Kevään ja syksyn kuumien uutuuksien kysyntäpiikki on tuttu ilmiö kaikissa kirjastoissa. Koko kaupunki haluaa lukea uudet Tervot, Lehtolaiset ja Pulkkiset heti niiden ilmestyttyä. Kysyntäpiikki kestää yleensä puolesta vuodesta puoleentoista. Sen mentyä on hiljaisempaa. Asiakasparvi pakenee tuoreempia uutuuksia kohti, jolloin kirjaston kokoelmanhoitajat alkavat työskennellä ongelmajätteen parissa.
Käytännössä ilmiö ei ole niin dramaattinen. Niin kirjastot kuin niiden asiakkaatkin ovat oppineet elämään sen kanssa. Kirjastojen hankintayksiköt ovat löytäneet sopivan tasapainon kysyntäpiikkiin vastaamisen ja kokoelmien monipuolisuuden turvaamisen välillä. Asiakkaat osoittavat käyttäytymisellään, että puolen vuoden odotusaika on hyväksyttävä.
Myynti romahtanut
Kirjamyynnin lyhyt trendi on laskeva, mutta pitkä trendi on vahvasti laskeva. Viestintäyrittäjä Terho Puustinen selvittää trendiä Imagen blogikirjoituksessaan Kirja on pehmeä vastustaja digille (12.5.2016): “Tietokirjallisuuden myynti on pudonnut 42 prosenttia huippuvuodesta 2004. Kaunokirjallisuuden huipusta on sulanut 30 prosenttia”.
Samaan aikaan TOP20-kirjojen myynti on nousussa ja hypermarketit ovat tuplanneet markkinaosuutensa kirjallisuuden myyntikanavana, havainnoi kirjailija JP Pulkkinen Savurenkaita-blogissaan (12.1. ja 21.1.2017). Markettien myynti kuitenkin keskittyy harvoihin TOP-julkaisuihin.
Kaunokirja-uutuuksien myynnin ja lainauksen voimakas keskittyminen on ilmiönä hyvin tunnettu, mutta harvoin kysytään, mitä sen takana on. Miksi lukijat käyttäytyvät näin?
Tätähän tämä nykyaika on – kaikki kurjistuu ja harvat porskuttavat? Ei välttämättä. Toisaalla digitalisoituminen on ollut kuluttajalle hajaannuksen aikaa ja marginaalien juhlaa. Enää koko Suomi ei kokoonnu katsomaan samaan aikaan Dallasia ja Dynastya. TV-sarjojen tarjonta on monipuolista ja haastavaa, ja suoratoistopalveluiden asiakkaana katsoja on kuskin penkillä. Musiikin suoratoistopalvelut ovat tuoneet monenlaisen marginaalimusiikin spesiaalilaarien pohjalta itse kunkin älykännykkään parin klikkauksen päähän. Omaehtoinen bloggaaminen ja internetin keskustelukulttuuri myös avaa näitä sisältöjä yleisölle. Voisiko e-kirja olla uhan tai välttämättömän pahan sijasta uuden alku kirja-alalla?
Palkinto liikuttaa massoja
Kirjallisuuden harrastamiseen on helppo liittää ajatus pitkäjänteisyydestä ja syvällisyydestä verrattuna leffojen katseluun tai musan kuunteluun. Vaatiihan Paul Austerin uuden tiiliskiven lukeminen, herranen aika, melkoisesti aikaa ja duunia, kun parin tunnin leffa pyörii itsekseen. Tähän helppoon ajatukseen nähden kirjallisuuden harrastajat käyttäytyvät hämmentävän lyhytjänteisesti ja laumasieluisesti.
Syksyn parinkymmenen vahvan kotimaisen nimekkeen sato typistyy kuin leikaten kuuteen, kun Finlandia-palkintoehdokkaat julkaistaan. Finlandia-palkinto on vastustamaton luonnonvoima, joka liikuttelee massoja. Miksi? Oscarit, Emmyt ja Grammyt ovat isompia palkintoja, mutta niillä ei ole samanlaista ohjaavaa vaikutusta. Olisi huvittavaa kuvitella, että musiikinharrastajat ryntäilisivät kuin päättömät kanat jonkun palkintoraadin pillin mukaan.
“Kirja-ala kilpailee ihmisten vapaa-ajasta”, sanoo BTJ Oy:n tuore toimitusjohtaja, kirja-alaa laajasti tunteva Katriina Jaakkola. Uusina megatrendeinä pelaaminen ja some ovat tulleet kilpailemaan, monesti voittoisasti, tästä vapaa-ajasta. Kirjaan tarttuminen on painava aikainvestointi.
“Kirjojen lukemiseen käytetty aika vähenee, joten oikean kirjavalinnan merkitys kasvaa. Finlandia-palkinto on tae hyvästä kirjasta, riskitön valinta”, Jaakkola sanoo.
Ulos umpiosta
Voisiko hyvän kirjan takeita välittää monikanavaisemmin ja monipuolisemmin? Niin, että ihmiset uskaltaisivat tarttua rohkeammin kuluvan sesongin kirjoihin, tai vaikka vähän vanhempiinkin nimekkeisiin?
Kirjastot ovat vahvoja lapsille suunnatussa kirjavinkkauksessa, mutta heikkoja aikuisille suunnatussa sisältötyössä. Tässä voisi olla skarppaamisen paikka.
Ehkä aika on ajanut ohi ajatuksesta, että tämäkin asia hoidetaan kunnallisena virkatyönä. Avoimessa verkossa suosittelu ja sisältöjen avaaminen elää orgaanisemmin lukijoiden kesken. Voisivatko kirjastot antaa näkyvyyttä netin kirjablogeille, tuoda johdonmukaisuutta suomalaiseen kirjallisuuskeskusteluun?
Vantaan kaupunginkirjaston ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:n kehittämä Suosittelija.fi -sivusto pyrkii käyttämään lukijoiden parviälyä ja isoa dataa hyvien kirjavinkkien tekemiseen.
Katriina Jaakkola visioi kirjastojärjestelmään vielä tiiviimmin integroitua suosittelutoimintoa. Esimerkiksi pitkän varausjonon hännille asettuva lukija voisi saada vinkin, mihin tarttua hittikirjaa odotellessa. HelMet-kirjastojen “Helmetin hyvä kirja” -kirjapalkinto yrittää vastata tuleen tulella: jos ihmiset kerran uskovat palkintoihin, perustetaan palkinto. Kirjastolehdessä on herätetty tässä numerossa uudestaan henkiin Unohdettu helmi -palsta.
Niin sanotun pitkän hännän lähelle tuomisessa “Norjan malli” – kaiken digitoiminen ja siirtäminen nettiin google-hakujen ulottuville – jota Pekka Gronow esitteli Kirjastolehdessä 2/14, olisi kuitenkin ylivoimainen. Kun on kaikki kaikesta haettavissa ja luettavissa, ihmiset saavat itse etsiä omat polkunsa ja vetää itse omat yhteytensä.
