa. Tähän on kiinnitetty huomiota, mutta vasta avajaisten jälkeen selviää, onko akustiikka huomioitu riittävästi.
Avoimuus läpäisee myös työkulttuurin, joka pannaan Oodissa kunnolla uusiksi. Henkilökunta on lähes jatkuvasti asiakkaiden kanssa, koska perinteiset sisätyöt, kuten hankinta, luettelointi ja hallinto hoidetaan muualla. Myös suunnittelutyötä voidaan tehdä asiakkaiden keskuudessa.
”Tunnistan toisaalta myös ajattelutapaan liittyvän hypen. Totta kai rauhallista työaikaakin tarvitaan. Pidämme henkilökunnan kanssa ennen avaamista työpajoja, joissa pohditaan tekemisen tapaa ja koulutustarpeita.”
Oodissa henkilökunnalla ei ole omia työpöytiä. Kaikki työskentelevät samassa työhuoneessa mutta Soininvaara arvelee, että siellä tuskin on kovin montaa ihmistä paikalla samaan aikaan. Lisäksi on kolme hiljaista huonetta keskusteluita varten.
Viisi tiimiä
Työntekijät jakautuvat Oodissa viiteen tiimiin: lapset ja nuoret, digiopastus, asiakaskokemus, sisällöt sekä tilat ja osallisuus. Ajatuksena on, että tiimit toimivat itseohjautuvasti. Johtotiimi katsoo sen verran perään, että kokonaisuus pelittää eikä mikään tiimi ala sooloilla.
Kaikkien ei tarvitse osata kaikkea. Yksi on näppärä laitteiden kanssa, toinen tuntee kirjallisuutta tai musiikkia, kolmas somettaa, neljäs tykkää esiintymisestä.
Oodin suunnittelussa tärkein periaate on ollut asiakkaan paras ja tekemisen meininki. On verstasta, soittohuonetta, editointitilaa ja studiota. On paikkoja, joissa voi tehdä työtä yksin tai ryhmissä.
Lisäksi talossa toimii kirjaston kumppaneita, kuten KAVI, joka näyttää Elokuva-arkiston leffoja, Helsingin kaupungin neuvontapalvelu ja Fazerin ravintola.
Ohutta yläpilveä
Kun Anna-Maria Soininvaaraa pyytää kulkemaan mielikuvissaan uudessa kirjastossa ja pysähtymään lempipaikkaansa, hän valitsee yläkerran Kirjataivaan. Siellä on noin 100 000 nidettä, jotka laitetaan kauniisti esille.
”Kirjataivaassa on oma jännä tunnelmansa.”
Aineistomäärärahaa anottiin kolmelle vuodelle, mutta saatiin vain yhdelle. Siksi Oodin Kirjataivas on ainakin aluksi ohutta yläpilveä, mutta kellutus voi Anna-Marian mukaan korjata tilanteen nopeasti.
Soininvaara on kirjaihminen. Yöpöydällä on haastattelupäivänä Elena Ferranten Napoli-sarjan kolmas osa Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät.
”Kirjan pitää ruokkia jotain itsessä, muuten se jää kesken. Tätäkin kirjaa on sanottu viihteelliseksi, mutta minua se ei häiritse.”
Matkoilla Soininvaara ostaa usein pokkarin ja jättää lukemisen jälkeen kirjan junaan tai kahvilaan toisten luettaviksi. Hänellä on miehensä kanssa tapana käydä joka toinen vuosi reilaamassa. Ensi kesänä kuuluu taas kiskojen kutsu.
Lisää tietoa Oodista osoitteessa keskustakirjasto.fi
