Tutkija Penni Pietilä haluaa, että nuorille tarjottaisiin monipuolista ja yllättävää kirjallisuutta.
Ammattikoulujen äidinkielen ja suomen opetusta tutkinut Penni Pietilä toivoo, että kirjastot lisäisivät yhteistyötä ammattikoulujen kanssa lukutaidon edistämiseksi.
Yhteistyö ammattikoulujen ja kirjastojen välillä saattaa olla usein vähäistä. Kirjastojen vierailut ammattikouluihin voivat olla kertaluontoisia ja pistemäisiä, jolloin opiskelijoita ei juuri kohdata eikä opiskelijoilla synny tarttumapintaa kirjoihin, lukemiseen tai kirjaston palveluihin.
Pietilä ajattelee, että yhteistyö voisi parhaimmillaan olla kirjaston ydintä. Kirjaston avulla ammattikoululainen voisi saada kokemuksen, että hän kelpaa muuallekin kuin verhoilemaan tuoleja.
Äidinkieli vähäistä
Penni Pietilän tuoreehko väitöskirja sai runsaasti julkisuutta viime keväänä. Tutkimusta varten hän osallistui varsinkin auto- ja rakennusalan opiskelijoiden äidinkielen- sekä suomen opetukseen ammattikouluissa.
Väitöskirjan tulokset aiheuttivat julkisuudessa keskustelua. Äidinkielen- ja suomen opetus on ammattikouluissa typistetty käytännössä minimiin. Opinnot keskittyivät lähinnä työn suorittamisessa välttämättömiin tekstitaitoihin.
Tutkimuksesta välittyy kuva, että yleissivistävä opetus, lukutaidon kehittäminen sekä eväiden tarjoaminen kansalaiskeskusteluun tai yhteiskunnalliseen osallistumiseen eivät näyttele ammattikoulun äidinkielen- tai suomen opetuksessa kovinkaan merkittävää roolia.
Pitkä kehitys
Ammattikoulujen vähäisen äidinkielen opetuksen taustalla vaikuttaa reformi, jota ajoi Juha Sipilän (kesk.) hallitus. Tuolloin ammattikoulutus uudistettiin työelämälähtöiseksi, ja samalla kaikki työssä välittömästi hyödytön karsiutui opetuksesta pois.
Pietilä kävi läpi äidinkielen- ja suomen opintojen opetussuunnitelmia 1970-luvulta tähän päivään. Niiden perusteella opetuksen tavoitteita, sisältöjä ja opetustuntimääriä on vähennetty ammattikouluissa jo vuosikymmenien ajan. 1980-lukuun verrattuna opetusta on jäljellä vain kolmannes.
Puolet amikseen
Opetuksen niukkuus koskettaa merkittävää osaa nuoria. Noin puolet ikäluokasta valitsee ammattikouluopinnot.
Pietilän mielestä olisi tärkeää, että myös ammattikoulussa opetettaisiin kansalaistaitoja. Heikot lukutaidot voivat tehdä opiskelijasta hyvin haavoittuvan, mikäli hän joutuu esimerkiksi myöhemmin vaihtamaan ammattiaan.
Huolipuhe keskiluokkaista
Huolipuhetta nuorten lukutaidon rappeutumisesta käydään kyllä julkisuudessa paljon, mutta Penni Pietilän mukaan huoli on keskiluokan puhetta itselleen.
“Ammattikoulujen osaamisperusteisuus ja osaamispuhe tuottavat kehyksen, ettei amislaisten tarvitsekaan olla kovin tekstitaitoisia. Ikään kuin niukat tekstitaidot eivät olisi ongelma duunarille. Ajatellaan, että heillähän on se osaaminen, vaikkapa auton renkaiden vaihtaminen tai muu manuaalinen työ. Minusta tämä ei ole koulutusjärjestelmän tavoitteena ok. Duunarilla on muutakin elämää kuin työ”, Pietilä sanoo.
Kouluvastainen häkki
Pietilän mielestä poikavaltaisilla, maskuliinisilla tekniikan aloilla vallitsee työväenluokkainen eetos. Äidinkielen luokassa Pietilä kuvaa ilmiötä “kouluvastaisen maskuliinisuuden häkiksi”.
”Kirjastot lienevät kulttuurisen merkityskuorman mielessä lukemisen ja äidinkielen oppiaineen kyljessä. Feminiinisiä, pölyisiä, akateemisia, jotain vierasta tai luotaantyöntävää”, Pietilä sanoo.
Hän korostaa, että tätä häkkiä eivät lähtökohtaisesti rakenna opettajat tai opiskelijat.
Taustalla on koulutuspolitiikkaa, jota määrittää stereotyyppinen ajatus amisopiskelijasta. Sellainen kaipaa äkkiä koulunpenkiltä palkkatöihin ja inhoaa tekstien kanssa toimimista.
”Maskuliiniseen duunarityöhön suuntautuva opiskelija ei ole stereotyyppi tai monoliitti. Ja silloinkin kun on, opiskelija sekä ansaitsee että tarvitsee horisontteja monenlaiseen teksteillä toimimiseen,” Pietilä sanoo.
Tärkeä tehtävä
Pietilä korostaa, että äidinkielen opetuksen vähäinen taso ammattikouluissa ei ole suoraan koulutuksen järjestäjien, opettajien tai opiskelijoiden vastuulla. Koulut toimivat niillä resursseilla ja puitteilla, joita niille on asetettu.
Äidinkieleen tai suomen kielen opettamiseen on oppitunteja käytössä tyypillisesti kourallinen, ja paine tehokkaaseen arvioitavien suoritusten etenemiseen on kova. Kirjastovierailun katsotaan toteuttavan työssä tarvittavaa hyödyllisyyttä heikosti. Äidinkielen opettajan kirjastoon tuomia opiskelijaryhmiä ei välttämättä paljoa näe.
Pietilä kannustaa kirjastoja pohtimaan, mitä kirjastomaista ne voisivat tarjota ammattikouluille ja opiskelijoille. Kirjoja ja lehtiä, eli toisin sanoen tekstiä ja lukemista.
Enemmän läsnäoloa
Pietilä toivoo, että kirjastot olisivat enemmän läsnä ammattikoulujen arjessa. Samaan aikaan hän korostaa olevansa hyvin tietoinen kirjastojen niukoista resursseista.
Toiveen toteuttaminen ei ole helppoa myöskään siksi, sillä ammatillinen opetus on tyypillisesti epäsäännöllistä. Päivät ovat keskenään erilaisia ja lisäksi kouluarkea katkovat pitkät työssä harjoittelut. Pietilä arvelee, että sattumanvaraisilla vierailuilla kirjastot tuskin tavoittavat opiskelijoita.
Sen sijaan kirjastoauton kaltainen päivystys ammattikoulujen läheisyydessä, esimerkiksi lounasaikaan, voisi toimia. Pietilä uskoo, että tämä olisi hyvä hetki altistaa nuoria kirjaston palveluille.
Myös viihtyisyyteen kannattaa panostaa. Kirjastotyöntekijöiden läsnäololla, kahvitarjoilulla ja hengailua tukevalla ympäristöllä tehdään kirjastoa ja lukemista lähestyttäväksi.
”Kirjastolaisen ei tarvitse kosiskella teeskentelemällä nuorisolaista. Sen sijaan voi tervehtiä ja sanoa, että kiva kun tulit, kiva tavata,” Pietilä muistuttaa.
Hyvässä lykyssä joku löytää myös kiinnostavaa ja mielekästä luettavaa.
Monipuolista lukemista
Pietilä kannustaa kirjastoja miettimään myös sitä, minkälaista aineistoa ne tarjoavat ammattikoululaisille. Stereotypioita ja maskuliinisuuden häkkiä vahvistavia aineistoja kannattaa välttää. Esimerkiksi seksiä, väkivaltaa ja päihteidenkäyttöä kuvaavia kirjoja ei välttämättä kannata tyrkyttää miesvaltaisilla aloilla opiskeleville nuorille.
Kirjastojen ei tarvitse Pietilän mukaan myöskään kumartaa ammattikoulujen työssä kohti pelkästään hyödyllistä luettavaa. Kirjastot voisivat olla monipuolisen lukemisen puolella ja nähdä amislaiset kanssaihmisinä.
Pietilän mukaan kirjastot voisivat tarjota vastahankaan menevää aineistoa, eli sellaista, joka ei liity myöskään ammatilliseen koulutukseen. Näin tarjottaisiin nuorille myös muita virikkeitä kuin mitä koulu tarjoaa.
“Me tiedämme, että lukeminen paranee vain lukemalla.”
