”ÄITI sitten kun sä ostat mulle sen älypuhelimen, niin mä alan tubettaa ja bloggaa ja musta tulee kuuluisa!” 4. luokkalainen tyttäreni intoili. Mitä teki keski-ikäinen äiti? AHDISTUI.
”ÄITI sitten kun sä ostat mulle sen älypuhelimen, niin mä alan tubettaa ja bloggaa ja musta tulee kuuluisa!” 4. luokkalainen tyttäreni intoili. Mitä teki keski-ikäinen äiti? AHDISTUI.
KAUHUKUVAT vilistivät silmissäni: pieni tyttöni keikistelemässä Instagramissa ”duckfacena” eli törröhuulin ja asettamassa itsensä alttiiksi netin julmalle lynkkausmentaliteetille. Myöhemmin nolaamassa itseään julkisesti Hottis-sarjan nuorten tapaan ja aikuisena syyttämässä minua siitä, miksi en suojellut häntä itseltään.
OLEMME ikätovereiden kanssa monesti kiitelleet onneamme, ettei meidän nuoruudessamme ollut älypuhelimia kameroineen. Luojan kiitos kasvukipujamme ei ole ikuisesti tallennettu nettiin jälkipolvien naurettaviksi.
OLIN jo karjumassa kitarisat heiluen: SAAT ÄLYPUHELIMEN VAIN KUOLLEEN RUUMIINI YLI! kunnes ymmärsin ensin hengitellä ja kysyä, mitä tytär sinne Youtubeen tai blogiinsa laittaisi.
”NO esimerkiksi (akrobaattisia) temppuja ja haasteita.”
Ja saanko tarkistaa videot ja tekstit aina ennen julkaisua?
”Saat.”
Verenpaine aleni tässä vaiheessa lähelle alkutilannetta.
AIKA usein olen tuntenut itseni digijääräksi, koska olen sinnikkäästi kieltäytynyt ostamasta tyttärelle älypuhelinta (vaikka KAIKILLA muillakin on) enkä ole antanut käyttää nettiä valvomatta tai ilman K-18-suojausta.
Siksipä olin varma, että saisin näpäytyksen 28-vuotiaalta koodaajaguru Linda Liukkaalta, jota haastattelin tähän tuoreeseen numeroon.
Kun Linda kertoi saaneensa 8-vuotiaana isältään tietokoneen käyttöönsä saatesanoin: ”temmellä vapaasti, et voi millään saada sitä rikki”, tunsin syyllisyyden piston. Pilaanko tyttäreni tulevaisuuden? Kaikki muut lapset oppivat diginatiiveiksi ja hän jää rannalle ruikuttamaan?
LINDA taisi aavistaa mitä ajattelin, koska hän lisäsi perään ettei tänä päivänä antaisi 8-vuotiaan seikkailla yksin netissä. Sen sijaan hän antaisi lapsen leikkiä ja kartuttaa mielikuvitusta lukemalla kirjoja.
SELVÄKSI tuli, että tulevaisuudessa koodaustaito on tärkeää. Tämä varttuva sukupolvi tulee valmistumaan sellaisiin ammatteihin, joita ei ole vielä olemassakaan. Moni nykyinen työ katoaa tai muuttaa muotoaan sähköiseksi.
JOTEN heti, kun lähikirjastossa alkaa lasten koodauskurssi, ilmoitan sinne tyttäreni. Sitten hän voi alkaa koodata, tubettaa ja blogata kaikkea hienoa ja omaperäistä. Minä seuraan sivusta ja kannustan. Sitä ennen käymme lainaamassa kirjoja ja kartuttamassa henkistä pääomaamme.
