Kirjaston vuosi 2023 oli harvinaisen tylsä. Mitään koko valtakuntaa järisyttänyttä suurta kirjastouutista ei tullut. Puheet kansallisesta e-kirjastosta eivät enää järisytä. Lähimmäs kirjastoakin koskettavaa kohua pääsi vielä tätä kirjoittaessani ministerinä toimivan poliitikon lausahdus kulttuurista luksuspalveluna. Joku järki populismiinkin, kulttuuri on jokapäiväistä elämää ihan jokaiselle! Kirjastoseura piti eduskuntavaalien alla aiheesta onneksi meteliä Kirjasto kannattaa -kampanjallaan. Hallitusohjelmaan on silti kirjattu kirjojen arvonlisäveron nostaminen. Se kurittaa kirjastoja rajusti. Ei auta EU-direktiivi, ei kiinnosta koulutustason laskeminen, ei lukutaidon heikkeneminen.
Kirjastoseuran tutkimuksen mukaan kirjastojen merkitys lukutaidon edistäjänä on korvaamaton. Tutkimustulos on yhtä yllättävä kuin se, että kerrostalon yläkerroksissa asuvat käyttävät hissiä enemmän kuin alakerroksissa asujat. Kirjastojen käyttö palautui koronan aiheuttamien sulkemisten ja rajoitusten jälkeen kutakuinkin ennalleen. Myös koronarajoitusten aikana korostuneet lieveilmiöt niin sanottujen ongelma-asiakkaiden kanssa vähentyivät. Voi tietysti olla, että oma toleranssini on kasvanut tai vaihtoehtoisesti olen yhä enemmän muuttunut ongelma-asiakkaittemme kaltaiseksi.
Mitä kirjastoissa sitten tapahtui, jos ei mitään mullistavaa? Ihan sitä samaa jokapäiväistä ojankaivuuta kuin muulloinkin. Jos duunariosaston kirjastovuosi pitäisi tiivistää kolmeen sanaan, olisivat ne tulostaminen, kopioiminen ja skannaus. Kirjastoista on tullut kaupungin suurin kopiopalveluja tarjoava laitos. Vielä on runsaasti matkaa siihen, että kaikki kansalaiset pystyisivät hoitamaan kaikki asiansa verkossa.
Itse palasin heti vuoden alussa vuorotteluvapaalta ilman sopeutumisvaikeuksia. Viisitoista minuuttia kerkesin olla töissä, kunnes tuntui kuin en olisi vapaalla ollutkaan. Hyvin olivat kirjastossa ilman minua pärjänneet, liekö kukaan edes huomannut puolen vuoden poissaoloani. Oman kirjastovuoteni huippukohta oli Aluehallintoviraston rahoittama Rekilaulusta räppiin -hanke, jossa yhdessä ammattimuusikoiden kanssa kiersin Imatran kouluilla kertomassa yhdeksäsluokkalaisille laululyriikan ihmeistä. Kirjastonhoitajan yksinpuhelua se pitkälle oli, mutta palaute oli kiittävää. Laiskana ja organisointikyvyttömänä miehenä stressasin hankkeen käytännön toteutusta kuitenkin sen verran paljon, että ilmoitin pitäväni tulevan vuoden hankevapaana. Paitsi jos joku rahoittaa hankkeen, johon ei kuulu kuin kirjojen lukemista, musiikin kuuntelua ja kirjoittamista.
Vuosi 2023 oli kirjastossa siis tavanomaista tylsempi. Eikä siinä mikä, tylsyys on hieno asia: jos on tylsää, ei ole myöskään katastrofeja. Ennusmerkit ovat sellaiset, että lähivuosina katastrofeja riittää. Päässäni soi Simon & Garfunkelin kappale The Boxer Hectorin suomentamana: ”Oon vain poika köyhä, tuttu teille tarinain. Hatkat duunistani sain, kun puhuin liian kovaa tekstii ihan tosissain.”
