Saamen kieli herätettiin pohjoisessa eloon kielipesien avulla. Saamen elpyminen näkyy myös kirjastossa.
Inarin kirkonkylä on pieni. Kulttuurikeskus Sajoksen rakennus on helppo löytää. Tapaan Elle Maarit Arttijeffin, joka vie kierrokselle viisi vuotta sitten valmistuneeseen keskukseen.
Saamelaiskäräjien istuntosali on avara. Kahvila on hiljainen.
Sajos on Suomen saamelaisten hallinnon ja kulttuurin keskus. Keskuksesta löytyvät Saamelaisarkisto, kirjasto ja Saamelaisalueen koulutuskeskus.
Sajoksessa työskennellyt Arttijeff edustaa sukupolvea, joka on ylpeä saamelaisuudestaan. Hän opiskelee Norjan Kautokeinossa journalismia saameksi. Korkeakoulututkinto on kokonaan saamenkielinen. Sellaiseen ei Suomen puolella ole mahdollisuutta.
“On hienoa opiskella omalla kielellä”, Arttijeff sanoo.
Oppilasvaihto Kanadassa oli hänelle silmiä avaava kokemus.
“Meillä saamelaisilla on hyvin asiat verrattuna vaikka Kanadan alkuperäiskansoihin. Siellä heidän tilanteensa on hirveä. Paikallisten mielestä olen todella onnekas, kun voin opiskella saameksi, sillä heistä moni ei edes puhu omaa kieltään.”
“Saamen kieli elää. Kukaan ei ole sitä vienyt. Vaikka läheltä piti.”
Kielipesät tärkeitä
Saamen kielen asema on parantunut, mutta kieli on edelleen uhanalainen.
Sekä inarin- että kolttasaame olivat 1990-luvulla vähällä kadota, mutta ne saatiin elvytettyä. Eniten puhuttu saamen kieli on pohjoissaame. Sitä puhutaan laajasti myös Ruotsin ja Norjan puolella.
Tärkein syy kielten elpymiseen on kielipesätoiminta, jossa pienet lapset altistetaan kielelle, vaikka sitä ei puhuttaisi kotona. Kielipesiä on jo yhteensä kymmenen. Niitä on myös Helsingissä ja Oulussa.
Vuoden 1992 kielilaki takasi saamenkieliset palvelut saamelaisten kotiseutualueella eli Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa ja Sodankylän pohjoisosassa. Oikeudet eivät kuitenkaan aina toteudu, sillä saamea puhuvista viranomaisista on pulaa.
Erityisen tuhoisaa kielelle oli 1960- ja 70-lukujen suomalaistamispolitiikka, jonka tuloksena saamelaislapsia lähetettiin joukoittain sisäoppilaitoksiin. Omaa kieltä ei saanut puhua ja muutenkin syrjintä oli voimakasta. Syntyneen häpeän tuloksena menetettiin sukupolvi. Saamea ensimmäisenä kielenään puhuvien määrä romahti 1960-luvun jälkeen.
Palveluja saameksi
Utsjoen kunta on Suomen ainoa enemmistöltään saamenkielinen. Kirjasto- ja kultturitoimen johtajan Tuija Guttormin linja on se, että viestinnässä saame tulee ensin, sitten suomi.
“Ihmiset kokevat, että saamen kieli on arvossaan, etenkin kun ennen saameksi ei ole saanut palvelua”, hän kertoo.
Utsjoen kirjastossa on suuri kokoelma saamenkielistä kirjallisuutta ja myös saamenkokoelma, johon on koottu tietoa saamelaisuudesta monella kielellä. Kirjasto sijaitsee koulun yhteydessä, ja Guttorm on iloinen siitä, että opettajat käyttävät sitä paljon. Nämäkään asiat eivät yksin kuitenkaan riitä kulttuurin ylläpitämiseen.
“Tarvitaan elokuvia, multimediaa ja vaikka luontoon menemistä. Eiväthän koulumaailma ja oikeastaan kirjastokaan ole luonnollisia saamelaisille”, Guttorm sanoo.
Saamelaisilla on vahva tarinankerrontaperinne. Guttorm työskenteli ennen Inarin kirjastossa Sajoksessa, jossa hän oli mukana järjestämässä tarinankerrontafestivaalia. Sellaisia hän kaipaisi lisää.
Guttormin vastuulla on myös elokuvateatteri, joka on juuri avannut ovensa viiden vuoden tauon jälkeen. Hän on myös sosiaalisessa mediassa aktiivinen saameksi, koska haluaa näyttää että saamen kieli on elävä kieli.
“En lapsena oppinut saamea, koska vanhempani eivät koulusta tulleen häpeän takia halunneet puhua sitä minulle. En kuitenkaan anna sen masentaa, vaan puran tätä perintöä sillä, että käytän saamea mahdollisimman paljon.”
Muutakin tarvitaan
Oman vaikeutensa kielen ylläpitämiselle tuo se, että yli puolet saamelaisista asuu saamelaisalueen ulkopuolella, jossa kielioikeuksia ei ole turvattu. Lasten kielipesiin on pitkät jonot.
Elle Maarit Arttijeff uskoo, että Inarin Sajoksessa kokoontuvilla Saamelaiskäräjillä on suuri merkitys kielelle ja kulttuurille. Saamelaiskäräjät on Suomen saamelaisten korkein poliittinen elin, jolla on tosin vain neuvoa-antava rooli.
Arttijeff pitää hyvänä sitä, että on kulttuurikeskuksen kaltaisia paikkoja, joissa saamelaisuudesta voi tulla hakemaan tietoa. Esimerkiksi hän mainitsee paljon keskustelua herättävän kulttuurisen omimisen. Sitä on esimerkiksi tekaistujen gáktien eli lapinpukujen käyttö.
“Sajoksessa voi vaikka kysyä joltakulta saamelaiselta, että onko tätä soveliasta käyttää tai miten tämä pitäisi pukea.”
Korjaus: Jutun aiemmassa versiossa kerrottiin, että pohjoissaame on virallinen saamen kieli. Näin ei kuitenkaan ole.
