Syksyn tietokirjauutuuksista Maria Petterssonin Suomen historian jännät naiset käynnisti vilkkaan keskustelun plagioinnista ja tietokirjallisuuden etiikasta.
Petterssonin kirjassa säveltäjä ja teosofi Ida Mobergia käsittelevä luku oli osin jäljennös Susanna Välimäen ja Juha Torvisen artikkelista, joka oli ilmestynyt Maarit Leskelä-Kärjen ja Antti Harmaisen toimittamassa teoksessa Uuden etsijät: Salatieteiden ja okkultismin suomalainen kulttuurihistoria 1880–1930. Yhteneväisyyksiä oli myös Kansallisbiografian artikkelien sekä Helena Holsti-Setälän pro gradu -tutkielman kanssa. Petterssonin kirjan luku ei ainoastaan referoinut jo aiemmin tehtyä työtä, vaan yhdisteli mainittujen tekstien osia, samankaltaisin kielikuvin ja sanavalinnoin.
Suomen historian jännät naiset julkaisseen Atena-kustantamon juristien vastine pelkisti asian oikeudelliseksi kysymykseksi korostaen, ettei tekijänoikeuksia oltu rikottu. Eräät kommentaattorit, kuten Ylen Jälkiviisaiden Jan Erola, selittivät tapausta parhain päin esittämällä, että Pettersson oli ”yleistajuistanut” ja ”tarinallistanut” tutkijoiden ”tieteellistä” tekstiä. Uuden etsijät oli kuitenkin populaari tietokirja, joka oli ehdolla vuoden 2021 historiateokseksi, ja ammattitutkijoiden teksti oli selvästi kyllin yleistajuista jäljennettäväksi.
”Tarinallistaminen” on median rakastama ilmaisu. Vuonna 2017 huomiota herätti se, miten tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaina oli vain toimittajataustan omanneiden kirjoittajien laatimia teoksia, ja valintalautakunta koostui täysin journalisteista ja viestintäalan vaikuttajista. Raadin puheenjohtajana ollut viestintäyrittäjä ja toimittaja Harri Saukkomaa totesi, ettei tutkijoiden laatimissa kirjoissa ollut ”opinnäytemäisinä” riittävästi ”tarinallisuutta” ja suositteli Ylen Kultakuume-ohjelmassa tutkijoita laatimaan tietokirjansa jatkossa toimittajaparin kanssa siten, että varsinainen kirjoitustyö jäisi toimittajan huoleksi. Viidessä vuodessa on päästy tilanteeseen, jossa tutkijoiden ja ammattihistorioitsijoiden tuottama teksti kelpaa sellaisenaan, mutta siitä tulee ”tarinallista” vasta kun mediaosaaja julkaisee sen omana referaattinaan.
Oma asiansa oli se, että Suomen historian jänniä naisia markkinoitiin teoksena, joka nosti esille aiemmin tuntemattomia hahmoja. Kustantamon julkaisutiedote julisti ”Näistä Suomen historian erikoisnaisista ei kerrottu historiantunneilla!”. Naishistoria kiistatta kaipaisi lisää huomiota, mutta kustantamoille ja medialle on ollut jo pitkään ominaista se, että aihe kuin aihe esitellään ”vaiettuna”, mikä takaa varmat klikkiotsikot. Etenkin sotahistorian tutkijat ovat tottuneet siihen, miten teos teoksen jälkeen halutaan itsetarkoituksellisesti esitellä vaikenemisen rikkovana tai myyttejä murtavana, mullistavana puheenvuorona. Uusien näkökulmien esittäminen ei ole riittävän mediaseksikästä; tietoteos on säännönmukaisesti julkituotava tabut murskaavana tarinallistavana voimannäytteenä. Usein aiemmat teokset unohdetaan sujuvasti, ja niin kävi myös nyt.
Suomen historian jännistä naisista versoneen kohun aikana monet naishistorian tutkijat toivat sosiaalisessa mediassa julki kirjoittamiaan populaariteoksia. Tiedon tuottajat ottivat empimättä heille kuuluvan paikkansa keskustelussa. Tiivistävillä kokoomateoksilla on aina paikkansa. Toivottavaa olisi, että ne kirjoitettaisiin omin sanoin, mutta kirjastojen miettiessä esittelyjään olisi hyvä muistaa, miten mediatapaukseksi noussut yksittäinen kirja perustuu useimmiten vivahteikkaalle ja populaarille aiemmalle tutkimukselle. Uuden etsijät -teoksen ohella tätä edustavat vaikkapa Kirsi Vainio-Korhosen Ujostelemattomat; kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa (WSOY, 2012) tai Elina Virtasen vapaaherratar Ruth Munckia käsitellyt väitöskirja Schwester, lotta ja maanpetturi (Sigillum 2018).
Naishistorialle on tosiaan hyvä antaa näkyvyyttä, ja nämäkin aiemmat teokset noteerattiin ilmestyessään julkisuudessa. Ehkä niitä on kertauksen vuoksi hyvä esitellä jatkossakin, ettei aihe painu uudestaan ”vaietuksi”.
Kirjoittaja on historiantutkija, tietokirjailija ja Oulun yliopiston dosentti
