Suomessa on paitsi valtava määrä itseoppineita virologeja ja ilmastoasiantuntijoita, myös hämmentävän paljon kirjasto-osaajia. Tämän huomaa, kun kirjaston kirjoja poistetaan
Kirjasto-osaajien tunteet kuumenevat, ääni nousee. Kärkevimpiä neuvojia ja arvostelijoita ovat ne, joiden mielestä kirjastosta ei saisi poistaa mitään.
Mutta kun saa. Saa, pitää, on pakko. Elävässä kirjastossa on elävä kokoelma, kirjasto ei ole hautausmaa. Kirjasto elää ajassa, muuttuu. Ideaalitilanteessa aina kun kirjastoon ostetaan uusi kirja, siirretään yksi vanha varastoon ja yksi poistetaan. Nykyaikaisen kirjastoverkon ansiosta kaikkien kirjastojen ei tarvitse säilyttää kaikkea, joten jos kirjojen poistaminen aiheuttaa sinulle sielullisia vaurioita, älä hakeudu töihin kunnan- tai kaupunginkirjastoon, vaan Varasto- tai Kansalliskirjastoon.
Poistot ja poistoperiaatteet ovat olleet kirjastossani tapetilla, koska reilun vuoden kestäneessä tilamuutosruletissa kirjavaraston pinta-ala pieneni puolella. Se pakotti meidät tekemään radikaaleja poistoratkaisuja, ja ne ratkaisut olivat hyviä. On ihanaa nähdä perkaamansa kirjahyllyn siisteys ja kokoelman laadun paraneminen. Jään kirjastoni historiaan miehenä, joka tulkitsijasta riippuen joko tuhosi upean varastokokoelman, tai kuten itse ajattelen, kristallisoi ja tiivisti sen timantin kaltaiseen täydellisyyteen.
Siinä vaiheessa, kun poistettu kirja ei kelpaa kenellekään, ei edes ilmaiseksi ja ei edes askartelijoille, on se revittävä. Lähtökohtaisesti kirjojen repiminen on kirjoja rakastavalle vierasta puuhaa, joten se teetetään mieluiten työharjoittelijoilla tai kesätyöläisillä: heillä ei ole turhaa tunnepainolastia tehtävää vaikeuttamassa. Kirjastohenkilökunnan revittäviksi voi säästää ne heille eniten tyydytystä tuottavat, eli vaihtoehtolääketieteen ja muun roskan, sekä ne nidotut teokset, joista kannet irtoavat helposti. Ilman hikoilua. Kirjoja rakastavaa kirjastotyöntekijää lohduttaa se, että revityt kirjat saattavat päätyä vähälevikkisen laatukirjallisuuden, eli ostotukikirjojen, materiaaliksi. Osa revittävistä hyllynlämmittäjistä usein on juuri tuota ostotukimateriaalia, joten kyse on tehokkaasta kaksinkertaisesta kierrätyksestä.
Kirjan elinkaari on nykyisin lyhyt. Hetkellisiä hittejä tulee paljon, klassikon statuksen saavia ja sitä myöten jatkuvasti lainattavia teoksia harvemmin. Kaikkea lainaamatonta materiaalia ei revitä, kyllä kirjastot säästävät kanonisoiduimmat klassikot. Emme me kirjastolaiset vanhan kirjallisuuden vihaajia ole. Mutta jos mitään ei poisteta, joudutaan kirjastoon rakentamaan lisäsiipi aina kolmen vuoden välein. Siitäkään eivät ne veroja maksavat kaikkea kritisoivat kirjasto-osaajat tykkäisi. Ainoa tapa estää kirjan poistaminen kokoelmasta on sen aktiivinen lainaaminen, eli vastuu kirjan elinkaaresta on asiakkailla.
Kirjoittaja on kirjastonhoitaja Imatralla.
