Rokkarin elämä kiinnosti nykyistä kirjasto- ja kulttuurijohtajaa Janne Nevalaa enemmän kuin koulunkäynti.
Autereisessa kesäillassa luonnonsuojelualueen reunamilla on äänessä kaksi kirjastonjohtajaa.
Janne Nevalan (Liminka) ja Heikki Lahnaojan (Pyhäjoki) kirjoja esittelevä show on täydessä vauhdissa Hailuodon Teatterifestivaaleilla.
Nevala lukee otteita kirjastaan sekä laulaa kitaran säestyksellä. Lahnaoja esittää runopreformansseja. Näille keikoille Nevala on kaivannut jo pitkään, ja nyt yleisön eteen on jälleen päästy palaamaan.
”Kaverin kans on kiva esiintyä”, sanoo paljon soolokeikkoja tehnyt Nevala.
Edellisenä päivänä Nevala on palannut Kymi-Libri-tapahtumasta ajettuaan parin päivän aikana toistatuhatta kilometriä. Kymi-Libriä järjestää Reuna-kustantamo, joka julkaisi Nevalan romaanin Kirjastonhoitaja Topi Mullo vuonna 2015.
”Topi Mullo sijoittuu Hailuodon näköiseen saareen”, Nevala kertoo kirjastaan.
Kun kirja ilmestyi, Nevala otti virkavapaata työstään Limingan kirjasto- ja kulttuurijohtajana ja lähti 20 päivän turneelle, joka käsitti 20 esiintymistä eri kirjastoissa. Marraskuu painoi päälle ja ajomatkat pitkin pimeitä teitä olivat pitkiä. Turnee oli kuitenkin palkitseva.
”Kirjastot ovat hienoja esiintymispaikkoja”, Nevala kertoo.
”Harvemmin niissä humalaiset huutelee.”
Kapinointi oli helppoa
Humalaisten huudoista Janne Nevalalla on kokemusta toisen intohimonsa, musiikin myötä. Rockbändi Konihauta perustettiin Nevalan synnyinkunnan Taivalkosken yläasteen musiikkiluokassa 1980-luvulla. Lukion Nevala lopetti aikoinaan jo ensimmäiseen vuoteen. Syy oli selvä: Nevala halusi ennen muuta rocktähdeksi.
”Rokkihommat olivat kapinaa.”
Konservatiivisella Taivalkoskella oli helppoa olla kapinallinen.
”Halusin korvakorun, mutta paikallisessa liikkeessä sanottiin, etteivät miehet käytä korvakoruja.”
Nevalan isä oli sitä mieltä, ettei pojan sovi jäädä kotiin makaamaan. Niinpä hän otti Jannen apukuskiksi kuorma-autoonsa ajamaan soodaa Mustavaaran kaivokselle. Puolitoista vuotta kuormaa ajettiin joka toinen päivä ja ajomatkat venyivät usein kaksitoistatuntisiksi. Ura kuorma-auton apukuljettajana ei kuitenkaan vienyt voittoa soittohommista, mutta suhde isään kasvoi läheiseksi.
”Taivalkoski on mulle edelleen tärkeä paikka.”
Nuoruusvuosien Konihauta keikkailee nykyisin harvakseltaan, mutta nuo pari kolme keikkaa vuodessa ovat vanhan kaveriporukan juhlahetkiä.
”Keikan jälkeen on kiva juoda pari olutta ja miettiä että miksi sää soitit sillä tavalla. Tai no ei me mitään mietitä,” Nevala sanoo ja nauraa.
Keikoille kuuluu rock-henkeä uhkuvat maneerit.
”Ennen keikkaa mennään syrjemmälle ja korkataan jallupullo, annetaan läpyt ja huudetaan Konihauta”, Nevala kertoo keikkarutiinista. ”Tuommoinen hölmöily kuuluu olennaisena osana siihen kuvioon. Niillä keikolla en aja autoa!”
Rokkielämän kuvausta päätyi vuonna 2019 ilmestyneeseen Tietävätkö joutsenet että on sunnuntai -romaaniin. Nevala myöntää kirjan tapahtumien nojaavan todellisiin kokemuksiin, vaikka erojakin toki löytyy.
”Mun bändeissä on aina ollut jämptejä tyyppejä. Tai no ei kaikissa.”
Aina voi hitsailla
Oli rock-musiikin syytä, että englannin kieli alkoi kiinnostaa teini-ikäistä Nevalaa yhä enemmän.
”Soundi-lehti oli kuukauden kohokohta. Rokin kieli on englanti ja kaikki jännittävä tapahtui Brittein saarilla. NME:stä ja muista brittiläisistä lehdistä opin varhain mustan huumorin ja sanaleikit, joita käytän nyt kirjoissani”, Nevala muistelee.
Jätettyään apukuskin paikan isänsä autossa Nevala suuntasi Päijät-Hämeeseen. Hartolan kansaopistossa oli englannin kielen linja ja sinne Nevala lähti vuodeksi. Se oli ensimmäinen vuosi poissa kotoa. Kirjastoala kummitteli etäisenä mielessä ja Hartolan perään Janne Nevalaa kutsui merkonomikoulutus Joensuussa. Se reissu kesti kuitenkin vain yhden viikon. Jopa armeijassa hän oli viihtynyt kauemmin. Lopulta maailman kömpelöimpänä ihmisenä itseään pitävä Nevala lähti opiskelemaan metallisepäksi Piippolaan.
”Ajattelin että metalliseppä on kunnon miehen ammatti ja että kai sitä aina voi hitsailla.”
Hitsarin ura tyssäsi ennen kuin pääsi edes alkamaan, sillä tekstin tuottaminen ja kirjoittaminen oli alkanut kiinnostamaan yhä enemmän. Nevala hyvästeli Piippolan ja lähti opiskelemaan kirjoittamista kansanopistoon Kokemäen lähelle.
”Ala-asteella päätin, että eka musta tulee ammatilaisjalkapalloilija, sitten rokkitähti ja lopuksi kirjailija.”
Opistossa kävi paljon kirjailijavieraita, mutta tärkeintä oli, että siellä hän tapasi tulevan vaimonsa Eijan, jonka kanssa hän muutti Joensuuhun. Pian Eija lähti jatkamaan opiskeluja Kuopioon, Janne ei.
”Silloin ajattelin että enhän mää aina voi jonkun perässä mennä.”
Kääntäminen kutkuttaa
Musiikki muutti jälleen Janne Nevalan elämän suuntaa.
”Kaveri soitti Oulusta ja pyysi bändiin”, Nevala muistelee.
Rokkihommien lisäksi Nevala kävi vuodessa iltalukion ja pääsi lopulta opiskelemaan englantia yliopistoon. Vapaa-aikana hän oli vahtimestarina Oulun pääkirjastossa ja alkoi vähitellen tehdä myös asiakaspalveluhommia lainausosastolla sekä sivukirjastoissa.
Oman alansa töitä Nevala sai käännöstoimistosta. Käännettyään aikansa korkeapaineventtiilien manuaaleja hän suomensi näytteen New York Dolls -kirjasta ja lähetti aneluja muutamille kustantamoille. Like nappasi ideasta kiinni ja Nevala sai käännettäväkseen Keith Richardsin elämäkerran. Siinä hommassa meni viikonloput ja kesälomat. Toistakin kirjaa tarjottiin, mutta siihen ei ollut enää aikaa.
Kääntäminen kutkuttaa kuitenkin yhä. Jos Nevalan omalla Rokkimopo Kustantamolla olisi rahaa, kääntäisi hän Antony Mooren romaanin The Swap. Humoristinen jännäri kertoo jämähtäneestä sarjakuvaliikkeen myyjästä, joka vaihtoi aikoinaan koulun pihalla huikeaan arvoon nousseen Superman -sarjiksen ensimmäisen numeron pois.
Yhteys Likeen mahdollisti myös sen, että siellä kiinnostuttiin Nevalan ensimmäisestä omasta kirjasta Hammaskeijo. Otava kuitenkin osti kustantamon ja Hammaskeijo unohtui jonnekin.
”Teki mieli kirjoittaa kirja. Kirja sijoittuu Taivalkoskelle ja se piti saada julki, joten perustin oman Rokkimopo Kustantamon”, Nevala kertoo esikoisteoksena synnystä.
Hammaskeijo oli myös hyvästijättö Taivalkoskelle, jonka tunnetuimman kirjailijan, Kalle Päätalon perinteen jatkajaksi Nevala ei tunnustaudu. Romaani voitti kuitenkin Päätalo-instituutin Möllärimestaripalkinnon 2012.
Itkuisa satutunti
Kirjasto veti Janne Nevalan urasuunnitelmissa lopulta pisimmän korren. Nevala päättyi lastenkirjastovirkailijaksi Kempeleen kirjastoon, vaikka lastenkirjastotyö ei ehkä ensimmäisenä ollut mielessä.
”Kerran satutunnilla yksi poika pillahti itkuun.”
Vuonna 2011 Nevala valittiin Limingan kirjasto- ja kulttuurijohtajaksi. Harppaus virkamieheksi oli iso. Limingassa Nevala pääsi näkemään miten kunta toimii. Yllätyksiltä ei voinut välttyä. Pian johtajaksi tultuaan hän meni kunnanvaltuustoon perustelemaan miksi eläköityneen kirjastovirkailijan tilalle tulisi valita uusi.
”Yksi valtuutettu kysyi, että eikö se riitä, että kirjastossa on vartija.”
Kokemukset päätyivät lopulta Kirjastonhoitaja Topi Mulloon. Hankaluuksista huolimatta Nevala ymmärtää kuitenkin valtuutettuja.
”He ajattelevat kunnan parasta, mutta harva on ehtinyt perehtyä kirjaston toimintaan. Ja monet ajattelevat sitä vain välttämättömänä pahana. Kyllä saa hommia tehdä, että saa kirjaston äänen kuuluviin.”
Kaksoisrooli taiteilijana ja virkamiehenä ei ole aina helppoa. Kotikunnassa hirvittää mainostaa omia tekemisiä.
”Ihmiset ajattelevat, että siellä se kulttuurijohtaja taas tekee kulttuuria. Vaikka ei kai ne ajattele.”
Kaksoisroolista on Nevalan mielestä kuitenkin ehkä enemmän hyötyä kuin harmia.
”Kulttuurityöntekijäksi ei päädy sattumalta”, Nevala pohtii. ”Sen takia oon kirjasto- ja kulttuurijohtaja, kun harrastan kirjoittamista ja musan tekemistä.”
Limingassa syntyi myös Nevalan toinen bändi, Vaikeat Ihmiset United. Se on hyvin erilainen yhtye kuin joraamiseen keskittyvä Koninhauta.
”Tulin kerran rokkitreeneistä korvat soiden. Radiosta tuli Timo Kiiskisen Hullu Helena ja se oli niin kaunis, että alkoi itkettämään. Halusin tehdä sellaista itsekin.”
Nuorena Nevala piti ainoana mahdollisena laulukielenä englantia. Joensuussa asuessa hän tuli osallistuneeksi suomenkieliseen laulelmakilpailuun, kun luvassa oli oikein rahapalkinto. Jaettu voittosija tulikin. Suomi vakiintui sittemmin Nevalan omaksi ilmaisukieleksi. Vaikeista Ihmisistä Nevala halusi itselleenkin akustisen bändin, joka voisi esiintyä vaikka olohuoneessa ja jonka tekstejä voisi kuunnella.
”Soitettiin ravintolassa rokkikeikka, joka tuntui menevän tosi hyvin. Baaritiskillä joku kehui, mutta kysyi että millä kielellä sää lauloit.”
Taivalkoskelta lähtien Nevalan takkiin on jäänyt monen esiintyvän taiteilijan kokema ulkopuolisuuden tunne. Tarkkailijan asema antaa kuitenkin eväitä omiin teksteihin. Nevala tunnustaa pitävänsä silmällä ihmisiä ja tapahtumia.
”Jos näkee herkullisen tilanteen, on rikollista jättää käyttämättä se esimerkiksi kirjassa.”
Vetäytyvä virkamies
17-vuotiaana interrail-matka johdatti Janne Nevalan Mentoniin, Ranskan Rivieralle. Mentonissa yövyttiin linnan raunioissa. Englantiinkin päästiin. Siellä katosivat matkarahat varkaan mukana. Nyt romaani nimeltä Menton on muun muassa Helmet- ja OUTI-kirjastojen varatuimpien listalla. Se on huikea suoritus kirjalta, joka on käytännössä omakustanne. Nevala ei kuitenkaan aio jäädä lepäämään laakereilleen.
”Palo kirjoittamiseen ja musisoimiseen on entistä kovempi. Haaveilen matkailuautosta, johon voisi hypätä ja soittaa keikan jossain. Matkailuauto voisi toimia pienenä kirjakauppanakin. Olisi myös hienoa käydä esiintymässä jokaisessa Suomen kunnassa jossain kirjastossa.”
Esiintymispalostaan huolimatta hän pitää itseään enemmänkin introverttina. Lavalla Nevala on kuitenkin täysin kotonaan.
”Tykkään esiintymisestä, mutta se ei ole helppoa. Jaksan kaksi tai kolme tuntia sosiaalisuutta, mutta sen jälkeen on hyvä hypätä autoon ja päästä tien päälle omiin oloihin.”
Nevala pohtii itsekin omaa ristiriitaansa syrjäänvetäytyvän virkamiehen ja yleisön edessä viihtyvän rokkikukon välillä.
”Miksi mun pitää ängetä sosiaalisiin tilanteisiin? Siksi kun mun kirjat ja laulut on hyviä ja jokainen kaipaa hyväksyntää”, Nevala analysoi.
JANNE NEVALA
- Syntynyt 1966 Taivalkoskella
- Limingan kirjasto- ja kulttuurijohtaja
- Teokset:
- Hammaskeijo, 2011
- Kirjastonhoitaja Topi Mullo, 2015
- Kylän halki virtaa joki, 2017
- Tietävätkö joutsenet että on sunnuntai, 2019
- Menton, 2021
