Etusivu> Kirjastolehti > ”En vinkkaa kehnoa kirjaa”

”En vinkkaa kehnoa kirjaa”

Kapula kiertoon -sarjassa vuorossa kirjastovirkailija Sirpa Pukkinen Seinäjoelta.

Kirjastolehden numerossa 1/14 Tuija Vahtero Hämeenlinnasta heitti kapulan Sirpa Pukkiselle Seinäjoelle ja kysyy:

Miten Kirjavinkkipiiri toimii?

Piiri kokoontuu kerran kuukaudessa torstai-iltaisin heti kirjaston sulkemisen jälkeen.  Vinkkaamme ja juttelemme Apilan mukavissa keinutuoleissa noin puolitoista tuntia kerrallaan. Piiriä emännöivien kirjaston työntekijöiden joukko kasvaa nyt keväällä yhdellä eli seitsemään. Olemme pareittain vuorotellen vetovastuussa ja esittelemme valitsemamme kirjat ennalta sovitussa järjestyksessä. Piiriin osallistuvat voivat halutessaan tuoda oman suosikkikirjansa vinkattavaksi.

Miten valitsette vinkattavat kirjat?

Kukin vinkkari valitsee kirjansa itsenäisesti.  Merkitsemme kuitenkin yhteiseen listaan vinkkausaikomuksemme sitä mukaa kun ne selviävät.

Jotta kirjan lukemiseen voi antaa sytykkeitä muille, on sen sytytettävä ensin vinkkari. Ainakin itse valitsen sellaisia teoksia, jotka eivät ole jättäneet kylmäksi vaan tehneet tunnetasolla vaikutuksen antamalla samaistumismahdollisuuden tai toisinaan myös ahdistaen tai ärsyttäen. Kehnoksi kokemaani tai löperösti suomennettua kirjaa en mielelläni vinkkaa. Sisällön sen sijaan ei tarvitse noudatella omia arvojani, koska erilaisiin näkökulmiin on kiinnostava perehtyä.

Ovatko tapahtumaan tulijat vakikävijöitä vai vaihtuvaa väkeä? Sekä että. Mukavaa vaihtelua ovat joinain vuosina tuoneet Seinäjoella kirjastoalaa opiskelevat nuoret, joiden kurssiohjelmaan Piiriin osallistuminen on sisältynyt.

Miten vinkkaus vaikuttaa lainaukseen? Piirissä vinkatut kirjat lähtevät usein kuulijoiden mukaan saman tien, ellei niistä ole varauksia.  Lisäksi piiriläiset saavat listan vinkatuista kirjoista mukaansa, joten heidän on helppo lainata tai varata niitä myös myöhemmin. Listoja kopioidaan jakoon muitakin lukuvinkkejä kaipaavia asiakkaita varten.  Piiriä varten laatimiamme vinkkejä julkaistaan usein myös kirjaston blogissa.

 

***********************

Nakkaan kapulan Kauhavalle kirjastonhoitaja Paula Hautalalle. Olen kiinnostunut siitä, miten hän on hyödyntänyt samassa ryhmässä Seinäjoella hankkimaamme kirjasto- ja tietopalvelualan tradenomin koulutusta työssään.

 

1)  Missä tehtävissä olet toiminut valmistumisesi jälkeen?

2)  Millaisia töitä ja tehtäviä sinulla on tällä hetkellä Kauhavan kirjastossa ja mitkä niistä koet itsellesi mieluisimmiksi?

3)   Kuinka hyvin opiskeluaikanasi hankkimasi tiedot ja taidot ovat vastanneet työelämän vaatimuksia?

4)  Millaista täydennyskoulutusta olet hankkinut ja mistä kirjastoalan osa-alueesta toivoisit saavasi lisätietoa maakunnallisissa tai valtakunnallisissa koulutuksissa?