Paitsi asiantuntijuudestaan, kirjailijat laskuttavat myös ajastaan.
Milloin kirjailija on töissä? Silloinko kun sormet ovat näppäimistöllä? Ilman muuta. Entä onko hän töissä käydessään kävelyllä keskellä päivää, tai uimassa? On. Silloin kirja kehittyy hänen mielessään, kasvattaa raajojaan ja muuttaa kiduksensa keuhkoiksi. Kirjailijan on myös hyvä käydä usein ihmisten ilmoilla, etenkin jos kirjan on tarkoitus kertoa maailmasta, jossa elää muitakin kuin hän itse, kuten toivottavasti on.
Tällä tavoin ajateltuna kirjailija on töissä aina, myös silloin kun hän on baarissa tai riitelee puolisonsa kanssa. Tietenkään hän ei oleta, että hänelle sellaisesta kanssakäymisestä maailman kanssa maksetaan. Asia on toinen, kun kirjailija esiintyy, eli kertoo yleisölle omasta kirjastaan. Onko hän töissä silloin, ja pitääkö siitä maksaa?
On, ja pitää. Kertoessaan omasta kirjastaan ja sen kirjoittamisesta kirjailija ei ole ilmainen sisällöntuottaja, vaan asiantuntija, joka on pyydetty puhumaan omasta erityisalastaan. Kirjailija on käyttänyt tuhansia tunteja kirjansa pohtimiseen ja kirjoittamiseen. Tuotantoonsa hän on käyttänyt kymmeniätuhansia tunteja, aivan kuten muiden alojen ammattilaiset kartuttaessaan omaa asiantuntemustaan. Proviisoria tai putkimiestä ei pyydetä ilmaiseksi esitelmöimään aiheista, joiden hallitsemiseen hän on käyttänyt vuosia. Kirjailijaa pyydetään, edelleen.
Suomen kirjailijaliiton lisäksi muutkin tahot tekevät työtä muuttaakseen tämän ajatusvirheen. Lukukeskus antaa kehykset palkkioille, ja toimii välittäjänä tilaajan ja kirjailijan välillä. Myös pieniä toimijoita on. Minun ja Venla Hiidensalon kaksivuotiaan Kirja & Salonki ry:n sekä yhdistyksen kuratoiman Kello viiden salongin kulmakivi on, että kirjailijan esiintymisestä maksetaan aina. Apurahoituksella toimivan, yleisölle maksuttoman salongin keikkapalkkiot eivät ole suuria, mutta niistä ei tingitä, sillä ne luovat ja lujittavat palkkion maksamisen kulttuuria.
Paitsi asiantuntijuudestaan, kirjailijat laskuttavat ajastaan. Kirjailija on yleensä free, jonka ansiot muodostuvat monenkirjavasta kirjoitus- ja puhetyöstä. Kun ottaa vastaan yhden työtehtävän, siihen kuluva aika on pois joltakin toiselta toimeksiannolta ja palkkiolta. Siksi on mahdotonta suoda aikaansa pilkkahinnalla, saati ilmaiseksi.
Pro bono -työt ovat asia erikseen. Sain taannoin kollegalta loistoneuvon: päätä etukäteen montako pro bono -keikkaa teet vuodessa, ja valitse kohteet viisaasti. Pro bono on nimittäin sananmukaisesti hyväntekeväisyyttä, jonka kohteita voisivat olla esimerkiksi anoreksiaklinikka ja Sophie Mannerheimin säätiö. Ilmaista asiantuntijavierailua toivovan tahon kannattaakin aina miettiä: olemmeko me perustellusti hyväntekeväisyyskohde?
