Saksalainen Kerstin Gierin (1966) nuorille suunnatusta aikamatkatrilogiasta tuli nopeasti kansainvälinen menestys, vaikka Suomessa siitä ei ole suuresti kohistu.
Sarjan ensimmäinen osa, Rubiinin puna on viihdyttävää luettavaa aikuisellekin. Kirjan päähenkilö on 16-vuotias lontoolaistyttö Gwendolyn, joka päällisin puolin on ihan tavallinen, mutta hänen perhetaustansa on jotakin aivan muuta. Suvussa nimittäin kulkee aikamatkaajan geeni, joka yleensä puhkeaa esiin teini-iässä. Gwendolynin sukupolvessa geenin odotetaan olevan ”Gwenin” omahyväisellä serkulla Charlottella.
Charlottea on valmisteltu koko elämä aikamatkageenin puhkeamiseen, kun taas Gwen on saanut elää aivan tavallista elämää. Järkytys onkin suuri, kun eräänä päivänä Gweniä alkaa huimata ja hetken päästä hän huomaa siirtyneensä ajassa taaksepäin, entisaikojen Lontooseen. Aikamatkageeni onkin piillyt Gwendolynin perimässä, eikä häntä ole valmisteltu aikamatkaamiseen ollenkaan.
Kateellisten sukulaisten vastustuksesta huolimatta salainen veljeskunta alkaa pikaisesti valmistella Gwendolynia aikamatkoihin ja mystiseen tehtävään, jota hänen pitää toteuttaa samaista aikamatkageeniä kantavan komean, mutta itseriittoisen Gideonin kanssa.
Tehtävä on vaarallinen ja siihen liittyy juonittelua ja salamyhkäisyyttä. Gwen ei tunne voivansa luottaa juuri keneenkään. Kuka on vihollinen ja kuka ystävä?
Sanomattakin on selvää, että Gwenin ja ärsyttävän komean Gideonin välillä on sähköä.
Viime aikoina ilmestyneille nuorten kirjoille tuntuu olevan yhteistä se, että päähenkilö on melko passiivinen, tavallinen nuori (johon lienee helppo samaistua), joka yleisin hokema on ”Voihan räkä.” V-sanat tai ”Voihan paska” olisivat luultavasti nuoren lukijan mielessä uskottavampia vaihtoehtoja, mutta keski-ikäistä lukijaa (ja suomentajaa) ”räkä” miellyttää enemmän.
Uskoisin tämän osuvan ja uppoavan etenkin teinityttöihin, mutta miksei myös poikiin. Aikamatkailu kun kiinnostanee heitäkin.
Kerstin Grier: Rubiinin puna, Gummerus (2012) 344 sivua.
