Kirjastoammattilainen Erkki Lounasvuori vastasi tuntureiden kutsuun ja lähti töihin Muonioon. Hän saattaa olla koko maailman ainoan kalakirjaston kirjastonhoitaja.
Kun Erkki Lounasvuori astui ensimmäisen kerran sisään Kalakirjastoon, vastassa oli kaaos. Joka paikka pursusi banaanilaatikoita. Sekamelska olisi saattanut käännyttää monet takaisin.
Lounasvuori kuitenkin piti hirren ja puun tuoksusta, jota tulvi sieraimiin uudessa rakennuksessa.
”Täällä on ihmisen hyvä olla.”
Sanat vain tulivat Lounasvuoren suusta.
Takana oli tuhat ajokilometriä Helsingistä Muonioon. Lounasvuori oli palkattu Kalakirjaston ensimmäiseksi kirjastonhoitajaksi ja hän oli perillä. Upouudessa hirsirakennuksessa keskellä metsää.
Kirjastossa oli 480 metriä kirjoilla täytettyä hyllytilaa ja valtava kasa laatikoita, joissa oli lisää kirjoja, lehtiä ja muuta materiaalia.
Onneksi Lounasvuori piti isoista haasteista, joissa ei ole valmista kaavaa. Ne sopivat hänen luonteelleen.
Lounasvuori aloitti aikakauslehdistä. Niiden järjestelyyn kului kolme viikkoa.
”Kun se urakka oli tehty, ajattelin että kyllä tästä vielä tulee kirjasto.”
Keräilijän kokoelma
Lounasvuoren tehtävä on siinä mielessä ainutlaatuinen, ettei toista pelkästään kala-aiheisiin teoksiin perehtynyttä kirjastoa ole tiettävästi koko maailmassa.
Ehkä vähän hullun idean takana on inarilainen kalamies Ari Savikko, joka on keräillyt kalastusaiheisia kirjoja 30 vuoden ajan.
Kun Savikon kodin ikkunalaudat ja vaatehuone olivat täynnä kirjoja, oli niille löydettävä uusi koti. Savikko päätti perustaa kirjaston.
Tontin antoi vuokralle Savikon appiukko kymmenellä eurolla vuodessa. Pari vuotta sitten Savikon Inarin kodista ajettiin 5 000 kiloa kirjoja Jerisjärven kupeeseen.
”Moni olisi toivonut siinä vaiheessa, että olisin pysynyt postimerkkien keräilyssä”, Savikko sanoo ja virnistää.
Lopulta kirjat olivat talossa, mutta niiden järjestyksessä ei ollut mitään logiikkaa. Savikko tarvitsi ammattilaisen silmät ja kokemuksen, jotta teokset saataisiin järjestykseen.
Kirjasto tarvitsi siis kirjastonhoitajan.
Helsinkiläinen Erkki Lounasvuori, 68, huomasi ilmoituksen ja kiinnostui.
”Ajattelin, että tällainen juttu tulee eteen vain kerran elämässä.”
Reissutyöstä mäntymetsään
Lounasvuori on kirjastoalan rautainen ammattilainen. Hän on tehnyt uran yleisissä kirjastoissa ja on ollut perustamassa Kaapelitehtaan Kirjakaapelia, maailman ensimmäistä internet-kirjastoa 1990-luvulla.
Hän työskenteli 15 vuotta valtakunnallisissa kirjastotehtävissä suunnittelijana. Reissupäiviä tuli yli sata vuodessa.
Kalakirjaston leivissä ei tarvitse enää matkustaa, vaan ennemminkin maadoittua Lapin maaperään.
”En osaa enää kaivata työyhteisöä tai reissaamista”, Lounasvuori sanoo.
Pohjoisen seudut olivat jo ennestään tuttuja. Aikaa on tullut vietettyä erityisesti Inarin lähettyvillä. Isä vei pienen pojan pilkille Inarijärvelle jo 2-vuotiaana.
Kalakirjaston näköalat palkitsevat luonnonystävän. Kirkkaalla ilmalla voi nähdä Keimiötunturin. Vähän matkan päässä alapuolella on jääpeitteen saanut Jerisjärvi. Ihmisiä seudulla on harvakseltaan. Lounasvuoren mukaan maisemat lumoavat kaikki kyläilijät.
Kesällä Lounasvuori on vaeltanut tuntureilla, talvella hiihtänyt. Hän kertoo pitävänsä kaikista vuodenajoista, myös kaamoksesta.
”Kaamoksen koen mieltä rauhoittavana ja samalla luovana olotilana.”
Uusi tietokanta
Banaanilaatikkovuoret katosivat vähitellen järjestelmällisellä työllä. Lounasvuoren työnkuvaan kuuluu kirjojen ja lehtien luettelointi kirjaston omaan tietokantaan. Pähkäilyä on aiheuttanut se, miten keräilijän kokoelman saa muotoiltua jonkinlaisen kirjastoluokituksen mukaiseksi.
”Teosten luokittelu UDK-luokituksen tai tieteellisyyden mukaan ei toimi. Tässä on pitänyt järkeillä ja huomioida myös keräilyharrastus”, Lounasvuori kertoo.
Lounasvuoren mukaan tietokannalla on tärkeä merkitys. Tietokanta löytyy myös Googlen kautta ja sieltä tulevat osumat sekä tietopalvelutehtävät ovat tärkeitä.
”Ajatuksena on, että jos tarvitsee tietoa kaloista, ensimmäisenä tulisi Kalakirjasto mieleen.”
Tietokannassa on nyt noin 26 000 nimekettä.
Kirjojen keräilyn aloittaneen Ari Savikon mukaan täydellisessä tietokannassa olisi arviolta 100 000 nimekettä.
On tärkeää, että tietokanta tulisi jossain vaiheessa valmiiksi.
Esineet tärkeitä
Tummat hirsiseinät kannattelevat vanhoja kalastukseen liittyviä tavaroita. Hyllyn päädyssä on vanha atrain ja seinällä riippuu entisajan kalaverkko. Vitriinissä on esillä aiemmin käytössä olleita virvelin keloja. Täytetty harjus komeilee vitriinin päällä.
Lounasvuorta epäilytti ensin, kuuluvatko esineet kirjastoon. Asiakkaiden avulla hän on ymmärtänyt esineiden roolin.
”Esineillä on visuaalinen merkitys, mutta ennen kaikkea myös tunnemerkitys menneisyyttä ajatellen.”
Etenkin vanhat kelat kiinnostavat keski-iän ylittäneitä kävijöitä. Heidän reaktioistaan huomaa, millaisia muistoja ne herättävät.
”Monet sanovat, että tuo on juuri se kela, johon säästin viikkorahoja kolme kuukautta 60-luvulla. Se on kiva huomata.”
Lounasvuori ajatteleekin, että myös esineet pitäisi lisätä tietokantaan kuvauksineen ja kuvineen. Se täydentäisi kirjaston roolia tiedon jakajana.
Kalakirjastoon tulvii viikoittain kysymyksiä tutkijoilta, kirjailijoita ja asiakkailta. Lounasvuori muistaa yhden varsin kinkkisen kysymyksen.
”Kysyjä halusi tietää, milloin viidakkokukon niskahöyheniä on käytetty ensimmäistä kertaa perhojen tekemiseen.”
Lounasvuori ja Savikko etsivät tietoa yhdessä. Viimein vastaus löytyi englanninkielisestä vapaa-ajan kalastuksesta kertovasta kirjasta.
Raha mietityttää
Tietopalvelun tulevaisuutta varjostaa epävarma rahoitus. Yksityinen Kalakirjasto on yleishyödyllinen yhdistys, jolla ei ole kiinteitä tuloja. Kaikki riippuu ulkopuolisesta rahoituksesta.
Joulun alla kaksikko iloitsi, kun muoniolaislähtöisen SDP:n kansanedustajan Johanna Ojala-Niemelän esitys Eduskunnan joululahjarahoista osoitettiin Kalakirjastolle.
Lounasvuoren työ jatkuu ainakin lokakuun loppuun. Sen jälkeinen aika on vielä arvoitus.
Savikko ja Lounasvuori ovat pohtineet yhdessä luovia rahoitusratkaisuja, kuten lehden tekoa ja matkailupalveluita Lounasvuoren haaveena olisi järjestää elämysviikko Kalakirjastolla.
”Kirjastoalalla on varmasti monia ihmisiä, jotka pitävät luetteloinnista. Jokainen saisi oman satsin luetteloitavaa. Vapaa-ajalla käveltäisiin tunturissa ja mentäisiin Arin opastamana kalareissulle”, Lounasvuori innostuu.
Aika näyttää, toteutuvatko ideat vai jääkö kirjasto elämään säästöliekillä.
Lounasvuoren mieli on kuitenkin tyyni. Pääkaupunkiseudulle hän ei aio palata.
”Lappi on jättänyt pysyvän jäljen minuun ja tavalla tai toisella suunnittelen elämäni jatkuvan näissä maisemissa.”
Työn jatkuminen on vielä epäselvää, yhden asian kalastaja Ari Savikko on luvannut Lounasvuorelle.
Savikko aikoo viedä Lounasvuoren Tenojoelle kalaan.
