Lisää vinkkaajia tarvitaan sarjakuvista, peleistä ja elokuvista.
Kirjavinkkarin työ vaatii istumalihaksia. Aluksi vinkkari etsii kirjastosta laadukkaita ja kiinnostavia kirjoja. Niistä hän laatii vinkkauspaketin, josta voi kertoa eri tapahtumissa.
Kaikki vinkkarit eivät tyydy luennoimaan. Yhä useampi käyttää kirjatrailereita tai muuta rekvisiittaa. Trailereita ovat esittelyvideot kirjan sisällöistä. Niillä koukutetaan kuuntelija tutustumaan varsinaiseen teokseen.
Vantaan kirjastossa käytetään kouluvierailuilla kylttejä. Niiden avulla lapset ja nuoret voivat äänestää, onko vinkattu kirja kiinnostava vai kakkaa.
”Silloin saa välittömän palautteen, kannattaako kirjaa pitää vinkkauspaketissa”, sanoo kirjavinkkariyhdistyksen puheenjohtaja Marjo Mannila.
Lapset ja heidän mielenkiintonsa muuttuvat. Espoossa vinkkauksien kokemuksellisuuteen ja toiminnallisuuteen nähdään vaivaa.
”Toiminnalliset ja moniaistiset menetelmät ovat niitä, jotka vetoavat. Esimerkiksi Lohikäärmetyöpajoissa luetaan kirjoista pätkiä ja luodaan yhdessä lohikäärmeitä”, kirjavinkkausta vuosia tehnyt Pirkko Ilmanen kertoo.
Ole oma itsesi
Pelkkä vakuuttelu kirjojen erinomaisuudesta ei vinkkaustyössä riitä. Kirjojen hyvyys pitää pystyä todistamaan. Vinkkari joutuu laittamaan persoonansa likoon.
Siksi vinkkarit suosittelevatkin usein kirjoja, joista he itse pitävät.
”Teen jo etukäteen karsintaa enkä edes lue semmoisia kirjoja, jotka eivät minua kiinnosta. Luen myös paljon arvosteluita ja olen aktivoitunut Goodreadsissa, josta saa paljon hyviä lukuvinkkejä”, Marjo Mannila kertoo.
Mannila tekee vinkkausta yläkoululaisille. Hän on kiinnostunut erityisesti nuortenromaaneista, joissa käsitellään arkisia ongelmia. Vinkkauksillaan hän haluaa lukuharrastuksen lisäksi kannustaa mediakriittisyyteen.
Mannila korostaa, ettei vinkkarin ole tarkoitus ryhtyä makutuomariksi. Jos toinen innostuu lukemaan ylipäänsä, se on jo osavoitto.
”En halua määritellä mikä on laatukirjallisuutta tai mikä ei. Jos joku ihminen on innostunut jostain asiasta, niin olisi kamalaa mennä sanomaan että tuo on aivan paskaa”.
Ramppikuumetta
Kun asettautuu yleisön eteen vinkkaamaan kirjoja, ramppikuume nousee. Mannila voitti uransa alussa pelon tunnustamalla yleisölle, että jännittää. Nyt hän kokee jo rutinoituneensa vinkkaustyöhön.
Hänkin saattaa edelleen hakea vertaisapua vinkkaustyöhön Kirjavinkkariyhdistyksen keskusteluryhmistä.
”Vinkkareiden Facebook -ryhmässä saa paljon tukea ja vinkkejä työhön. Annamme toisillemme vertaistukea ja lukuvinkkejä.”
Mistä kaikki lähti
Suomenkielestä kirjavinkkauksesta tulee kuluneeksi pian 30 vuotta. Toiminta alkoi Pietarsaaressa syksyllä 1989 Marja-Leena Mäkelän innostuttua alasta.
”Osastonjohtaja Monica Borg-Sunabackan kutsusta olin kertomassa suomenkielisessä koulussa lapsille kirjoista. Hän kysyi minulta, ’tiedäkkö mitä sä teet’, johon vastasin että en tiedä. Hän sanoi siihen, että tuo on bokpratia”, Mäkelä kertoo.
Ruotsinkieliset kirjastot olivat tehneet bokpratia tuolloin jo vuosia. Yhtäkkiä pelkkä kirjastotyö rutiineineen ei tyydyttänyt enää häntä, vaan vinkkarius alkoi houkutella ammattina.Mäkelä on tehnyt aktiivisesti töitä kirjavinkkauksen edistämiseksi. Hän on kirjoittanut aiheesta kirjoja ja ollut perustamassa rekisteröimätöntä yhdistystä, Kirjavinkkariklubia. Klubi järjesti koulutustilaisuuksia ja välitti tietoa blogin avulla.
Nykyinen kirjavinkkariyhdistys perustettiin 2000-luvulla käytännön tarpeesta. Klubia pyörittäneet kokivat, ettei klubi vastannut jatkuvasti kasvavaan tuen tarpeeseen. Yhdistyksen kautta olisi helpompaa järjestää koulutusta ja verkostoitua.
Innostus kasvussa
Kirjavinkkariyhdistys täytti tänä vuonna kymmenen vuotta. Yhdistykseen kuuluu noin sata jäsentä, jotka työskentelevät eri puolella Suomea. Viimeisen viiden aikana on ollut nähtävissä, että yhä useampi kirjastotyöntekijä on innostunut vinkkauksesta.
Alan arvostuksen eteen joudutaan tekemään töitä. Kaikille työnantajille ei ole edelleenkään selvää, että kirjavinkkarius on oikeaa työtä ja että valmistautumiseen kuluu aikaa.
”Pitäisi saada vakiinnutettua ajatus, että vinkkaus ei ole jotain, mitä tehdään töissä vasemmalla kädellä. Se on oikeaa töitä, ansaitsee tukea, aikaa, arvostusta ja se pitäisi nähdä neuvotteluissa palkkaa korottavana asiana”, Marjo Mannila sanoo.
Eteläisemmässä Suomessa kirjavinkkariuden merkitys tunnustetaan jo selkeämmin. Kaikki kirjastot eivät kuitenkaan pysty palkkaamaan kirjavinkkareiksi kokoaikaista työntekijää. Silloin vinkkausta tehdään muiden töiden ohessa ja vinkkaukseen on valmistauduttava vapaa-ajalla.
Heikko arvostus voi näkyä siinäkin, että työn hinnoittelussa on paljon vaihtelua. Oman kirjaston ulkopuolella tehdystä vinkkauksesta osa laskuttaa paria kymppiä tunnilta, kun osa saattaa periä päivältä parisen sataa euroa.
”Kirjavinkkaus pitäisi nähdä yhtä tärkeänä työnä kuin hyllytys”, Pirkko Ilmanen sanoo.
Pulaa osaajista
Marjo Mannila myöntää, että kirjavinkkarin työ edellyttää intohimoa kirjoihin ja kirjoista kertomiseen. Vinkkaustekniikka voi hioa, mutta intohimoa harvemmin.
Kirjavinkkareita kuitenkin tarvittaisiin enemmän. Koulujen herättyä palveluun on kysyntää vinkkareille niin paljon, että joka paikassa tarpeeseen ei pystytä vastaamaan.
Perinteisten kirjavinkkareiden lisäksi tarvittaisiin myös vinkkareita sarjakuville, elokuville, peleille ja äänikirjoille. Myös aikuisille tarvittaisiin enemmän omia vinkkareita, sillä nyt alan osaaminen keskittyy kouluyhteistyön laajalti lapsille ja nuorille vinkkaamiseen.
Kirjavinkkarin työssäkin syvä osaaminen tietyistä aineistolajeista on aina etu.
Nyt yhdistyksessä on mukana noin sata jäsentä, mutta lisääkin osaajia toivottaisiin mukaan toimintaan.
”Toivomme, että kirjavinkkareiden verkosto voisi olla Suomen laajuinen. Silloin kenenkään ei tarvitsisi jäädä yksin, vaan vertaistukea ja apua löytyisi. Tässä työssä tärkeintä on se, että pystyy keskustelemaan kollegoiden kanssa”, Marjo Mannila sanoo.
Kirjavinkkari Marjo Mannilan vinkit:
Angie Thomas: Viha jonka kylvät
Kirjan yhteydessä voi keskustella rasismista ja poliisiväkivallasta. Varoitan aina, ettei kirja ole herkimmille lukijoille.
Holly Bourne: Oonko ihan normaali
Tämän yhteydessä voi keskustella feminismistä ja mielenterveydestä.
Sarah Crossan: Yksi
Yhden ryhmän kanssa saimme mahtavan keskustelun siitä, millainen asema siamilaisilla kaksosilla on ollut historiassa. Tässä kirjassa on etuna runomuotoisuus, joka on kuitenkin helppolukuista.
