Etusivu> Ajankohtaista > Iida Turpeiselle Kiitos kirjasta -palkinto

Iida Turpeiselle Kiitos kirjasta -palkinto

Tämän vuoden Kiitos kirjasta -palkinto myönnetään Iida Turpeisen romaanille Elolliset (Kustantamo S&S). Palkinto on kirja-alan ammattilaisten tunnustus kirjailijalle, jonka edellisenä vuonna ilmestynyt suomen- tai ruotsinkielinen kaunokirjallinen teos on ollut erityisen virikkeitä antava. Perinteinen palkinto jaetaan Kirjakauppaliiton ja Suomen kirjastoseuran toimesta kirjan juhlapäivänä eli Kirjan ja ruusun päivänä 23.4.

Elolliset on kirjailijan esikoisromaani, jossa liikutaan kolmella vuosisadalla. Kirja nojaa historiallisiin tosiasioihin säilyttäen romaanin viihteelliset elementit.

”Elolliset on hämmästyttävä ja hieno, upeasti punottu kertomus ihmeen äärellä olevista ihmisistä, jotka eivät osaa käsitellä eivätkä käsitä ihmeen arvoa ennen kuin on liian myöhäistä. Ihmisen osa sukupuutossa ja lajikadossa on sydäntä särkevä, ja surullisen ajankohtainen teos toimii inspiroivana keskustelunherättäjänä”, perustelee raadin puheenjohtaja, Kirjakauppaliiton edustaja Marjo Tuomikoski Akateemisesta Kirjakaupasta voittajaa.

Raati huomioi myös kirjailijan tekemän tutkimustyön ja poikkeuksellisen yhdistelmän kaunokirjallisuutta ja luonnontieteitä.

”Turpeisen tekemä monen vuoden tutkimustyö sekä historiallisten henkilöiden ja tapahtumien herättäminen henkiin kaunokirjallisuuden avulla on hengästyttävän hienoa. Kirja on innostanut vähemmän lukeviakin ihmisiä sekä kaunokirjallisuuden että luonnontieteiden pariin, koska teos yhdistää kaunokirjallisin keinoin tietoa ja tieteellistä tutkimusta eheäksi, viihdyttäväksi kokonaisuudeksi.”

Palkintoraadissa toimivat puheenjohtajan lisäksi Kirjakauppaliiton edustajina Pienen kirjapuodin kauppias Katri Tuominen ja Someron Kirjakaupan kauppias Anna Hurra sekä Suomen kirjastoseurasta Annina Välimäki, Hanna Jarva ja Laura Liikavainio.  

Kiitos kirjasta -palkinto jaetaan tiistaina 23.4. klo 16.30 Helsingin keskustan Akateemisessa Kirjakaupassa (Keskuskatu 1, Helsinki). Tervetuloa seuraamaan tilaisuutta! 

Lisätietoa:

Kiitos kirjasta on suomalainen kirjallisuuspalkinto, jota Kirjakauppaliitto ry ja Suomen Kirjastoseura ovat jakaneet jo vuodesta 1966. Tunnustuspalkinto (mitali ja kunniakirja) annetaan kotimaiselle kirjailijalle, jonka edellisen vuoden suomen- tai ruotsinkielinen teos on elähdyttänyt kaunokirjallisuutta. Voittajan valitsee kirja-alan asiantuntijoista muodostuva raati saatuihin ehdotuksiin nojaten.

Laura Karlsson, toimitusjohtaja, Kirjakauppaliitto
050 571 5511,