Lukulux on käsikirja kirjastolaisille, jotka tekevät työtä ihmisten kanssa, jotka eivät lue eivätkä käytä kirjastoa.
”On paljon ihmisiä, joille tämä rakennus ei merkitse mitään. Tätä taloa ei ole heille olemassa, koska he kokevat, että täällä ei ole heille mitään”, sanoo Erityispalveluiden tiimin informaatikko Tarja Rajala Turun kaupunginkirjaston aurinkoisella sisäpihalla.
”Se on kirjastolaisille vähän arkakin asia, koska ei oikein tiedetä, mitä lukemattomien kanssa pitäisi tehdä. Heidät on ehkä vähän unohdettu.”
Eniten kirjastoa vierastavat 16-35 -vuotiaat nuoret ja aikuiset. Lokakuussa heidän tavoittamisekseen julkaistaan Lukulux-nettikäsikirja, joka on ”luotu ihan tyhjästä”. Käsikirja on suunnattu kirjastolaisille, muille nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille tai kenelle tahansa nuoren lukemista tukevalle aikuiselle.
Käsikirja on kehitetty Lukemattomat mahdollisuudet -projektissa, jossa ovat mukana Turun ja Seinäjoen AMK:t sekä Turun ja Seinäjoen kaupunginkirjastot sekä Jyväskylän yliopisto. Hanketta vetää lehtori, projektipäällikkö Ritva Hyttinen Turun ammattikorkeakoulusta. Kirjastoalan opiskelijat ovat olleet vahvasti mukana testaamassa toimintamalleja ja kehittämässä menetelmiä.
Mistä käsikirjan nimi Lukulux tulee?
”Lukeminen on luksusta. Valaistuminen on se juttu. Sen ymmärtäminen, että kirjastossa voi olla jotain juuri minulle”, Tarja Rajala sanoo.
Lukulux-käsikirjan käyttäjän olisi hyvä suorittaa ensin Lukuohjaaja-koulutus. Siitä saa keinoja hankaliin paikkoihin ja uskoa siihen, että lukemattomia pystyy auttamaan.
Ei poppakonsteja
Heti aluksi Lukuluxissa painotetaan, että tarjolla on käytännössä testattuja toimintatapoja, mutta ei poppakonsteja. Kirjan neuvoja voi soveltaa luovasti.
Yksi asia on kaiken perusta: yhteistyö kirjaston ulkopuolisten tahojen kanssa. Yhteistyökumppani voi tulla vaikka työllisyyspalveluista tai ammattikoulusta. Siellä kerätään ryhmä, jonka kanssa kirjaston lukuohjaaja alkaa työskennellä.
Ryhmä tapaa kolme kertaa: aluksi ollaan nuorten omissa paikoissa, vasta viimeisellä kerralla mennään kirjastoon.
Lukuluxissa on tehtäviä, joiden avulla houkutellaan nuoria kertomaan siitä, mikä heitä kiinnostaa. Menetelmällä ei ole niin väliä, kunhan saadaan kaivettua esiin se nuoren oma juttu.
”Yksinkertaisin on ehkä kamerarullatekniikka. Nuori etsii puhelimestaan kuvan, joka jotenkin kuvastaa häntä. Siitä saa kertoa, mutta ei ole pakko. Siitä voi myös kirjoittaa. Kun kiinnostuksen kohde löytyy, on helpompi näyttää, että hei, kirjastossa on tällaistakin”, Tarja Rajala tähdentää.
”Vetäjä voi ehdottaa jotakin, mutta nuoret valitsevat itse teeman. Se voi olla vaikka tietokilpailu. Työpajoissa voidaan myös kirjoittaa tai lukea, mutta kaikki on vapaaehtoista. Vetäjä tekee aina itse mukana, koska tavoitteena on ryhmäytyminen, joka johdattaa tekstien ääreen. Sitä kautta voi herätä kiinnostus lukemiseen.”
Sanataidepajoissa nuoret kirjoittavat mitä haluavat: rap-tekstejä, rocklyriikoita, jännitystä tai kauhua sisältäviä juttuja. Usein he myös jakavat tekstejä toisilleen.
Aina ryhmän vetäminen ei ole helppoa. Tarja Rajalan tiukin paikka on ollut ehkä se, kun hän kohtasi työttömän nuoren miehen, jolla oli ”kädet puuskassa” -asenne: hän ei lukenut mitään, katsoi vaan leffoja, mutta ei halunnut koskea kirjaston valikoimiin. Hän ei myöskään halunnut kirjoittaa mitään.
”Miehen ainoa haave oli se, että hän voisi ostaa hienon urheiluauton ja ajaa sillä lujaa poliisia pakoon. Siihen oli ehkä hieman vaikeaa samaistua.”
Yllättäen mies tuli myöhemmin kertomaan, että oli käynyt hankkimassa kirjastokortin ja halusi jatkaa ryhmässä, koska siellä oli kiinnostavaa ja siellä tapasi ihmisiä. Jotakin oli tapahtunut – hänet oli kuultu ja nähty omana itsenään, tuomitsematta. Ehkä sitä kautta vastustus kirjastoa kohtaan oli sulanut.
Lukemattomia syitä
Lukulux-kirjaan on kerätty myös taustatietoa lukemattomista: keitä he ovat, miksi he eivät lue ja miten digitaalinen maailma vaikuttaa lukemiseen.
Lukemattomuuden taustalla voi olla keskittymishäiriöitä, erilaisia lukihäiriöitä, diagnooseja, kehitysvammaisuutta, mielenterveyden häiriöitä ja syrjäytymistä. Kaikissa tapauksissa heikko lukutaito rajoittaa ihmisen elämää.
Oikeastaan Tarja Rajala on huolissaan kaikista toisen asteen opiskelijoista. Siinä kohdassa nuoret useimmiten lopettavat kirjastossa käymisen.
”Kohderyhmä on laaja. Siihen kuuluu ihmisiä, jotka eivät ehkä ole viihtyneet koulussa, heitä ei ole kuultu eikä nähty. Heitä on houkuteltava kirjastoon lempeästi ja ystävällisesti. Klassikko tappaa lukuhalut.”
Rajalan mielestä on ihan sama, mitä ihminen lukee, pitkää vai lyhyttä, kevyttä tai vakavaa, fiktiota tai tietoa ja onko kädessä kirja vai puhelin. Lukijaksi voi myös tulla minkä ikäisenä tahansa.
”Isäni ei ollut koskaan lukenut kirjoja, mutta ostin hänelle 81-vuotislahjaksi sota-ajasta kertovan tietokirjan. Hän luki sen tarkasti ja piti sitä hyvin mielenkiintoisena. Sen jälkeen olen ostanut hänelle kirjan joka joulu ja nykyään hankin jo keväisin toisen. Koskaan ei ole liian myöhäistä saada ihmistä lukemaan.”
Lukemattomia on kaikkialla. Mutta miten Lukulux saadaan toimimaan pienissä kirjastoissa, joissa on töissä ehkä vain yksi tai kaksi kirjastolaista?
”Sitä voi soveltaa isoon ja pieneen, koska kaikki perustuu kumppanuuteen. Voi tehdä vaikka niin, että ryhmää vetää kaksi ensimmäistä kertaa yhteistyötahon ihminen ja kirjastonhoitaja ottaa ryhmän vastaan sitten kirjastossa.”
Lukulux-käsikirja löytyy osoitteesta lukulux.fi
