Kirja on hyvin ajatuksia herättävä. Sydän, tunteet ja lakipykälät joutuvat lukiessa monesti ristiriitaan.
Esa Salmisen ja Saeed Warsamen yhteistyönä kirjoittama Mohammed, suomalainen pureutuu kolmen somalialaisen elämään – he kaikki toivovat saavansa Euroopasta ja Suomesta uuden, valoisamman tulevaisuuden itselleen sekä perheilleen.
Kirjaa voi tituleerata romaaniksi, mutta sen juonenkäänteisiin on liitetty pienten tietoiskujen verran maahanmuuttopolitiikkaa ja sen koukeroita. Kirjassa seurattavat Mohammed, Lool ja Zabra vain antavat kasvot tälle globaalille ilmiölle.
Kirjasta välittyy muun muassa se, miten Afrikan kurjuudessa elävät mieltävät Euroopan sinisilmäisesti pelastuksena. Monelta unohtuu, että uuteen kulttuuriin sopeutuminen ei ole lastenleikkiä ja oleskelulupaa voi joutua odottamaan paljon lupauksia kauemmin – ilman takuita sen saamisesta.
Mohammed nousee eräänlaiseksi päähahmoksi. Matkustettuaan Suomeen hän joutuu kätkemään todellisen elämänsä. Hänelle on neuvottu, millaisia valheita kertomalla oleskeluluvan saa helpoiten. Niinpä papereissa Mohammed onkin Abdulkadir, alaikäinen somalipoika. Todellisuudessa hän on jo parikymppinen nuori, joka haikailee ikäistään seuraa jouduttuaan Suomessa kuviteltujen ikätovereiden kanssa samalle luokalle. Kerrottujen valheiden muistaminen ja perheestä erossa oleminen ovat kova hinta maksettavaksi mahdollisesta oleskeluluvasta Suomeen.
Kirja on hyvin ajatuksia herättävä. Sydän, tunteet ja lakipykälät joutuvat lukiessa monesti ristiriitaan. Onko oikein, että saatuaan oikeuden muuttaa Suomeen Mohammedin perhe päättääkin jäädä kotimaahansa, mutta Loolin perhe, joka haluaa ja tarvitsee turvapaikkaa, ei saa lupaa tulla Suomeen? Onko oikein, että maahanmuuttajille tuputetaan tulevaisuutta ainoastaan lähihoitajan ammatissa, vaikka yksilön sisäinen palo ajaisikin yliopistouralle?
Kirja nostaa esiin monia kysymyksiä, joihin ei ole olemassa helppoja vastauksia.
