Etusivu> Ajankohtaista > Kiitos kirjasta -palkinto Minna Rytisalolle

Kiitos kirjasta -palkinto Minna Rytisalolle

Rytisalon romaani Lempi on vahva ja eheä esikoisteos.

Kiitos kirjasta -mitali myönnetään Minna Rytisalolle romaanista Lempi. Palkinto jaetaan lauantaina 22. huhtikuuta klo 15 Helsingissä Suomalaisessa kirjakaupassa (Aleksanterinkatu 23), jossa juhlitaan Kirjan ja Ruusun päivää.

Palkinto luovutetaan kotimaiselle kirjailijalle, jonka edellisenä vuonna ilmestynyt suomen- tai ruotsinkielinen kaunokirjallisuuteen kuuluva teos on ollut erityisen virikkeitä antava.

Palkinto kertoo, minkälaisia teoksia arvostavat lukijat, jotka työssään esittelevät kirjallisuutta. Usein alan ammattilaiset haistavat trendejä ja tulevat tekijät ennen valtajulkisuutta.

Palkintolautakunnan perustelut

“Minna Rytisalon romaani Lempi on harvinaisen vahva ja eheä esikoisteos. Taitava kirjailija on luonut teokseen pitkien, polveilevien virkkeiden kuljettaman hienon kielen. Tarina on kerrottu voimakkaasti, mutta samalla aistikkaan vähäeleisesti ja asioita jätetään auki lukijankin pohdittavaksi.

Teoksen henkilöitä ajava polttavien tunteiden vimma näyttäytyy elävästi kuvattuna. Kolmen kertojahahmon tarinoiden pohjalta muodostuu vähitellen kuva Lempistä, nuoresta naisesta, joka yrittää saada hyväksyntää ja tehdä parhaansa kotirintamalla. Sodan tapahtumat jäävät kirjassa kuitenkin lähinnä historialliseksi kehykseksi henkilöiden tuntemuksille, ratkaisuille ja heidän välisilleen suhteille. Romaanin rakenne on hallittu ja toimiva. Päätyttyään kirja houkuttaa lukemaan uudestaan, nyt uusin silmin.”

Kiitos kirjasta -palkinnon perustajat ja jakajat ovat Kirjakauppaliitto ry, Libro ry ja Suomen kirjastoseura ry.  

Ensimmäinen Kiitos kirjasta -palkinto jaettiin vuonna 1948. Palkinto on tunnustuspalkinto, joka käsittää mitalin ja kunniakirjan.     

Palkintolautakunta

Tuomas Aitonurmi, palkintolautakunnan puheenjohtaja, Suomen kirjastoseura 

Jäsenet: Marika Helovuo, Suomen kirjastoseura, Anna Vesterinen, Kirjakauppaliitto, Katariina Vuori ja Riitta Kähkönen Libro ry

Lisätietoja:

toiminnanjohtaja Rauha Maarno, Suomen kirjastoseura, , puh. 044 748 1801