Jokea pitkin kuljetettavat kirjat tuovat apua heikosta lukutaidosta kärsivään Laosiin.
Lasten riemu kantautuu kauas joelle edessämme häämöttävän Phonsavangin kylän rannalta, kun pitkä, Aasiassa longboat-nimellä tunnettu veneemme puksuttaa ylävirtaan lähestyessään määränpäätä.
Tämä on Book Boat, kirjastovene, joka saapumisellaan riemastuttaa peruskouluikäisiä lapsia Laosin syrjäkylissä. Kyliin on hyvä kulkuyhteys vain Mekongia ja sen sivujokia pitkin.
Vene kiinnittyy rannan hiekkapenkkaan, jolloin lapset aloittavat perinteisen laosilaisen tervetulolaulun. Kirjastoveneen saapuminen tarkoittaa vapaapäivää kyläkoulusta. Pari opettajaa on saapunut rannalle oppilaiden kanssa. Joukossa on myös joitakin vanhempia sekä lapsia, joilla ei ole koulupukuja.
Luang Prabangin historiallisesta kaupungista aamulla lähtenyt veneemme on lastattu värikkäillä laon ja englanninkielisillä lastenkirjoilla. Kirjat on sijoitettu kankaiden taskuihin veneen molemmille laidoille.
Kirjastoveneen tuloa malttamattomina odottaneet kymmenet lapset ryntäävät jonoon päästäkseen istumaan tiiviisti veneen lattialle. Seuraavan tunnin ajan nuori mies Sinxai viihdyttää lapsia lukemalla ja herättämällä tarinat eloon huikealla huumorilla.
Pitkiä matkoja
Lukuhetkien jälkeen lapset saavat veneestä poistuessaan mukaansa koulutarvikkeita ja kirjoja, joita he joko jäävät lukemaan ryhmissä rannalle tai vievät lainaksi kotiinsa. Kirjat palautetaan veneeseen aamulla, kun kelluva kirjasto jatkaa matkaansa seuraavaan kylään.
Book Boat -projektin perustaja Bob Anderson ja Luang Prabangin kirjaston toiminnanjohtaja rouva Chantha Souliyasak seuraavat rannalla vilkasta toimintaa tyytyväisinä.
Vuodesta 1997 toimineella CLI-järjestöllä (Community Learning International) on käytössään kaksi kirjastovenettä. Yhteen veneeseen mahtuu tuhat kirjaa. Veneet saattavat tehdä viikonkin jokimatkoja.
Lisää veneitä kuitenkin tarvittaisiin.
Kyläläiset kertovat meille, kuinka viranomaiset tulivat ilmoittamaan asutuksen pakkosiirrosta. Joelle rakennetaan suurta patoa.
Kirjastovene ei pääse padon valmistuttua enää tänne suoraan Luang Prabangista.
”Näin on käynyt jo Mekongiin virtaavalla Nam Ou-joella. Siellä uusi pato on katkaissut kirjastoveneen ja muun jokiliikenteen kulkureitin,” Bob Anderson sanoo.
”Tämä tarkoittaa sitä, että meidän on pakko hankkia lisää veneitä liikenteeseen nyt patojen molemmin puolin.”
Lukutaito heikkoa
Kaakkois-Aasian köyhin maa Laos pyrkii nyt nopeasti kehittymään valjastamalla vesivoimaa, jota se myy sähkönä mm. Thaimaahan. Jonain päivänä tieverkosto ulottuu syrjäisimpiinkin kyliin, eikä jokiveneitä tarvita. Siihen on kuitenkin vielä vuosia aikaa, ja Laosin luku- ja kirjoitustaito säilyy alueen heikoimpana.
Bob Anderson, 80, uskoo luku- ja kirjoitustaidon sekä yleensäkin koulutuksen voimaan yhteiskunnan kehityksessä. Hän sanoo päätyneensä Laosiin tavallaan hyvittämään kaikkea sitä pahaa, mitä hän ja muut amerikkalaiset sotilaat tekivät Vietnamin sodassa, johon Laoskin joutui mukaan.
Anderson palveli Vietnamissa vuonna 1968 sodan julmimpien taistelujen alueella. Sodan jälkeen hän sairastui keuhkosyöpään, todennäköisesti amerikkalaisten Vietnamin maastoon ruiskuttaman Agent Orange-kasvismyrkyn altistamana. Hän menetti toisen keuhkonsa ja viettää nykyisin osan vuodesta Laosin ulkopuolella, sädehoidossa Yhdysvalloissa.
Ennen tuloaan Laosiin hän toimi aktiivisti Vietnamin veteraanien sodanvastaisissa järjestöissä. Minnesotasta kotoisin olevalla Andersonilla on ruotsalaiset sukujuuret. Muutama vuosi sitten hän tutustui Michiganista kotoisin olevaan Elsa Milleriin, jolla puolestaan on suomalaiset sukujuuret.
Huumorintaju ja maratonjuoksu yhdistivät heidät ensi tapaamisella pohjoismaalaisuuden lisäksi.
Anderson uskoo, että padoista huolimatta järjestö pystyy jatkossa toimittamaan kirjoja noin 80 kylään ja 20-25 peruskouluun, sekä jokiveneillä että myös moottoripyörillä. Suunnitelmissa on myös valjastaa norsuja kirjojen viemiseksi syrjäisimpiin kyliin.
