KIRJAILIJA lähti yhdistetylle aineistonkeruumatkalle ja etsimään itseään. Hän ei kyennyt googlettamaan nimeään enää yhtään enempää niska-hartia -seudusta johtuen.
KIRJAILIJA lähti yhdistetylle aineistonkeruumatkalle ja etsimään itseään. Hän ei kyennyt googlettamaan nimeään enää yhtään enempää niska-hartia -seudusta johtuen. Surffailu ei myöskään aineistonkeruussa kauemmas kantanut. Oli päästävä syvemmälle. Kirjailija oli tehnyt itselleen kiertolistan. Siinä luki: lähikauppa – divari – kenkäkauppa – kirjakauppa – kirjasto.
LÄHIKAUPALTA haaviin tarttui pakasteallas. Sitä saattoi eräässä keskeneräisessä tarinassa hyvin käyttää yhtä lailla jalkavaivainen kuin kuumista aalloista kärsivä asiakas. Pakasteallas päässään ja reppu selässä kirjailija taivalsi seuraavaksi divariin. Repun hän oli pakannut täyteen kirjojaan, joita myisi saadakseen rahaa kenkiä varten – joskushan on pakko ostaa kengät kun vuodenaika vaihtuu ja tarina niin vaatii. Kolmen divarin jälkeen rahaa oli kasassa riittävästi kenkäpariin. Kenkäkaupassa kirjailija valitsi punaiset kengät. Niistä saisi varmasti vielä aikaiseksi Andersen –muunnelman, joka vaivasi minän mieltä päivin öin.
ONNISTUNEEN aineistonkeruun piristämänä kirjailija marssi kirjakauppaan etsimään itseään. Itsensä etsiminen ja löytäminen kuului ajan henkeen, mutta tavaratalosta kirjailija ei ollut edellisellä viikolla löytynyt eikä se mikään ihme hänen kohdallaan ollutkaan. Kirjakauppa oli varmasti oikea etappi tiellä itsetuntemukseen! Kirjailija kulki hyllyillä ja etsi. Kirjakaupassa myytiin kuitenkin pelkkiä menestystarinoita eikä kirjailija kirjoittanut niitä. Hän jatkoi kulkuaan. Jos ei löytänyt itseään, voisi sentään aina löytää jonkun sieluntoverin! Kohtaamisen mahdollisuus kätkeytyi kirja-alaan. Ehkä hyllyillä lymyäisi joku toinenkin nukkavieru surrealisti tai vaikka satutäti! Menestystarinoiden lisäksi kirjakaupassa myytiin kuitenkin vain brändejä. Oliko nukkavieru surrealisti brändi? kirjailija kysyi itseltään ja poistui vaivihkaa kaupasta.
PUNAISET kengät hankasivat varpaita, mutta aineistonkeruussa se kuului vain asiaan. Kirjailija hidasti kulkuaan, vaikka ajan henkeen perehtyneenä kirjailijana hyvin tiesi, että juuri kiertonopeus oli ratkaiseva menestystekijä. Se kirja voitti kisan, joka kiersi nopeiten eikä jäänyt kustantajan varastoon makaamaan. Jos jäi varastoon makaamaan tai oli muuten hidas, meni makkeliin. Silppuria pelkäämättä kirjailija eteni kuitenkin yhä vain hitaammin, sillä edessä kajasti kyltti. KIRJASTO. Sinne kirjailija pujahti mielessä salainen valoisa toive: ehkä kirjastosta löytyisi lajitovereiden lisäksi myös oma itse ja vielä puuttuva aineisto! Kaikki tämä myös sellaiselle, jonka kukkaro oli keveimmästä päästä! Heti kättelyssä kirjailija löysi H.C. Andersenin. Kohta sen jälkeen hän löysi Jean Cocteaun ja Djuna Barnesin. Sitten hän törmäsi iloisen jälleennäkemisen merkeissä naapurin mummoon, jonka jälkeen löysi vielä itsensä: silppuamattomat kirjat, hitaan kiertolaisuuden sanansaattajat, viimeiset eloonjääneet.
KIRJAILIJA poistui kirjastosta reppu täynnä kirjoja. Hän oli taas valmis luomaan. Hän tiesi nyt, että voisi aina päästä kirjaston hyllyyn turvaan.
