Marjatta Karjalaisella ja Eva Wileniuksella on pitkä kokemus Suomeen muuttaneiden parissa työskentelystä kirjastossa. Kulttuurieroja ei kannata pelätä, he sanovat.
Moni hiljattain Suomeen muuttanut ihminen käy kirjastossa ensimmäistä kertaa kielikurssiryhmän mukana. Kirjastoneuvoja Marjatta Karjalainen on yksi niistä kirjastotyöntekijöistä, jotka ottavat ryhmiä vastaan Sellon kirjastossa Espoossa. Jos tulijat eivät tunne suomalaisen kirjaston toimintaa ollenkaan, tutustuminen alkaa perusasioista.
Karjalainen kertoo, että Suomessa kaikki ovat tervetulleita kirjastoon.
”Se ei ole itsestään selvä asia.”
Karjalaiselta on kysytty, että saanko minäkin tulla.
”Henkilö varmisti asian. Se tuntui liikuttavalta.”
Karjalaisen pitää myös mainita erikseen se, että kirjastokortin saavat kaikki halukkaat. Lisäksi heidän pitää ymmärtää lainaamisen käytännöt.
”Minun pitää saada ihmiset oivaltamaan, että kirjastosta saa lainata kaikenlaista ja samalla se, että lainat pitää palauttaa.”
Asiakkaita etsimässä
Espoon kaupunginkirjaston tapahtumatoiminnan asiakaspalvelupäällikkö Eva Wilenius lisää, että pikkuasioihin ei alussa kannata juuttua.
”Autamme ihmisiä pääsemään sisään suomalaiseen yhteiskuntaan. Haluamme heidän tuntevan, että he ovat tervetulleita. Jos asiakas ei heti opi jotain kirjaston sääntöä, se on kokonaisuudessa pientä.”
Maahan muuttaneita ihmisiä tavoitellaan aktiivisesti kirjaston asiakkaiksi kirjaston ulkopuolella.
”Emme halua vain odottaa, että ihmiset löytävät kirjastoon.”
Vuonna 2015 Suomeen tuli paljon tavallista enemmän turvapaikanhakijoita. Espoossa liikkui kirjastoauto, jolla käytiin vastaanottokeskuksissa kertomassa kirjastosta. Myös omasta työnkuvasta kertominen on sellaisessa tilanteessa tärkeää.
”Olemme viranomaisia, ja moni ihminen ei ole kotimaassaan voinut luottaa viranomaisiin ollenkaan.”
Marjatta Karjalainen oli noihin aikoihin mukana Sellon kirjastossa järjestettävässä kielikahvilatoiminnassa. Vapaaehtoiset opettivat suomen kieltä ja hakivat osallistujia vastaanottokeskuksista kirjastoon.
”Sillä tavoin turvapaikanhakijat oppivat käyttämään kirjastoa.”
Myöhemmin Karjalainen veti kielikahvilaa. Tuntemattomia ei kirjastoneuvojan mielestä kannata kohtaamisissa jännittää.
”Aina voi tunnustella, mistä toinen ihminen haluaa keskustella. Kulttuurieroja on, mutta on myös yhteistä inhimillistä kokemusta ja jaettavaa.”
Nopeaa reagointia
Vuosi 2015 piirtyi kirjastotyöntekijöiden mieleen.
”Toivon, ettei tarina vuodelta 2015 unohdu. Mielestäni se on hyvä esimerkki siitä, miten kirjastossa voidaan reagoida nopeasti yhteiskunnallisiin tilanteisiin”, Wilenius sanoo.
Kirjastossa pidettiin myös neuvontapistettä maahan muuttaneille. Oli lomakkeiden täyttämistä suomen kieltä osaamattomien ihmisten apuna tai asunnonnon hakemista asiakkaalle uudessa maassa.
”Silloin turvapaikanhakijat eivät saaneet tarpeeksi apua muualta”, Karjalainen sanoo.
”Kirjastotyöhön kuuluu etsiä tietoa sitä tarvitseville, joten autoimme siinä”, Wilenius lisää.
Nykyisin palveluita Espoossa tarjoaa Maahanmuuttajien neuvontapiste. Sellon kirjaston kielikahvilan puolestaan järjestävät Suomen Pakolaisavun vapaaehtoiset.
Sellon kirjastossa on ollut eri kieliä puhuvia ja eri taustoista tulleita ihmisiä työharjoitteluissa ja -kokeiluissa jo parinkymmenen vuoden ajan. He ovat aina olleet kirjastotyöntekijöille korvaamaton apu Suomeen hiljattain tulleiden kanssa kommunikoinnissa ja heidän neuvonnassaan.
Kokeilujen kautta
Kun kirjastoon kehitetään jokin palvelu maahan muuttaneiden avuksi, siitä hyötyvät yleensä muutkin asiakkaat. Toisinaan Sellon kirjastossa tarjotaan esimerkiksi ilmaisia, vartin mittaisia aikoja juristille. Painopiste kirjaston kotouttamistyössä on nyt yhdessäolossa ja asioiden jakamisessa. Kerran Wilenius järjesti arabiaa äidinkielenään puhuvien lasten ja irakilaisen lastenkirjailijan tapaamisen.
”Sellaista aion tehdä vielä paljon lisää. Esikuvat ovat lapsille valtavan tärkeitä.”
Naisten paja, jossa opeteltiin käytännön taitoja, kuten 3D-tulostamista, oli myös onnistunut. Osallistujia etsittiin järjestöistä.
”Yhdistysten kautta on hyvä lähestyä ihmisiä. Pelkkä mainos ei yleensä toimi.”
Yksi kokeilu oli kurssi ihmisille, jotka eivät entuudestaan lue. Se ei ollut menestys. Ensi kerralla aiotaan käyttää enemmän resursseja osallistujien etsimiseen ennakkoon muuten kuin netin kautta ja siihen, että joku tuo osallistujat paikalle.
“Tällä tavoin, kokemuksesta, opimme”, Karjalainen sanoo.
Turvallisempi kirjasto
Keskustelu siitä, miten kirjastosta rakennetaan kaikille turvallinen paikka, on jatkuvasti ajankohtainen. Asiakkaat ja työntekijät joutuvat välillä kohtaamaan rasismia kirjastossa. Asiakkaalle saatetaan sanoa loukkaava kommentti, maahanmuuttajataustaisen työntekijän puoleen ei ehkä käännytä.
”Mutta saatan kuulla näistä vasta vuoden päästä”, Wilenius sanoo.
”Meidän kirjastotyöntekijöiden pitää tehdä kollegoille ja asiakkaille paremmin selväksi, että he voivat luottaa siihen, että rasismista saa ja kannattaa tulla puhumaan.”
Jokaiseen tilanteeseen haluttaisiin puuttua, koska yksikin loukkaus saattaa ajaa ihmisen pois kirjastosta.
Karjalainen ja Wilenius haluavat jatkossa suunnitella enemmän ohjelmaa, johon osallistuisi maahan muuttaneita ja Suomessa syntyneitä yhdessä. Ennakkoluulot vähenisivät varmuudella, kun erilaiset ihmiset tutustuisivat toisiinsa.
Sitä, ettei järjestäjänä tunne hyvin kaikkien osallistujien kulttuureita, ei Wileniuksen ja Karjalaisen mukaan kannata pelätä. Yllätyksiä tulee joka tapauksessa, he sanovat.
