Jos kirjallisuuden tehtävä on auttaa meitä ymmärtämään maailmaa, niin ilmastokriisin kohdalla se on epäonnistunut. Me emme ymmärrä uhkan laajuutta tai nopeaa etenemistä emmekä siksi osaa suojautua siltä.
Intialaisen kirjailija Amitav Ghoshin mukaan ilmastokysymys on nykykirjallisuudessa aliedustettu. Ilmasto näkyy arkielämässä ja julkisessa keskustelussa huomattavasti enemmän kuin kirjoissa. Ilmiö on läsnä oikeastaan vain dystopioissa ja erityisessä ilmasto-scifissä eli cli-fi:ssä. Ghoshin selitys on, että nykyproosa on urbaania ja keskittyy henkilöhahmojen päänsisäiseen maailmaan.
Kirjallisuus on paikka kuvitella mahdollisia tulevaisuuksia. Siksi on hankala tilanne, että kirjojen tulevaisuuskuvia dominoivat dystopiat. Niissä maalaillaan väestön sääntelyä, vesipulaa, hirmumyrskyjä ja miljoonia Etelä-Euroopan aavikoitumista pakenevia. Kuumeneminen tarjoaa aineksia kauhuun. Laimeat puitteethan se antaisi, että fossiiliset kieltäneessä maassa ihminen paahtaa aurinkoenergialla leipänsä ja fillaroi töihin opettamaan lapsia lukemaan.
Kuten Ghosh muistuttaa: ilmastokriisi on myös kulttuurin ja mielikuvituksen kriisi. Jos emme osaa kuvitella muuta maailmaa kuin fosiilisen, niin jatkamme sen pyörittämistä kunnes tuhoudumme.
Pahimmillaan nykyproosa tarjoaa lukijalle pensaan johon työntää pää.
Joka kerta kun nykyaikaan tai lähitulevaisuuteen sijoittuva kirja esittää, että tarina on jatkumassa kuin ennenkin, se syyllistyy passiiviseen denialismiin. Siihen samaan maagiseen ajatteluun, jota meistä useimmat harjoittavat. Ja niin jatkamme esitystä, ettei mitään outoa tapahdu, vaikka Bagdadissa on enemmän lunta kuin Helsingissä, Piilaaksossa sataa tuhkaa ja Ruotsissa ilmavoimat pommittavat metsäpaloa.
Kunpa itse tietäisin, miten yhdistää ilmastokriisi romaanin kokoiseen tarinaan. Omassakin kirjassani aviohuolet kiilasivat ilmaston ohi. Planeetan laajuinen ongelma on tarinalle hankala taustakangas. Elinoloja uhkaava katastrofi ei tyydy statistin rooliin. Jos hahmoni olisivat sisäistäneet taivaanrannassa kajottavan maailmanlopun, olisivatko he keskittyneet enää niin antaumuksella kinaamaan seksistä?
Kirjallisuus ei voi panna hiilelle hintaa tai kieltää fossiilisia. Mutta sillä on tärkeä roolinsa ilmastokriisin ratkaisussa. Vaikka saisimme huomenna päästöt laskuun, niin jo tapahtunut lämpeneminen aiheuttaa tuhoa ja menetyksiä. Kirjallisuutta tarvitaan käsittelemään sitä surua. Kirjallisuus voi tuoda lohtua ja vertaistukea. Parhaimmillaan se voi auttaa meitä suhtautumaan muutokseen. Muuttumassa ei ole vai sää, vaan sen myötä kaikki tällä planeetalla elävä. Ja kun kuumenemisen vuoksi joudumme luopumaan paljosta, voimme lohduttautua sillä, että kirjallisuutta emme menetä.
