Kirjasto Helsingin ytimessä on avoin kaikille, mutta sitä käyttävät vain harvat.
Arkadianmäen rappusia astelevat uunituoreet kansanedustajat. Eduskunnassa tieto on valtaa, mutta mistä kansanedustajat saavat tietonsa? Eduskunnan sisäisen tietopalvelun päällikkö Antti Rautava ja kirjaston tietoasiantuntija Sirkka-Liisa Korkeila tarjoavat valtakunnan korkeimmille päättäjille pääsyn periaatteessa kaikkeen työssä tarvittavaan tietoon.
Heillä on hyviä uutisia: jokaisella uudella edustajapolvella on lähtökohtaisesti edellistä paremmat tiedonhankinta- ja digitaidot.
Koko maan koulutustason nousu näkyy kansanedustajissa, vaikka edustajien taustat ovatkin toisistaan erilaisia.
“Väitellyt tohtori on harjaantunut tiedonhakija. Jonkun edustajan aiemmassa työssä tiedonhaulla ei ollut roolia”, Korkeila sanoo.
Monipuolinen kirjasto
Eduskunnassa on monipuoliset kirjasto- ja tietopalvelut. Kirjasto tarjoaa koulutusta, aineistoja, tieto- ja kaukopalvelun.
Kun vaalit on käyty ja valtakirjat vahvistettu, alkaa uusien tulokkaiden perehdytys. Koulutusta on tarjolla paljon.
Kansanedustajien arki on kiireistä, joten kirjastoa käyttävät useimmiten avustajat.
“Avustaja on avainasemassa tiedonhankinnan suhteen. He ovat nykyään osaavia”, Korkeila kertoo.
Fiksu kansanedustaja palkkaa pätevän avustajan, varsinkin jos omat tiedonhakutaidot eivät ole timanttiset.
Kirjaston tietopalvelusta kysytään usein kirjallisuutta. Lisäksi sitä pyydetään tekemään faktantarkistusta tai etsimään tiettyä tilastoa.
Sisäinen tietopalvelu
Kirjaston tietopalvelun lisäksi kansanedustajien käytössä on toinenkin tiedon lähde: sisäinen tietopalvelu. Se tekee mediaseurantaa ja laajempia selvityksiä ja laskelmia. Tiimiin kuuluu juristeja, sote-asiantuntija ja ekonomisteja.
Tietopalvelu tekee myös laskelmia, joiden avulla eduskuntaryhmät voivat arvioida suunnitelmiensa vaikutusta ihmisten elämään.
Tällaisia asioita sisäisessä tietopalvelussa mietitään: Mitä jos palautamme opintorahan vuoden 2016 tasolle, kuinka paljon budjetti kasvaa? Entä jos lapsilisää korotetaan yksinhuoltajilla 11 euroa?
Laskelmapalvelu on suosittu. Sen avulla oppositioryhmät valmistelevat varjobudjettejaan. Lisäksi tietopalvelussa tehdään mikrosimulointia, jossa arvioidaan, kuinka esimerkiksi muutokset verotuksessa vaikuttavat kotitalouksien tuloihin.
Sisäiseen tietopalveluun jätetään vuosittain noin 1300 toimeksiantoa. Aiheet vaihtelevat paljon.
“Toimeksiantojen määrä on pysynyt suunnilleen samana, mutta ne ovat muuttuneet entistä haastavammaksi”, Antti Rautava kertoo.
Yleisimmin kysytään talouteen tai sote-palveluihin liittyviä tietoja. Kysymyksiin vastataan nopeimmin samana päivänä, mutta pisimmät selvitykset vaativat viikkojen työn.
Sisäiseltä tietopalvelulta voi kysyä asioita luottamuksellisesti, sillä toimeksianto ja vastaus tulevat julkiseksi vasta, jos tilaaja itse viittaa asiaan julkisesti. Epämieluisan selvityksen voi siis rauhassa unohtaa pöytälaatikkoon.
Etäisyyttä poliitiikkaan
Toisinaan kansanedustajat levittävät valeuutisia räjähtävistä lepakoista tai ulkomaalaisten kalliista lastenvaunuista. Silloin iskee epäilys. Eivätkö kansanedustajat osaa arvioida tiedon todenmukaisuutta?
Sekä Korkeila että Rautava muistuttavat henkilövaalin luonteesta. Jatkopestiä haluavien on säännöllisesti “nostettava nokkaansa”, eli saatava näkyvyyttä omassa vaalipiirissä ja nopeaa reagointia vaativassa mediassa.
Huomion voi napata raflaavilla otsikoilla.
“Virheelliseen tietoon kompastuminen on inhimillistä”, Korkeila lohduttaa.
Rautavan mukaan tietoa kuitenkin arvostetaan eduskunnassa paljon, mutta vaikeissa asioissa näkökulmia on useita. Kansanedustajien niskaan hengittävät myös lobbarit.
“Tutkittua tietoa on saatavilla enemmän kuin koskaan ja sitä myös käytetään paljon. Mutta koska asiat harvoin ovat yksioikoisia, haaste piilee tiedon tulkinnassa ja siinä, miten tieto yhdistyy edustajan arvomaailmaan”, Rautava kertoo.
Tiedolla myös tehdään politiikkaa. Sisäinen tietopalvelu haluaa kuitenkin säilyttää politiikkaan etäisyyden.
“Sopivaa vastausta meiltä ei voi pyytää”, Rautava muistuttaa.
Ikuinen haaste eduskunnan tietopalvelulle ja kirjastolle on se, kuinka kansanedustajat hahmottavat tiedon ja miten tieto jalostetaan parhaiten päätöksenteon tueksi.
Tätä pohditaan juuri käynnistyneessä hankkeessa, johon Sitra tuo tekoälyosaamista. Tekoälyn avulla on esimerkiksi tarkoitus tehdä nykyistä tehokkaampaa mediaseurantaa.
Kirjastossa puolestaan on juuri aloittanut e-aineistoihin keskittyvä kirjastovirkailija. Diginatiivit ovat jo uurnilla, joten Korkeila ennustaa heidän olevan pian myös eduskunnassa.
Korkeila toivoo, että ihmiset löytäisivät entistä paremmin eduskunnan kirjastoon. Erityisesti opiskelijoita kaivattaisiin lisää.
