Suomen kirjastoseura näkee, että hallituksen esitys hankintalain muuttamiseksi ei tuota tavoiteltuja säästöjä kuntatalouteen kirjastojen osalta. Toteutuessaan se johtaa päinvastaiseen lopputulokseen kolmasosassa suomalaisia kuntia ja aiheuttaa hätäisten kilpailutusten ruuhkan markkinoilla, joilla kilpailua ei ole.
Tästä aiheutuisi merkittäviä tappioita. Nykyisellään yhtiön toimintojen ja asiantuntijoiden keskittämisellä yhteiseen yksikköön on saavutettu merkittäviä kehittämis- ja kustannushyötyjä.
Esitetty säätely lopettaisi avoimen lähdekoodin kirjastojärjestelmän käyttäjilleen tuottamat palvelut ja vaikeuttaisi kuntien yhteistyötä. 106 kunnan yhteistä kirjastojärjestelmää ylläpitävä ja kehittävä palvelu loppuisi.
Kunnilla ei olisi mahdollisuutta ottaa uutta järjestelmää käyttöön siirtymäajan puitteissa eivätkä siten pystyisi tarjoamaan kokoelmiin liittyvää kirjastopalvelua kuntalaisille, lakisääteistä tehtävää ei pystyttäisi täyttämään.
Kirjastot ovat olleet uranuurtajia kuntarajat ylittävässä yhteistyössä eikä toimivia kustannustehokkaita malleja tule lakkauttaa.