Etusivu> Ajankohtaista > Ehdota jäseniä Kirjastoseuran hallitukseen

Ehdota jäseniä Kirjastoseuran hallitukseen

Seuran hallitukseen puheenjohtaja, 4 hallituksen jäsentä ja 3 varajäsentä.

Sinä toimelias ja näkemyksellinen henkilö, Suomen kirjastoseuran hallitus tarvitsee sinua!

Suomen kirjastoseura on avoin ja sitoutumaton järjestö, valtakunnallinen ja kansainvälinen toimija, joka edistää yleisen kirjaston toimintaedellytyksiä. Seuran hallituksen toiminta pohjautuu seuran strategiaan, jonka mukaisesti hallitus tukee ja kehittää kirjastoja eri puolilla maata yleisiä kirjastoja koskevan lain hengessä. Hallituksen tehtävänä on myös kuunnella kirjastoalan toimijoita ja kirjastoja ympäröiviä yhteisöjä sekä pitää yllä vuorovaikutteisia suhteita päättäjiin.

Seuran hallitukseen kaivataan aktiivisia ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista, tuovat ajatuksensa julki ja ovat yhteispelaajia. Sukupuolesi, uskontosi, ikäsi, puoluekantasi, koulutustaustasi tai kansalaisuutesi ovat sivuseikkoja. Tärkeämpää on, että haluat verkostoitua monimuotoisessa yhteiskunnassa ja olla luomassa uutta, innostavaa toimintaa kirjastojen ja kirjastonkäyttäjien hyväksi. 

Kirjastoseura arvostaa sitä, että koet yleisen kirjaston tärkeäksi ja haluat toimia seuran hallituksessa.

Helsingin Kulttuuritalolla (Sturenkatu 4) järjestettävässä vuosikokouksessa 5.6.2019 klo 17 valitaan Suomen kirjastoseuralle puheenjohtaja kaudelle 2020–2021 sekä hallitukseen neljä jäsentä (kaudelle 2020–21) ja kolme varajäsentä (kaudelle 2020).

Lähetä ehdokastiedot (ehdokkaan nimi, titteli, työpaikka ja kuva, ehdokkaan on oltava Kirjastoseuran jäsen) 5.4.2019 mennessä Kirjastoseuraan osoitteeseen .

Kirjastoseuran hallitus 2019: http://suomenkirjastoseura.fi/yhteystiedot/hallitus/