Palstalla luovan alan ihmiset kertovat, miten he saavat itsensä liikkeelle. Joonas Konstig turvautuu rutiineihin ja netittömään työhuoneeseen.
Taustatyötä voi tehdä liikaa, tai ainakin turhan paljon. Kun Joonas Konstig kirjoitti kolmea historiallista trilleriään, hän käytti paljon aikaa muun muassa nettilähteiden selailuun ja vanhojen videoiden katseluun.
Se oli vähän liian kivaa. Kolmannessa, eli Sotaan syyllinen -kirjassa muutama luku sijoittuu Moskovaan ja Lubjanka-vankilaan. Konstig innostui opiskelemaan diktaattori Josif Stalinin Neuvostoliitossa käyttämää rangaistusjärjestelmää.
”Kun olin lukenut neljä gulag-elämäkertaa, tajusin, ettei tämä ole enää kauhean hyödyllistä. Enhän ollut varsinaisesti edes menossa gulagille.”
Yleensä Konstig ei kuitenkaan harhaudu sivuraiteille kirjoittaessaan. Hän lähtee aamuisin työhuoneelleen ja ottaa mukaansa koiran, muttei puhelinta. Työhuoneella ei ole nettiyhteyttä. Siellä ei ole muuta tekemistä kuin työt.
”Jos minulla on puhelin ja nettiyhteys, kirjoittamistyötehoni romahtaa varmaan noin puoleen. Luen läpi internetin ja kaikkea muka tärkeää ja viihdyttävää, vaikka se ei olisi virkistävää palautumista eikä yleensä erityisen hyödyllistä.”
Rutiineista selkärankaa
Konstigin työelämä koostuu kulloinkin työn alla olevasta kirjasta, kolumneista muun muassa Ylelle sekä erilaisista koulutuksista ja esiintymisistä. Tuorein teos on romaani Rooma, ja julkaisulistalta löytyy romaanien lisäksi tietokirjoja ja novelleja.
Deadline on Konstigin paras työkaveri. Rutiineja hän kutsuu loistaviksi kavereiksi. Niiden avulla asioita saa tehtyä oikeassa järjestyksessä ja ajallaan.
”Rutiinit antavat tekemiselle selkärangan”, Konstig kuvailee. ”Jos ei ole mitään kiireisempää tehtävää, tulisi houkutus lähteä pyöräretkelle tai tuijottaa telkkaria. Mutta kun aamulla on rutiinina kävellä koiran kanssa työhuoneelle kahville, samalla löytää itsensä työn äärestä.”
Lisäksi työnteko pitää stressin loitolla. Jos Konstig ei tee töitä silloin kun voisi, stressikäyrä alkaa nousta.
Viipyilevä vieras
Kirjoittamisessa Konstigille antoisimpia vaiheita ovat ideointi ja se, kun tarina alkaa rullata ja vastauksia löytyä. Loppua kohti kirjoittaminen muuttuu puuduttavaksi. Vastaan voi tulla ongelmia, jotka ovat alkupuolella jääneet huomaamatta.
Kaikista tylsin vaihe on viimeistely sen jälkeen, kun omaa tekstiä on tuijottanut kyllästymiseen asti.
”Silloin huomaa tekstin olevan valmis, kun siihen tekee lisäyksiä, jotka sitten seuraavana päivänä poistaa. Siitä tietää, ettei se enää parane.”
Kirjan valmistumista Konstig kuvailee valtavan antiklimaattiseksi. Teksti on jo pyörinyt eestaas monta kertaa, jolloin se alkaa tuntua vieraalta joka on viipynyt liian pitkään.
”Kun kirja sitten tulee painosta, se on varmaan se hetki, jolloin pitäisi olla iloinen ja juhlia. Mutta silloin teksti ei enää kuulu minulle vaan maailmalle, enkä voi vaikuttaa siihen, miten maailma sen ottaa vastaan.”
Konstigin vinkki: Tekstiä voi hahmottaa vaikka post it -lapuilla tai piirroksilla. Se voi auttaa zoomaamaan, miten tarinan kokonaisuus etenee tasapainossa.
