Olin vastikään mukana paneelissa, jossa käsiteltiin mittavaa kirja-alan uudistushanketta, nimittäin yhden luukun e-kirjastoa. Se tarkoittaa toteutuessaan sitä, että kaikki Suomen yleisten kirjastojen asiakkaat voivat lainata digitaalista aineistoa samalta alustalta, riippumatta siitä missä kaupungissa asuvat.
Kyseessä on suuri uudistus, lukijoille hyvin merkittävä, ja merkittävä myös kirjailijoille, muun muassa siksi että tällä hetkellä lainauskorvausta ei makseta digitaalisesta aineistosta, eli sähkö- ja äänikirjasta. Suomalaisessa kirjabisneksessä eletään hetkeä, jolloin kirjailijat eivät yksinkertaisesti voi olla ottamatta kantaa digitaaliseen murrokseen.
Kannan ottamisen ensimmäinen, monille kirjailijoille lähes ylivoimaisen korkea mutta välttämättä ylitettävä kynnys on lausua ääneen sana ”kirjabisnes”, tai edes ”korvaus”, sillä näitä termejä ei vieläkään olla totuttu sanataiteen yhteydessä käyttämään. Elokuvabisneksestä, jopa elokuvateollisuudesta voidaan puhua ilman että termit söisivät tekijöiden missiota taitelijoina tai itse elokuvien arvoa taiteena. Sanataiteen tekijät ovat rahasta puhumisen suhteen kaikkein kainompia, kuin ajattelisivat itse etunenässä että pystyvät kyllä elämään pyhällä hengellä kunhan tätä sanaa ei tarvitse mainita.
Ja kuitenkin bisneksestä on kyse, isojen rahamäärien hankkimisesta, sijoittamisesta ja jakamisesta eri toimijoiden kesken. Tämän bisneksen ydin ovat kirjat, eikä niitä ole olemassa, ellei kirjailijoilla ole työskentelemisen edellytyksiä. Toisin sanoen palkkiota, työstä saatua rahallista korvausta, joka muuttuu ruuaksi supermarketin kassalla. Ilman tätä prosessia mitään luettavaa ei synny. Onkin kannustavaa, että monet kirjabisneksen muut toimijat – kustantajat, kirjastot – ovat tästä tietoisia ja sanovat sen ääneen.
Toisaalta on yhtä totta, että ilman lukijaa kirjaa ei ole olemassa enempää kuin ilman kirjailijaakaan. Kirja voi olla olemassa fyysisenä tai digitaalisena esineenä, mutta lukijatta se jää jonkinlaiseen kû-tilaan, tyhjyyteen, jossa se odottaa manifestoitumistaan kuin kevään kirsikankukka talvehtivassa oksassa. Kirja sinänsä on pelkkä uuden maailman mahdollisuus, joka tarvitsee eloon herätäkseen vielä toisenkin ihmisen.
Kirjailijat tietävät tämän kyllä, ja siksi lukijat ovatkin heille äärettömän tärkeitä. Teoksen jakaminen lukijoiden kanssa, lukijan kohtaaminen niin ilmielävänä kuin kirjan sivuillakin on kirjailijalle kaikki kaikessa. Parhaimmillaan, läpinäkyvänä prosessina ja hyvässä hengessä käytyjen neuvottelujen tuloksena yhden luukun e-kirjastosta saattaa tulla paikka, jossa tämä kohtaaminen ja jakaminen voi toteutua, loputtomasti moninkertaistuen.
