Kirjasto haluaa nuoria asiakkaikseen, nuorissa on kirjaston tulevaisuus. Kirjasto onnistuu houkuttelemaan nuoria asiakkaiksi. Nuoret metelöivät, sotkevat paikkoja ja käyttäytyvät kaikin puolin huonosti. Kirjasto ei enää halua nuoria asiakkaikseen. Kirjasto kuolee pois.
Koska emme halua, että kirjasto kuolee pois, on meidän karaistava itsemme ja hyväksyttävä, että nuoret ovat nuoria. Eli ärsyttäviä. Se kuuluu nuoruuteen. Kirjastoammattilainen ei välttämättä ole nuorisotyön ammattilainen, vaikka nuorison kanssa työskentelisikin. Siksi kirjaston pitää tehdä entistä tiiviimpää yhteistyötä paitsi nuorten itsensä, myös koulujen ja nuorisotyöntekijöiden kanssa. Esimerkiksi Lempäälässä ja Espoon Lippulaivan kirjastossa tehdään paljon yhteystyötä kirjasto- ja nuorisopalveluiden kesken, kouluyhteistyötä tehdään varmasti kaikkialla. Ei kuitenkaan tarpeeksi.
Kirjastojen resurssien jatkuva vähentäminen ja maailman muuttuminen ovat aiheuttaneet sen, että nyt jo entisiin nuoriin ei ole voitu aikanaan panostaa tarpeeksi. Tämän laiminlyönnin vaikutukset kertautuvat nyt heidän lapsissaan. Lukemiseen ja kirjaston käyttöön ei välttämättä kannusteta kotona, lukemattomia vanhempia on jo lukemattomia. Saadaksemme nuoret kirjaston käyttäjiksi pitää panostaa lapsiin.
Täydellisessä maailmassa lapset käytettäisiin aina esikoulusta lähtien vähintään perusopetuksen kolmanteen luokkaan asti joka vuosi kirjastossa saamassa paitsi kirjastonkäytön opetusta, myös kokemassa elämyksiä. Heille pitää tarjota sopivassa suhteessa tarinoita ja toimintaa. Heille pitää näyttää, että kirjasto on viihtyisä ja elävä paikka.
Se ei ole helppoa, sillä nuoret ovat keski-ikäisten miesten ohella haastavin asiakasryhmä kirjastoille. Alle kouluikäisille ja alakoululaisille on helppo järjestää tapahtumia, samoin senioreille. Mutta keksipä jotain nuorille. Esimerkiksi omassa kirjastossani vakituisen henkilökunnan keski-ikä lienee jo lähempänä kuutta- kuin viittäkymmentä. Emme me enää tiedä, mikä nuoria kiinnostaa.
Kirjastossa käyminen on muuttunut. Näennäisen päämäärätön haahuilu hyllyjen välissä on nettivarailun takia jäänyt isolta osalta aikuisiakin pois. Nuoret eivät siellä muutenkaan hengaile kuin korkeintaan vapettamassa tai jotkut harvat kuhertelemassa. Siksi kirjaston on tarjottava sirkushuveja kaikille ikäluokille saadakseen asiakkaat pysymään kirjastossa. Samalla perinteisestä kirjaston hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta on tehtävä trendikästä.
Kirjaston pitää olla samaan aikaan tivoli ja retriittikammio. Ja kaiken tämän pitää näkyä myös niissä sosiaalisen median kanavissa, joissa nuoret ovat.
Olen ärtynyt setä, enkä aina jaksa metelöiviä nuoria. Taannoin kyllästyin kuuntelemaan teinijengin vitun huutamista ja kävin räyhäämässä: ”Olen väsynyt ja pahalla tuulella. Oletteko kunnolla vai lähdettekö pihalle?” Ihme kyllä sillä kertaa sanani tehosi ja volyymi pieneni. Pois lähtiessään yksi pojista sanoi jopa moro. Tunsin itseni nerokkaaksi yhteisökasvattajaksi. Olen tosin ajatellut, että seuraavan kerran vastaavassa tilanteessa jätän räyhäämisen väliin ja menen lukemaan metelöijille runoja.
Kirjoittaja on kirjastonhoitaja Imatralla.
